Klaara Leponiemi paransi ennätystään Kalevan Kisoissa

17-vuotias Klaara Leponiemi Viialasta sijoittui Kalevan Kisoissa neljänneksi naisten 10 000 metrillä.

17-vuotias Klaara Leponiemi Viialasta sijoittui Kalevan Kisoissa neljänneksi naisten 10 000 metrillä.

17-vuotias Klaara Leponiemi juoksi ensimmäisissä Kalevan Kisoissaan Oulussa naisten 10 000 metrillä neljänneksi ennätysajallaan 36.02,19. Lempäälän Kisaa juoksussa edustava Leponiemi paransi vanhaa ennätystään 36 sekunnilla.

– Etukäteen jännitin sitä, miten kestän kuumuutta. Olen ennenkin juossut lämpimässä, mutta Oulussa ratakymppi juostiin suorassa paahteessa. Siitä selvisi, kun joka kierroksella kasteli päänsä sienellä, Klaara Leponiemi kertoo.

Suomen mestariksi juoksi Vaasa IS:n Camilla Richardsson aikaan 33.43,53. Hopealle sijoittui KU-58:n Laura Manninen (33.51,20) ja  pronssille HKV:n Minna Lamminen (35.31,36).

Leponiemi kertoo muuttaneensa harjoittelua kärsittyään viime syksynä ja tänä keväänä rasitusmurtumasta ja muista jalkavaivoista. Niiden vuoksi hän joutui jättämään maantiejuoksun ja maastojuoksun SM-kilpailut väliin.

– Nyt olen malttanut ja välttänyt turhaa juoksua. Olen harjoitellut monipuolisemmin ja juoksuharjoitukset ovat olleet nimenomaan juoksuharjoituksia eli kaikella on ollut tarkoitus.

Leponiemi kuvailee Kalevan Kisoja hienoksi kokemukseksi, mutta harmittelee, että Oulusta puuttuivat Suomen kestävyysjuoksukärkeen kuuluvat Johanna Peiponen, Oona Kettunen ja Aliisa Vainio.

– Jalkavaivat ovat tällä hetkellä aika yleisiä suomalaisilla naisjuoksijoilla, Leponiemi toteaa.

Urheilun ohella Viialassa asuvan Leponiemen kesään on kuulunut sellonsoittoa ja nautiskelua kesästä. Loman jälkeen hän aloittaa kolmannen vuoden Akaan lukiossa.

Sievi-Korte kärsi kipeästä kantapäästä

Viialan Valtin korkeushyppääjä, 22-vuotias Samuli SieviKorte oli miesten korkeushypyn loppukilpailun kymmenes tuloksella 195. Karsinnassa hän hyppäsi tuloksen 198. Suomen mestaruuden vei Tampereen Pyrinnön Jussi Viita tuloksella 221.

Jouko Kilven valmentama Sievi-Korte kertoo kipeän kantapään haitanneen hyppäämistä loppukilpailussa.

– Kun oli kaksi kovaa kisaa putkeen, ei kerinnyt kunnolla palautua eikä uskaltanut tulla kunnolla loppuun asti. Karsinnassa oli parempia hyppyjä kuin finaalissa, Sievi-Korte arvioi.

Sähkötekniikkaa Tampereen teknillisessä yliopistossa opiskeleva Sievi-Korte on saanut harjoitella terveenä, mutta on kärsinyt tekniikkaongelmista. Valttilaisen kesäkauden paras tulos on 203. Ennätys on tänä vuonna hallissa hypätty 208.

Samuli Sievi-Korte on mukana myös nuorten yleisurheilun SM-kilpailuissa Lappeenrannassa vajaan parin viikon päästä. Klaara Leponiemi vielä harkitsee osallistumista kisoihin. Jos Leponiemi lähtee Lappeenrantaan, osallistuu hän 3000 metrille.

Munuaistulehdus kaatoi Toivon

Toijalan Vauhdin Noora Toivo joutui munuaistulehduksen takia jättämään viikonlopun Kalevan Kisat Oulussa väliin. 27-vuotiaan Toivon piti osallistua SM-kisoissa naisten 400 metrin aitajuoksuun. Kalevan Kisat olivat Toivon päätavoite. Tavoitteena oli minuutin alitus.

– Olisin yrittänyt hyvää tulosta ja odotin innolla kisaa. Tämä on surkeaa tuuria. Olin vuoden pois, viime vuonna en halunnut mennä kisoihin puolikuntoisena ja nyt tulee kolmas välivuosi, kun en pääse kisaamaan, Noora Toivo kertoo.

Munuaistulehdus vei Noora Toivon sairaalahoitoon, kun ensimmäiset antibiootit eivät tehonneet. Juoksija määrättiin sairauden takia kymmenen päivän liikuntakieltoon.

Naisten 10 000 metriä juostiin helteisessä säässä. Klaara Leponiemen takana juoksee Forssan Salaman Janica Mäkelä. Mäkelä hävisi Leponiemelle reilut puoli minuuttia. Kuva Jarkko Leponiemi.

Naisten 10 000 metriä juostiin helteisessä säässä. Klaara Leponiemen takana tulee Forssan Salaman Janica Mäkelä. Mäkelä hävisi Leponiemelle reilut puoli minuuttia. Kuva Jarkko Leponiemi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?