Musiikkimies Ilkka Virtanen on tyytyväinen elämäänsä

Ilkka Virtanen

Ilkka Virtasella on huoneessaan omat kalusteet.

Ryhmäkodissa Viialassa asuva 41-vuotias Ilkka Virtanen ei haaveile kuuta taivaalta vaan on tyytyväinen elämäänsä sellaisena kuin se on. Sosiaalisen ja puheliaan miehen päivät kuluvat mukavasti.

Kehitysvammaisille tarkoitettu ryhmäkoti sijaitsee samassa rakennuksessa Karpinmäen palvelutalon kanssa. Kaikki kuusi asukasta käyvät päivisin Viialan toimintakeskuksessa.

– Teen esimerkiksi harjahommia ja tarroitusta. Nyt olen hionut myyjäisiin tulevia tuotteita, Virtanen jutteli viime viikolla toimintakeskuksen joulumyyjäisten alla.

Hän on musiikkimiehiä ja kuuluu toimintakeskuksen sekakuoro Soraääniin. Virtanen on soittanut myös erilaisia lyömäsoittimia.

Viimeksi kuoro esiintyi toimintakeskuksessa Lahdessa. Muitakin keikkoja on ollut ympäri Suomea.

Ilkka Virtanen laulaa mielellään myös karaokea. Hänen bravuurinsa on Jätkänhumppa, jota on tullut laulettua esimerkiksi Ruotsin-laivalla.

­Päivät toimintakeskuksessa alkavat yhdeksältä aamulla ja päättyvät puoli kolmen maissa. Virtanen lähtee sinne aina mielellään, eikä koskaan tunnu siltä, että olisi mukavampi jäädä kotiin.

Työpäivän jälkeen mies viettää aikaansa ”toisella puolella” eli palvelutalon tiloissa jutellen vanhusten kanssa.

– Juttelemme kaikenlaisista asioista. Vanhukset tykkäävät, kun heidän kanssaan puhelee.

 Sopuisaa eloa

Ilkka Virtanen on syntyisin Toijalasta. Hän kävi ala-asteen Arvo Ylpön koululla ja piti koulunkäynnistä. Viialan toimintakeskuksessa hän alkoi käydä vuonna 1992, ja ryhmäkotiin nuori mies muutti pari vuotta myöhemmin.

– Tässä ryhmäkodissa olen asunut kohta kymmenen vuotta. Viihdyn täällä hyvin, aika ei tule koskaan pitkäksi. Minulla on huoneessani televisio, ja tykkään lukea lehtiä. Luen aina sanomalehden, ja minulle tulee myös Apu, Virtanen sanoo.

Suosikkiohjelmia televisiossa ovat muun muassa Salatut elämät ja McLeodin tyttäret.

Ryhmäkodin asukkailla on yhteiset oleskelutilat, joissa he viettävät aikaa. Porukka on asunut niin pitkään yhdessä, että riitoja ei tule. Kesäisin oleskellaan pihamaalla, jossa on myös grillausmahdollisuus.

Virtanen on käyttänyt rollaattoria apuna kulkemisessa siitä lähtien, kun hänen kätensä murtui tapaturmaisesti kuusi vuotta sitten. Ainoastaan lumisohjossa sen kanssa ei pysty kulkemaan. Silloin turvaudutaan taksikyytiin, mutta muutoin hän kulkee jalkaisin matkat toimintakeskukselle tai kauppaan.

Ryhmäkodin asukkaille tulee ruoka talon puolesta, mutta kaupasta Ilkka Virtanen hakee herkkuja ja joskus iltapäivälehden.

 Jouluksi maalaiskorpeen

Vaihtelua arkeen tuovat reissut Iittalassa asuvan siskon perheen luokse. Tämän vanhin lapsi on Virtasen kummityttö. Supliikkimies tulee hyvin toimeen myös lasten kanssa.

Joskus ryhmäkodin asukkaat menevät lomalle Sipilän kotiin Toijalaan. Se tuo mukavaa vaihtelua, ja Virtanen odottaa jo seuraavaa reissua.

– Jouluksi menemme Huittisiin leirille. Olemme siellä joskus kesäisinkin. Se on vähän kuin maalaistalo. Joulupukki ei oikein osaa sinne, kun se on niin maalaiskorvessa, Virtanen nauraa.

Eilen vietettiin YK:n julistamaa kansainvälistä vammaisten päivää. Sillä halutaan muistuttaa vammaisten oikeuksista.

Ilkka Virtanen

Ilkka Virtanen kulkee rollaattoria apuna käyttäen.

Ilkka Virtanen

Asukkailla on ryhmäkodissa tilavat huoneet omine pesutiloineen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?