Kulttuuri- ja sotetoimijoiden yhteishanke sai 200 000 euron apurahan

PiiPoon avustuspotti tuo taidetta vangeille

Akaalainen Riku Laakkonen työskentelee kultuurikeskus PiiPoossa, jonka toiminnanjohtaja Pilvi Kuitu toivoo uuden, usean kulttuuri- ja sote-toimijan  yhteishankkeen saavan jalansijaa myös Akaassa.

Akaalainen Riku Laakkonen työskentelee kultuurikeskus PiiPoossa, jonka toiminnanjohtaja Pilvi Kuitu toivoo uuden, usean kulttuuri- ja sote-toimijan yhteishankkeen saavan jalansijaa myös Akaassa.

Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt Kulttuurikeskus PiiPoon hallinnoimalle taidehankkeelle koko maan suurimman yksittäisen avustuspotin, 200 000 euroa. Apurahan vaikutukset tuntuvat myös Akaassa, sillä Kulttuurikeskus PiiPoon kannatusyhdistyksen Tee itse taidetta ja osallistu -hankkeen eli TEIJO-hankkeen 200 000 euron apurahasta osa tullaan ohjaamaan muun muassa Kylmäkosken vankilaan.

Kulttuurikeskus PiiPoon toiminnanjohtaja Pilvi Kuitu kertoo, että taidetoiminta käynnistyy syksyyn mennessä, ja hankkeen aikana toteutetaan yhteensä yli 1000 tuntia eri taiteilijoiden ja soveltavan taiteen ammattilaisten ohjaamaa toimintaa.

Kulttuurirahaston apurahan lisäksi opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt 41 000 euroa hankkeessa toteutettavan esiselvityksen valmistamiseen.

– Vastaavanlaista usean eri kulttuuri- ja SOTE-toimijan yhteishanketta ei ole ainakaan Pirkanmaalla aikaisemmin tässä laajuudessa toteutettu, Pilvi Kuitu kertoo.

Tämän ja ensi vuoden aikana toteutettavassa hankkeessa ovat mukana Kulttuurikeskus PiiPoo, Sisä-Suomen tanssin aluekeskus / Pirkanmaa, Sorin Sirkus ja Teatteri Telakka. Lisäksi mukana on useita sosiaali- ja terveysalan yleishyödyllistä toimijaa sekä Kangasalan kunta. Hanke vie taidetta lastensuojelun piirissä olevien lasten ja nuorten, erityistä tukea tarvitsevien aikuisten sekä laitoksissa asuvien ikäihmisten ulottuville esimerkiksi sirkuksen, tanssin, teatterin, kuvataiteen ja musiikin keinoin. Taiteilijoiden ja taidetoiminnan mukanaan tuomien uusien ja erilaisten lähestymistapojen avulla rikastutetaan laitoksissa asuvien elämänpiiriä.

Toiminnanjohtaja Pilvi Kuitu kertoo hankkeen osallistuvien toimijoiden rajauksen olleen tähän mennessä sattumanvarausta.

– Toimintaa voisi tuoda enemmän myös Akaaseen tai muihin kuntiin. Taustalla on sellainen haave, että toimintaa voisi olla paljon laajemminkin viiden–kymmenen vuoden kuluttua.

Kulttuurikeskus PiiPoon ja hankkeen akaalainen työntekijä, taiteilija Riku Laakkonen kertoo, että käytännön toiminta hahmottuu tarkemmin eri kulttuurikumppanien kohtaamisen jälkeen.  Laakkonen on ohjannut PiiPoon hallinoimassa hankkeessa aiemmin Akaassa muun muassa sirkus- ja naamiotyöpajoja Arvo Ylpön koululla.

Tutkimusapuraha Elina Niiraselle

Suomen kulttuurirahasto myönsi perjantaina myös 28 000 euron tutkimusapurahan akaalaiselle filosofian tohtori Elina Niiraselle. Apuraha myönnettiin Lempi ja Aili Jääskeläisen rahastosta karjalaisten musiikkitoimintaa ja -toimijoita Uhtualla käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen.

Suomen Kulttuurirahasto jakoi apurahoina ennätykselliset 23 miljoonaa euroa vuosijuhlassaan perjantaina 27. helmikuuta.  Apurahoista puolet myönnettiin taiteeseen, puolet tieteeseen.

Kulttuurikeskus PiiPoon toiminnanjohtaja Pilvi Kuitu kertoo, että Kylmäkosken vankilan taidetoiminnasta vastaa ainakin Sorin Sirkus. Yksi hankkeen työntekijöistä ja taiteilijoista on akaalainen Riku Laakkonen.

Kulttuurikeskus PiiPoon toiminnanjohtaja Pilvi Kuitu kertoo, että Kylmäkosken vankilan taidetoiminnasta vastaa muun muassa Sorin Sirkus. Yksi hankkeen työntekijöistä ja taiteilijoista on akaalainen Riku Laakkonen.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?