Seutukunnan yhteinen etu?

Nyt kun Valkeakosken Seudun Kehitys Oy on kohta muisto vain, niin on aiheellista kysyä, mikä on Etelä-Pirkanmaata seutukuntana yhdessä pitävä voima ja mikä on se yhteinen etu, jota yhdessä ajetaan. Vaskehan oli seudun viimeinen linnake, jossa kaiken arkisen ohella ”haihateltiin” muutakin kuin kuntatalouden tasapainottamista punakynällä. Se tiedetään, että Valkeakoski on iskussa ja resursoi elinkeinotoimensa sellaiseksi, että jälkeä syntyy. Mitäs muut tekevät? Akaassa näyttää tällä hetkellä siltä, että uusi elinkeinopäällikkö tulee, mutta yritysasiamiehen pesti haudataan. Nyrkit savessa joutuu yksi mies hommiin. Akaa ei siis luo vahvaa itsenäistä elinkeinotointa. Urjala rakensi elinkeinotoimensa kokonsa mukaiseksi ja pystyy ketteränä noukkimaan rusinat pullasta. 9-tie on kuuma.

Etelä-Pirkanmaan yhteisen edun kärki on Akaassa. Pirkanmaan liiton kärkitavoitteina maan tulevaan budjettiin ovat muun muassa Toijalan kolmioraiteen ja pääradan Tampereelta etelään lähtevien lisäraiteiden suunnittelun käynnistäminen. Mitä tällä on elinkeinopolitiikan kanssa tekemistä? Ensi alkuun tuntuisi, että ei mitään, mutta jos vähänkin miettii, ketkä uusia ratoja käyttävät, niin huomaa, että yhtymäkohtia on. Poliittisen painostuksen, joka on maakunnan kansanedustajien varassa, liikkeelle lisäraiteita vaatimaan pitäisi saada myös elinkeinoelämä. Yritysasiamies Risto Rantala istuu Pro Ysitie-yhdistyksen hallituksessa juuri siksi, että täällä tiedettäisiin, mitkä ovat yhdistyksen ja sen ympärillä olevien hankkeiden ja ihmisten liikkeet. Etelä-Pirkanmaalla tarvittaisiin nyt poliittisten suhteiden lisäksi myös nykyaikaisia suhteita elinkeinoelämään. Vireä elinkeinotoimi on aina myös paikkakunnan lobbari isommissa ja pienemmissä ympyröissä.

Lisäraiteita päärataan on ajettu iät ja ajat. Nyt näyttää pahasti siltä, että Etelä-Pirkanmaalla tämä asia ei kiinnosta ketään. Toijalan rautatieaseman kehittämisestä puhumista pidetään Akaassa haihatteluna, vaikka se on koko seutukunnan ainoa henkilöliikenneasema. Täällä on käperrytty talouden tasapainottamiseen unohtaen, että karsiminen ja omaisuuden myyminen helpottavat oloa vain hetken. Seutukunnan muiden kuntien pitäisi nähdä Toijalan rautatieaseman ja pääradan lisäraiteiden saaminen omaksi huolekseen, kun täällä vitkastellaan. Raideliikenteen edellytysten kehittäminen on yhteinen etu.

Koko Etelä-Pirkanmaa on olennainen osa Helsinki-Hämeenlinna-Tampere -vyöhykettä. Ei riitä, että täällä tuudittaudutaan vyöhykkeen luonnolliseen kasvuun. Vyöhykkeen hyödyntämisestä on päätettävä yhteisesti, muuten nopeat syövät hitaat. Nythän periaatteessa seutukunnan kuntien aloittavat elinkeinotoimet eivät keskustele keskenään, joten potin korjaa nopein ja tehokkain. Akaa häviää aina tässä kilpailussa, täällähän ei ole ymmärretty hyödyntää täysimääräisesti edes moottoritien tuloa. Viipyilevä ja haparoiva politiikka on ollut jopa tuhoisaa. Talouden tasapainottamisohjelmia on laadittu ja laaditaan vastakin, koska elinkeinopolitiikassa ei ole edetty rohkeasti. Tässä on ollut 15 vuotta aikaa myydä moottoritien risteysalueet yrityksille.

Akaa Point on myös peli. Olisikohan sitä pelaamaan projektipäällikkö Kristiina Salon kutsuttavat seudun elinkeinopäälliköt ja kuntajohtajat?

 

Yksi kommentti

  1. Timo Vepsäläinen

    Voihan sen nähdä nuinkin, mutta voi se toki tokkiinsa olla toisinkin. Entä sitten jos Valkeakoski satsaa ja Urjala saa, onko se Akaalta pois? Ei Akaa jää kartalle ”valkoiseksi” kartoittamattomaksi täpläksi seudun kartalle. Paree se on rikkaiten naapuri kuin köyhä vielä köyhempien keskellä. Nyt myö vedetään henkeä ja kattellaan mitä valtio päärrää. Toisaalta olisi vihonviimeinen hetki tehdä itsenäisiä päätöksiä esim lukio on vielä omissa käsissä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?