Toijalan Näyttämö esittää ensi kesänä Toijalan Satamassa musikaalin Housut pois. Kesäteatteriesitys juhlistaa samalla harrastajateatterin 60-vuotista taivalta.
Musikaalin ohjaa Akaan teatteriväelle tuttu Arto Mantela. Kun Näyttämö lähestyi Mantelaa kutsulla ohjaajaksi, oli tämä matkaoppaan tehtävissä Tanskassa. Asiasta innostuneena hän riensi saman tien paikalliseen musiikkiteatteriin, jonka ohjelmistossa Housut pois oli ollut keväällä.
– Sain sieltä puhuttua englanninkielisen tekstin lukulainaan. Saman tien ryhdyin lukemaan sitä ja kuuntelemaan musiikkia, Mantela kertoo.
Housut pois pohjautuu brittiläiseen elokuvaan The Full Monty, jonka ideasta amerikkalaiset, näytelmäkirjailija Terence McNally ja säveltäjä David Yazbek tekivät musikaalin. Tarina kertoo duunareista, jotka jäävät terästehtaan lopettaessa työttömiksi. Ahdingossaan miehet päättävät hankkia rahaa omalla striptease-esityksellä, vaikka tanssitaidossa ei ole kehumista.
Ohjaaja Arto Mantela painottaa, että nimestään huolimatta paljas pinta ei ole musikaalissa pääasia.
– Viimeiset kaksi minuuttia on mahdollisesti sitä, hän pyörittelee.
Sen sijaan isompi teema on työttömyys.
– Se käsittelee paljon työttömyyttä, sen vaikutuksia ja miesten itsetuntoa – sitä kaikkea, mitä voi tapahtua, kun on työtön. Musikaalissa on monta tasoa ja käytössä ovat tunneskaalan molemmat ääripäät. Joukossa on hyvin koskettaviakin kohtauksia. Samalla tämä on kuvaus siitä, kuinka elämässä voi yrittää keksiä jotain sen sijaan, että jäisi makailemaan.
Mantelan mukaan samanlaisia tuntoja on eletty yhtä hyvin ohjaajan kotikulmilla Viialassa, kun nahkatehdas ja UPM lopettivat toimintansa.
Päärooleissa nähdään akalaaiset Jukka Peräkivi, Teppo Klemetti, Paul Brown, Jere Hakala ja Petja Kopperoinen sekä Jarno Einola Sastamalasta.
– Yksi kriteeri valinnoille oli, että löydämme rooleihin laulavat näyttelijät, ohjaaja perustelee.
Taustanauhat korvaavat orkesterin
Alun perin Toijalan Näyttämön ajatuksena oli saada esityksiin säestäjäksi elävä orkesteri. Mutta koska soittajien sitoutuminen näytäntöihin osoittautui haastavaksi, orkesterin korvaavat taustanauhat, joita tekee muusikko Harri Salminen.
Vaikka elävää orkesteria ei kuullakaan, ohjaajan mukaan esitys on musiikiltaan monipuolinen ja näyttelijöiden lauluvoima vahvaa.
– Musiikkia on laidasta laitaan, on menevää, hidasta balladia ja bluesia. Kirjo on laaja.
Kun alkuperäisessä käsikirjoituksessa on liki 30 tapahtumapaikkaa, on ohjaaja Mantela ratkaissut runsaudenpulman keskittämällä tapahtumat kaupungin keskustaan kävelykadulle.
Ohjaajan mielestä haastavinta musikaalissa on musiikin, puheosuuksien ja liikkumisen yhdistäminen sulavaksi kokonaisuudeksi.
– Roolihahmojen pitää säilyä ehjinä, ettei käy niin, että näyttelijästä tuleekin laulaja, kun hän alkaa laulaa.
Toijalan Näyttämön musikaaliharjoitukset siirtyivät viime viikolla Kulttuuritalo Laaksolasta Sampolan saliin sen remontin valmistuttua. Satamaan tekijät toivovat pääsevänsä kuukauden kuluttua. Maan kuivumisen vauhdittamiseksi on teatterialueelta kolattu lumet pois. Musikaalin ensi-ilta on lauantaina 8.6. ja näytökset jatkuvat 20.7. asti.
Viimeisimmät kommentit