Nuoret voitokkaita Mesihölkässä

Toijalan urheilukentältä startannut Mesihölkkä houkutteli tänä vuonna paikalle 65 juoksijaa.

Toijalan urheilukentältä startannut Mesihölkkä houkutteli tänä vuonna paikalle 65 juoksijaa.

Hunajaviikkojen urheilupuolesta vastasi kolmatta kertaa järjestetty Mesihölkkä. Nuoret juoksijat valloittivat tänä vuonna keskimmäisen korokkeen useaan otteeseen. Miesten 10 000 metrin juoksun voittaja oli vasta 14-vuotias Tino Stenman.

– Hyvältä tuntui juosta, vaikka olikin aika raskasta ja kuumaa, kun aurinko paistoi radalle. Rata oli aika tasainen ja suhteellisen helppo, Ylöjärven Ryhtiä edustava urheilija totesi maalissa.

Akaaseen Stenmanin toi ehdotus isältä, joka oli huomannut Mesihölkän. Mitään

Aapo Haataja ja Riku-Antti Naskali ratkaisivat kymmenen kilometrin kisan kolmossijan vasta loppukirissä. Ylöjärven Ryhdin Haataja oli hitusen nopeampi.

Aapo Haataja ja Riku-Antti Naskali ratkaisivat kymmenen kilometrin kisan kolmossijan vasta loppukirissä. Ylöjärven Ryhdin Haataja oli hitusen nopeampi.

sen suurempaa juoksutaktiikka nuori urheilija ei ollut laatinut.

– Ensin lähdin vain juoksemaan, mutta totta kai voittaa yritän aina, kun kilpailen.

Voittoaikaan 37.53 Stenman oli oikein tyytyväinen. Maaliin ylöjärveläinen sai tulla yksin, sillä toisena maaliin tullut Nokian urheilijoiden vuonna 1993 syntynyt Veikko Rintala taittoi kympin aikaan 38.38.

– Aika oli aika lailla sellainen kuin arvelinkin. Ihan omaa tasoani. Sillä tavalla juoksu meni ihan nappiin, ylöjärveläinen hymyili.

Kymmenen kilometrin miesten kilpailussa palkintokorokkeelle kiipesivät voittaja Tino Stenman, toiseksi tullut Veikko Rintala ja kolmanneksi kirinyt Aapo Haataja.

Kymmenen kilometrin miesten kilpailussa palkintokorokkeelle kiipesivät voittaja Tino Stenman, toiseksi tullut Veikko Rintala ja kolmanneksi kirinyt Aapo Haataja.

Kymmenen kilometrin matkalla nuorten juoksijoiden panoksen täydensi kolmanneksi samassa sarjassa tullut Stenmanin ikätoveri Aapo Haataja, joka niin ikään edustaa Ylöjärven ryhtiä. Naisten puolella kympin voiton nappasi vuonna 2000 syntynyt Kristiina Kukkoniemi Valkeakoskelta.

Mesihölkässä kisailtiin ensikertaa puolimaraton

Aiemmin Mesihölkän matkoina olivat 10 ja 26 kilometriä, mutta nyt pidempi matkoista oli virallinen puolimaraton. Virallisen puolimaratonin odotettiin

Pauli Kiuru ehti takaisin urheilukentälle ennen sadetta. Tuloksena puolimaratonin voitto.

Pauli Kiuru ehti takaisin urheilukentälle ennen sadetta. Tuloksena puolimaratonin voitto.

houkuttelevan enemmän juoksijoita kuin Jalannin ympäri menneen reilun 26 kilometrin lenkin.

– Kahtena vuotena juostiin Jalanti ympäri, mutta se keräsi vain kourallisen osallistujia. Ajattelimme, että puolimaraton on se juttu juoksijoille. Teimme vielä virallisen mittauksen. Sillä on merkitystä juoksijoille, Toijalan Vauhdin kilpailutoimikunnan puheenjohtaja Tuulikki Moisio kertoi.

Järjestäjät ottivat tänä vuonna huomioon, ettei Mesihölkkä menisi päällekkäin tai

Kolmannesta mehiläispalkinnostaan huolimatta Klaara Leponiemi ei ollut iloisella mielellä maaliin päästyään jalkavaivan vuoksi.

Kolmannesta mehiläispalkinnostaan huolimatta Klaara Leponiemi ei ollut iloisella mielellä maaliin päästyään jalkavaivan vuoksi.

aivan lähekkäin Tampere Puolimaratonin kanssa, mutta kaikkea järjestäjät eivät huomanneet.

– Tapahtui pieni tapaturma, kun emme huomioineet Tampere Maratonia, joka oli nyt samana viikonloppuna. Myös siellä oli lyhempiä matkoja, jotka keräsivät kilpailijoita.

Moisio on varma, että ilman tapahtumien päällekkäisyyttä Mesihölkkään olisi osallistunut enemmän kuin tämän vuoden 65 henkeä. Tiputusta viime vuodesta tuli noin kymmenen juoksijaa.

– Olen satavarma, että ilman päällekkäisyyttä olisi tullut enemmän puolimaratoonareita tänne.

Päkiä alkoi vaivata Klaara Leponiemeä noin puolessa matkassa. Loppumatkan LeKiä edustava urheilija tulikin nilkuttaen ja hölkäten.

Päkiä alkoi vaivata Klaara Leponiemeä noin puolessa matkassa. Loppumatkan LeKiä edustava urheilija tulikin nilkuttaen ja hölkäten.

Ensi vuonna sekin otetaan huomioon.

Myös kilpasarjoja oli vähemmän kuin viime vuonna. Vielä vuosi sitten oli erilliset kunto- ja kilpasarjat, mutta nyt sarjat oli yhdistetty. Nyt sarjoina olivat ainoastaan eri-ikäisten sarjat sekä naisissa että miehissä.

– Kuntosarjasta ollaan niin montaa mieltä. Omasta mielestäni se olisi ihan hyvä juttu, sillä se ehkä rohkaisee myös niin sanottuja ”sunnuntaijuoksijoita” mukaan, Moisio pohti.

Leponiemi voitti jalkavaivasta huolimatta

Nuorten menestysputkea jatkoi 17-vuotias Klaara Leponiemi, joka nappasi kolmannen peräkkäisen Mesihölkkä-voittonsa. Puolimaraton taittui aikaan 1.35.59, mutta eväitä olisi ollut Leponiemen mukaan paljon parempaankin. Noin puolimatkassa viialalainen johti koko miestenkin ryhmää noin kilometrin erolla, mutta joutui hidastamaan loppua kohti päkiässä tuntuneen kivun vuoksi.

– Olin noin neljän minuutin kilometrivauhdissa, mutta jouduin miettimään, jatkanko loppuun, Leponiemi harmitteli.

Puolimaratonilla akaalaiset Jukka Lehtonen numerolla 75 ja Jarmo Helenius numerolla 72 tulivat yhtä matkaa. Tuloksena oli jaettu kymmenes sija.

Puolimaratonilla akaalaiset Jukka Lehtonen numerolla 75 ja Jarmo Helenius numerolla 72 tulivat yhtä matkaa. Tuloksena oli jaettu kymmenes sija.

Lopulta Lempäälän Kisaa edustava urheilija jatkoi loppuun asti nilkuttaen ja hölkäten. Leponiemi voitti oman sarjansa vajaan kuuden minuutin erolla toiseksi tulleeseen KV:n Emmi Lehtoseen. Miesten sarjassakin tulos olisi riittänyt kolmanteen sijaan.

– Harmittaa, koska ilman vaivaa olisi tullut todella hyvä aika. Kokemusta tästäkin tuli, Leponiemi puhisi.

Pauli Kiuru pidensi matkaa ja paransi sijoitusta

Jokaista ”ikärajatonta” matkaa eivät nuoret kuitenkaan vieneet, sillä kiilaa voittosarakkeeseen löi 52-vuotias kansanedustaja Pauli Kiuru. Viime vuonna kympin kisaan osallistunut Kiuru vaihtoi matkan puolimaratoniin. Samalla neljäs sija vaihtui voitoksi. Reiluun 21 kilometrin matkaan valkeakoskelainen tarvitsi aikaa 1.32.19.

– Tämä on jälleen hyvää valmistautumista Pirkan Hölkkää varten, Kiuru pohti.

Aikaan ja tulokseen Kiuru oli hyvin tyytyväinen. Uhkaavat pilvetkään eivät ehtineet Toijalan urheilukentän maalialueelle kuin vasta siinä vaiheessa, kun ainoastaan muutama juoksija oli matkalla, joten olosuhteet olivat hyvät.

– Yhden tunnin ja 35 minuutin alle oli ajallinen tavoitteeni, sitten joissain vaiheessa rupesin juoksemaan vain voitosta. Todella tyytyväinen olen. Olot olivat hyvät, vaikka pelkäsinkin, että sade tulee päälle.

Entinen triathlonisti ehtii kansanedustajan työnkin sivussa liikkua säännöllisesti.

– Aina ehtii liikkua, vaikka työn ehdoilla mennäänkin. Jos ei ehdi, niin sitten ei ehdi liikkua. Neljänä tai viitenä päivänä koitan liikkua viikossa. Ei sitä jaksaisi töitäkään tehdä, jos vain istuisi pöydän ääressä, Kiuru hymyili.

Mesihölkän tulokset:

M 10 000 m:1) Tino Stenman Ylöjärven Ryhti 37,53, 2) Veikko Rintala NokU 38,38, 3) Aapo Haataja Ylöjärven Ryhti 38,51, 4) Riku-Antti Naskali LempKiYU 38,52, 5) Onni Rintala NokU 41,48, 6) Aki Saarikoski Forssan Salama 43,48, 7) Tapio Mikkola ToijVau 52,52, 8) Marko Vilen Toijala 53,31, 9) Ari Viljanen ToijVau 1.16,09, 10) Marko Rosenberg Akaa 1.17,48, 11) Mikko Pajunen 1.17,49.

M Puolimaraton: 1) Pauli Kiuru Valkeakoski 1.32.19, 2) Marko Hakala RC Madrunners 1.34.54, 3) Markus Toivola Liikuttavat Sas 1.39.36, 4) Juha Hokka Toijala 1.47.01, 5) Tapio Sten Akaa 1.56.00, 6) Mika Mäki Tampere 1.56.58, 7) Pentti Kulla ToijVau 1.59.17, 8) Roni Lavikko Kylmäkosken VPK 2.00.22, 9) Jorma Tiiri VSVU-Loimaa 2.01.05, 10) Jukka Lehtonen Akaa 2.10.00, 10) Jarmo Helenius Viiala 2.10.00, 12) Vesa Saarinen Urjala 2.17.27, 13) Juha Reinikka TamVU 2.22.19.

M40 10 000 m: 1) Timo Kauppila KV 42,10, 2) Mikko Yli-Jaukkari Metsämaan Urhei 42,33, 3) Petri Tattinen Alastaro 42,43, 4) Tapani Ojala Lempäälä 47,50, 5) Matti Riekki Tampere 55,40.

M50 10 000 m: 1) Timo Jokinen Luopioisten Mar 40,13, 2) Jouni Jurmu IF Sibbo-Vargar 45,11, 3) Juha Pakkanen Nokia 46,48, 4) Kyösti Rintala NokU 47,39, 5) Mikko Uotila Urjala 49,13, 6) Keijo Anttonen ToijVau 52,09, 7) Heimo Liukkonen Kangasniemen Ka 1.12,03.

N 10 000 m: 1) Kristiina Kukkoniemi Valkeakoski 55,35, 2) Anna Toivonen ToijVau 1.02,03, 3) Piritta Turunen Akaa 1.05,46, 4) Anni Viljanen ToijVau 1.15,57, 5) Heli Kirkkomäki Akaa 1.17,38, 6) Suvi Kähönen 1.30,28, 7) Elina Rosenberg KPK24/7 1.37,52.

N Puolimaraton: 1) Klaara Leponiemi LempKiYU 1.35.59, 2) Emmi Lehkonen KV 1.41.25, 3) Sari Rahikkala Akaa 1.45.49, 4) Jenni Karvonen Hämeenlinna 1.48.26, 5) Minna Immonen ToijVau 1.50.56, 6) Suvi Puttonen Jyväskylä 1.53.16, 7) Marika Kilpeläinen Akaa 2.01.54, 8) Maritta Tuominen Akaan Isku 2.03.50, 9) Susanna Lehtonen Akaa 2.10.03, 10) Saija Saarinen Urjala 2.14.53, 11) Katja Koskinen Viiala 2.21.31, 12) Niina Reinikka TamVU 2.22.19, 13) Sanna-Mari Viljanen Akaa 2.25.08.

N40 10 000 m: 1) Mari Vehviläinen Tampereen Välin 47,37, 2) Katariina Mahkonen Akaa 52,09, 3) Johanna Ranta Kokemäki 54,02, 4) Mari Torra KPK24/7 54,43, 5) Eija Pihlaja Valkeakoski 56,13, 6) Tiina Hanhinen Akaa 57,31, 7) Ulla Kankaanniemi Wanajan Juoksuk 1.02,15, 8) Tuula Lehtinen Wanajan Juoksuk 1.05,12, 9) Heidi Hiden-Knuutila ToijVau 1.07,08.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?