Muistini on lyhyt mutta huono. Näin perustelen itselleni usein huolimattomuuttani. Emme vielä tarkalleen tiedä, miten ihmisen muisti toimii tai miten se taltioituu aivoissamme. Voimme vain seurata, miten hyvin tai huonosti se palvelee meitä.
Tiedämme, milloin muistikuvat muodostuvat ja minne aivolohkojen alueille ne tallentuvat hermoimpulsseina synapseissa. Ilmiö on niin valtavan monimutkainen, että sen selvittäminen voi lopulta olla täysin mahdotonta. Mutta se on sama kuin tietäisimme, minne pysäköimme automme, mutta emme tiedä, miten auton moottori toimii.
Muistin salaisuuksia yritetään tutkia monella eri tapaa. Yksi relevantti mysteerinen aihe on unohtaminen. Miten aivot kadottavat muistoja? Erikoisin uutuus liittyy sukkulamatoihin. Mikroskooppisen pienet madot ovat helppoja käsitellä. Niiden hermosoluja on myös yksinkertaisempaa tarkkailla kuin ihmisten hermoratoja.
Matoja pidettiin nälässä, ja samalla ne altistettiin tietyille merkkituoksuille. Ideana oli testata, reagoivatko madot merkkituoksuun. Sitä pitäisi välttää, jotta välttyy nälältä. Normaalisti sukkulamato muistaa tällaisen tuoksun noin kolmen tunnin verran. Se liikkuu päästäkseen eroon tuoksusta, kunnes mato ei enää muista, että tuoksu tarkoittaa, ettei tarjolla ole ravintoa.
Tutkijat päättivät pakastaa tällaisen yhteyden oppineita matoja. Madot lämmitettiin pakkasesta 16 tunnin kuluttua. Ne osasivat vielä välttää huonoa tuoksua. Lämmittämisestä alkoi tuttu aikaraja kolmen tunnin muistinmenetykseen. Madoille annettiin myös litium-lääkettä ennen pakastamista. Sitä nauttineet madot muistivat sulatuksen jälkeen selkeästi pitempään välttää huonoa tuoksua. Kirjoitukseni tarkoituksena ei ole yllyttää ketään huonomuistista nauttimaan litiumia ja hyppäämään pakastimeen.
Tällainen tieteellinen perustutkimus voi ensisilmäykseltä vaikuttaa oudolta, turhalta ja tyhmältä. Emme etukäteen tiedä, minkälaisiin uusiin läpimurtoihin tieteen edistämisessä päästään. Moni ihmelääkkeeksi päätynyt pilleri on mahdollinen vain satunnaiselta vaikuttavan oikun takia. Kuuluisin esimerkki on Alexander Flemingin oivallus penisilliinistä. Likaisen laboratorion homehtuneet astiat sisälsivät keinon taistella bakteereja vastaan. Alkoi parhaimman mahdollisen homeen metsästys, jotta penisilliinin eristäminen olisi mahdollista lääketarkoituksiin. Assistentti Mary Hunt löysi täydellisen pilalle menneen melonin, jota peitti kultaisen värinen sienirihmasto. Näin päästiin maailman kuuluisimman lääkkeen jalostustyön äärelle.
Hermosoluissamme liikkuva diasyyliglyseroli-molekyyli näyttää liittyvän siihen, miten sukkulamatojen muisti muodostuu. Mitä vähemmän tätä molekyyliä havaittiin, sitä paremmin ne muistivat tuoksut. Soluissa on valmiina kemiallinen vipu, jolla ne laitetaan unohtamaan asioita. Jos sellaista ei olisi, niin muistoja vain kasaantuisi toistensa päälle. Nikkaroimalla ja säätelemällä matoja voimme oppia jotain muistin mekanismeista. Emme välttämättä opi, miten muistetaan paremmin vaan unohdetaan huonommin.
Minun piti kirjoittaa jostain toisestakin aiheesta, mutta unohdin jo mikä se oli.
Juha Leinivaara
Kirjoittaja on akaalainen pienyrittäjä.
Forum Akaa on Akaan Seudun kolumnisarja, jossa akaalaiset kirjoittajat tarkastelevat ympäröivää yhteisöä ja yhteiskuntaa.
