Muistan hyvin, kun vappuna 1990-luvun lopulla astelin sisään helsinkiläiseen musiikkikauppaan. Näyteikkunan pienet kitarat olivat kiinnittäneet huomioni ja hetken mielijohteesta päätin hankkia itselleni ukulelen. Kotiin palatessani tuli sattumalta vastaan entinen opiskelukaveri, joka alkoi heti kummastella pientä olkapäälläni roikkuvaa soitinkoteloa. “Mitä ihmettä sinä oikein kannat?”, hän kysyi. Vastasin innoissani että “Ukulelea!”. Kaveri jatkoi saman tien matkaa ja mumisi mennessään: “Olet siis menettänyt järkesi”.
Tämä lausahdus jaksaa yhä huvittaa minua. Pakko myös jälkikäteen myöntää, että jonkinlainen vinksahdus tuossa hetkessä kyllä tapahtuikin. Ukulele on nimittäin tuon päivän jälkeen ollut käytännössä aina mukanani niin lomareissuilla Suomessa ja ulkomailla kuin vaikkapa arkipäivän työmatkoilla hotellihuoneessakin. Harrastus on vienyt minua ympäri maailmaa ja suurin osa nykyisistä ystävistäni liittyy tavalla tai toisella tuohon pieneen onttoon puulaatikkoon, jonka kantta koristaa lähinnä kourallinen läpinäkyvää ongensiimaa.
Kulttuuriharrastukseni on siis musiikki. Jotkut taas maalaavat tauluja tai harrastavat vaikkapa teatteria. Yhtään vähemmän arvostettavaa kulttuurin harrastamista ei ole luonnollisesti sekään, jos ihminen käy tapahtumissa ihan vain katsojana tai kuulijana. Tärkeintä on vain se, että kulttuuria harrastaa tavalla tai toisella, koska tutkitusti kaikki erilaiset taide- ja kulttuuriharrastukset edistävät kokonaisvaltaisesti sekä hyvinvointia että terveyttä. Maamme uusin hallituskin, joka ei ole erityisesti nauttinut kulttuurikentän luottamuksesta, on kirjannut hallitusohjelmaan (2023) näin: “Kulttuurilla on suuri merkitys kansalaisten resilienssille, kokonaisturvallisuudelle sekä kansalliselle yhteenkuuluvuuden tunteelle. Kulttuurialan kasvu tukee koko yhteiskuntaa vahvistaen sen hyvinvointia, luovuutta ja kestävyyttä”. Näin se on. Minä huomaan aina välittömästi, kuinka ukulelen aurinkoiset soinnut laskevat kehon stressihormonien tasoja. Ei musiikki suruja tai raskaita ajanjaksoja ole elämästä pois suodattanut, mutta aina se on auttanut jaksamaan kaikissa tilanteissa eteenpäin. Ukulele on ollut sekä ilo että lohtu.
Julkisen talouden raskaat leikkaukset huolestuttavat minua. Jos kulttuuriharrastuksia edistävää julkista tukea ja toimintaa leikataan, niin voitaisiinko vastaavasti yksityisesti järjestettävää koulutusta ja toimintaa tukea paremmin esimerkiksi verotuksen rakenteeseen tehtävillä tuntuvilla muutoksilla? Voisiko esimerkiksi taiteen opetusta ja ohjausta järjestävä yksityinen elinkeinonharjoittaja olla vapautettu kokonaan arvonlisäverosta? Keinoja kyllä on.
Kulttuurin harrastusta ei ole koskaan liian myöhäistä aloittaa. Jokainen ehtii vielä kesäksi treenaamaan itsensä ukulele-rantakuntoon. Soittimen alkeet ovat helpot, mutta haasteitakin riittää, jos sellaisia kaipaa. Presidentti Alexander Stubb on sanonut puheessaan, että “elinikäinen oppiminen on tie hyvään elämään”. Tästä on kysymys myös minun kulttuuriharrastuksessani. Ukulelessa.
Jarmo Julkunen
Kirjoittaja on kulttuurituottaja ja muusikko
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
