Akaan lukion rehtori on tyytyväinen tuloksiin

Akaan lukiossa lakitetaan tänä keväänä 48 ylioppilasta. Lukion rehtori Tuovi Ronkainen on tyytyväinen kirjoitusten tuloksiin. Hän arvioi, että kokonaistulos jää viime vuodesta, mutta erityisiä ilonaiheita tänä keväänä ovat hyvin menneet kielet ja yhteiskuntaopin kolme laudaturia. Kirjoituksissa epäonnistuneita oli muutamia.

– Jonkin verran oli sellaisia, joille tuli työtapaturma ja jotka eivät päässeet ylioppilaiksi. Olen melko varma, että heidän kykynsä riittäisivät ylioppilaaksi pääsyyn, mutta nyt heille sattui aiheetonta epäonnistumista. Veikkaan, että ensi syksynä meillä on aika paljon lakitettavia, kun heitä tulee myös aikuislinjalta. Jo nyt mukana on yksi aikuislinjan ylioppilas. Viime vuonna aikuislinjalla aloittaneiden joukossa on oppilaita, joilta on jäänyt lukio kesken. Nyt he aika nopeassa vauhdissa suorittavat sen loppuun, rehtori Tuovi Ronkainen kertoo.

Kevään uudet ylioppilaat

Akaan lukio

Aaltonen Vilma, Ahlfors Camilla, Aho Tuuli, Ahopelto Anna-Maria, Ahtiainen Anne, Hanhinen Heta, Helin Tiia, Hirvelä Tatu, Hänninen Pyry, Hölttä Essi, Javanainen Mikko, Jouppi Lauri, Jouppi Tapio, Järvelin Aki, Jääskeläinen Rebekka, Kasdaglis Maria, Koivisto Mikko, Kraft Lauri, Kuusinen Markus, Kärkkäinen Jesse, Laaksonen Santeri, Landström Maiju, Laurila Eeva, Leinonen Suvi, Lounaskorpi Aino, Lumme Valtteri, Mikkola Asko, Murrosvirta Matias, Myllymäki Satu, Mäntylä Janne, Niemelä Miro, Ojala Amanda, Ojala Niklas, Otranen Alisa, Paavola Arttu, Pietikäinen Matias, Riutta Päivi, Saari Henna, Saartila Emilia, Sievi-Korte Samuli, Soini Maiju, Turpeinen Kasperi, Uimi Satu, Uolamo Jenni, Uotila Marianna, Vankka Teemu, Varjonen Milja, Vilenius Katariina.

 

Valkeakosken Tietotien lukio

Arokanto Mikael, Engstöm Joona, Gullstén Emmi-Leena, Hakala Laura, Hakala Ville, Hanhineva Anni,Hannikainen Janne,  Harhala Henna, Heimola Erika, Heinäsmäki Emma, Hemminki Iisa, Hietala Atro, Hietanen Roosa, Hongisto Katriina, Horelli Iida, Hotari Sini-Pauliina, Huoviala Arttu, Huvinen Helli, Hyytinen Hannamarie, Ikäheimonen Sanna, Isaksson Aatu,Isojärvi Lauri, Isokangas Liisi, Isotalo Olga, Ivanova Jaana, Jamrozinski Pauliina, Jantunen Satu, Jokela Josi, Jokinen Elina, Jokinen Tuomas, Jokinen Veera, Jokiniemi Tiia, Juuti Tuomas, Jänkälä Neena, Järvinen Karoliina,  Kaarijärvi Roosa, Kanerva Juho, Katiska Ahti,  Kauhanen Jussi, Kekkonen Henriikka, Kinnunen Tuomas, Kivistö Teemu, Klemola Anton, Koikkalainen Laura, Koivuniemi Sara, Kokkala Maarit, Kolu Eetu, Kormano Janita, Koskinen Mikko, Kosonen Aino, Kravchenko Irina, Kuismanen Juuso, Kujanpää Roosa, Kuortti Riku, Kuusisto Arttu, Käppi Susanna, Laaksoniemi Oskari, Lamminmäki Marko,Lampinen Tuomas,  Lamponen Larjus, Laukka Joonas, Laurell  Kaisa, Laurikainen Miika,  Lautakoski Henrietta, Lehtonen Marleena, Leinonen Karoliina, Liesniemi Joel, Lindbergh Janica, Lindholm Krista, Lähde Anna, Maansaari Iida, Mai Yen, Maijala Elina, Matilainen Anniina, Metsoila Miika, Metsola Hilla, Mikkola Hanna, Molin Niko, Mäkelä Mikko, Mäkelä Nelli, Mäkinen Anna, Mäkinen Janita, Mäkinen Mikko, Mäkinen Sanni, Niemeläinen Saara, Niemi Rosa, Nieminen Emmi, Nieminen Jannika, Nissilä Esa, Nurminen Justus,  Nuutila Mari, Nääppä Kerttu, Ojanen Eerika, Ots Mattias, Ouwehand Kalle, Palojärvi Neea,  Pelkonen Lotta, Peltonen Henna, Peltoniemi Eemeli, Pelttari Tomi,  Pessala Irene, Pitkänen Saku, Pullinen Julia,, Pöytäkivi Aliisa, Rantanen Johanna, Rautaneva Arla, Rautiainen Erika, Rinne Petra, Rämö Katri, Räty Eero,  Saarela Aleksanteri, Saari Sara, Saarinen Anni, Saarinen Niina, Salminen Iida, Salminen Veera, Salminen Vilma, Sappinen Krisse, Savimäki Sofia, Seppälä Ville, Shan Yuanqi, Silvennoinen Atte,  Simola Jenna, Sulisalo Joonas, Suojansalo Seppo, Tenhola Katri, Thomasson Samuli, Tikka Tuomas, Toivonen Tuomas, Töyrylä Milla, Uusimäki Kerttu,Valkama Salli, Varonen Henri, Virtanen Olli, Visala Laura, Vuorenoja Santeri, Yli-Hietanen Tomi, Äijäläinen Ilari.

 

Valkeakosken tietotien aikuislukio

Eriksson-Bique Linda, Haavisto Iiris, Jantola Jerry, Penttilä Antti-Jukka, Perälä Saana, Rintala Iida, Ruhanen Heikki, Sinijärvi Iiro,  Vainionpää Antti, Virtanen Saara, Viukari Turo.

 

Väinö Linnan Lukio, Urjala

Honkaniemi Outi, Hyyryläinen Maiju, Jokela Senni, Lahma Johanna, Leijo Pihla, Nuutinen Petra, Närvänen Karoliina, Ojala Rebekka, Porvari Louhi, Saha Jaakko, Salminen Toni, Santaranta Sasu, Westerholm Aleksi, Öhberg Emmi.

 

 Tampereen yhteiskoulun lukio

Leskinen Maria

Tampereen lyseon lukio

Penttilä Nanna-Marianna

 

Akaan Seutu julkaisee myös muista lukioista ylioppilaiksi päässeiden akaalaisten nimiä. Tietoja voi ilmoittaa sähkjöpostilla toimitus@akaanseutu.fi tai puhelimella numeroon 044 7557211.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?