Lasten käsityökoulu Silmu tekee paluun Viialaan

Minna Polus antoi tänä vuonna Silmu-opiskelijoille aiempaa enemmän valtaa kevätnäyttelyn pystytyksessä. Työt olivat esillä huhtikuussa Kulttuuritalo Laaksolassa. Kuvassa isompien lasten ryhmän otuksia, joiden suunnittelussa vartaloon oli peruskaava, ja luovuus alkoi otuksen päästä.

Viialan kirjastossa Vilkussa aloittaa ensi syksynä uusi lasten käsityökoulu Silmun ryhmä. Ryhmä kokoontuu torstaisin, ja etusijalla ovat 2010 ja 2011 syntyneet lapset.

Taiteen perusopetus Silmu-ryhmissä kestää kuusi vuotta, ja tänä keväänäkin Silmun näyttelyssä oli esillä muutaman oppilaan lopputyö. Viialaan tulee ensi syksynä aloittavien ryhmä, johon otetaan enintään kymmenen oppilasta. Kylmäkoskella on 2.–5.-luokkalaisten ryhmä, ja myös siihen tulee Silmun opettajan Minna Poluksen mukaan aloituspaikkoja.

Lisäksi Kylmäkoskella toimii 4.–7.-luokkalaisten jatkava ryhmä ja uutena 5–6-vuotiaitten eli aiempaa nuorempien lasten ryhmä.

Suurinta riemua Minna Polus tuntee siitä, että Silmu-toiminta tekee paluun Viialaan, sillä koulujen sisäilmaongelmat ja muut tilapuutteet ovat tehneet toiminnan mahdottomaksi jo usean vuoden ajan.

– Se on suuri ilouutinen. Viime vuonna yritimme, ja ilmoittautuneita oli, mutta sitten koululta sanottiin, että tilaa ei ole, Polus kertoo.

Hakuaika Silmun ryhmiin on 7.–25. toukokuuta.

Viime lukuvuoden valotyöt tehtiin kestämään säätä. Ne olivat esillä syksyllä Valkeakoskella.

Rottinkityöt ovat 1.-7.luokkalaisten lasten tekemiä.

Emojit pääsivät lasten suunnittelemassa näyttelyssä Laaksolan seinälle.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?