Kirkonkylän ja Nahkialan koulujen oppilaat aloittanevat omissa kouluissaan

Akaan kouluremontit valmistunevat ajallaan

Kirkonkylän koulun oppilaat eivät näillä näkymin joudu aloittamaan  väistötiloissa.

Kirkonkylän koulun oppilaat eivät näillä näkymin joudu aloittamaan väistötiloissa.

Kirkonkylän koulun korjaustyöt ovat kesän aikana edenneet suunnitelmien mukaan, vaikka tekemistä onkin ilmaantunut odotettua enemmän. Ylimääräistä työtä on teettänyt muun muassa lattiamateriaaleista löytynyt asbesti.

– Lattiamateriaalina käytetyn vinyylilaatan liimassa oli käytetty asbestia, joten purkutyöt olivat vähän suunniteltua työläämmät. Olemme kuitenkin lisänneet työmaalle väkeä, ja tällä hetkellä elämme siinä toivossa, että paikat saadaan kuntoon koulujen alkuun mennessä, Akaan tekninen johtaja Antti Kemi kertoo.

Kemin mukaan Kirkonkylän koululla tehtävää on vielä muun muassa salaojituksessa, portaikoissa sekä lattiapinnoissa. Alakerran teknisen työn tilojen lattia on jo valettu, joten lattiaa päästäneen pinnoittamaan ensi viikolla. Myös kellarikerroksen uudet, matalammat ikkunat päästään asentamaan lattioiden valmistuttua.

Ilmanvaihtopuoli on teknisen johtajan mukaan saatu jo kuntoon, mutta laitteistoa päästään koeajamaan ja säätämään vasta lattiamattojen ja siivousurakan päätteeksi. Suurin haaste on Kemin mukaan ollut pysyminen budjetissa.

– Rahakirstun pohja näkyy jo, joten aika tiukkaa tekee, Antti Kemi summaa.

Myös Nahkialan koulun kunnostustyöt etenevät teknisen johtajan mukaan aikataulussaan, jolloin koulun oppilaat pääsevät aloittamaan lukuvuotensa korjatussa koulussa. Keskustan koulun parakeissa tehdään puolestaan parhaillaan sisätöitä.

Maan tasalla olevia käsityöluokan ikkunoita nostetaan 30 senttiä ylemmäksi.

Hektinen työn alku

Akaan tekninen johtaja aloitti virassaan 1. heinäkuuta, ja myöntää alun olleen melko hektistä.

– Aika kiireinen kesä tämä on ollut, mutta ei tässä mitään suurta dramatiikkaa ole ollut. Kun monet asioista hyvin perillä olevat ihmiset ovat olleet lomalla, niin vastaan on tullut monta sellaista asiaa, jotka on täytynyt vain omatoimisesti tehdä, Antti Kemi toteaa.

Kemin mukaan koulujen ja päiväkotien korjaaminen kesäaikaan on tekniselle toimelle ihan normaalia kesäajan toimintaa. Akaan koulurakennusten sisäilmaongelmat eivät nekään ole hänen mukaansa mikään tavaton poikkeus.

– Koko Suomi on nyt samassa tilassa, kun tilanne on kajahtanut käsiin joka puolella.

Alastarolla asuvalle Kemille kertyy työmatkaa 79 kilometriä suuntaansa, mutta silti virtaa on riittänyt myös oman talon peruskorjaukseen iltapuhteina.

– Eivätpä pääse rakennustyöt unohtumaan. Kerkisin alkukesästä lomailla viisi viikkoa, joten se oli ihan hyvä akkujen lataus, Kemi toteaa.

Koulun uusissa portaissa on vielä työtä. Vanhat purettiin pois salaojien tieltä.

Koulun vanhat portaat purettiin kesäkuussa pois salaojien tieltä.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?