Loimu kokoontuu Akaan kirkkoon 6.3. kello 15. Teemana on Jeesus kiusausten voittaja. Raamattutunnin pitää teologian tohtori Matti Myllykoski. Päivän biisin esittää Mia Joki ja Jukka Salminen konsertoi.
Hämeenlinnalainen lauluntekijä Jukka Salminen on kiertänyt Suomea kitaransa kanssa jo yli neljäkymmentä vuotta. Vuonna 2009 Kirkkohallitus palkitsi hänet elämäntyöpalkinnolla lauluntekijänä.
Vuonna 2015 Salo – Lastenlaulukaupunki ry myönsi Salmiselle Hyvätuuli-palkinnon. Palkinto annetaan ansioituneelle musiikintekijälle ja suomalaisen lastenmusiikin hyväksi merkittävällä tavalla vaikuttaneelle.
Salmisen aikuislauluista tunnetuimpia on Saviruukku, jonka on sanoittanut Liisa Pukkila. Tarinakonserteissa aikuisille kuljetaan kaipaukseen, läsnäoloon ja uuden yhteyden riemuun. Keskeneräisyyden kivussa ja riemussa hämmästellään arkielämän rosoa ja rikkautta.
”Hiljaisuuteen vie, hämmästelemään,
istua saan kanssa toisten, yhteyteemme jään
ihmettelemään, ihmettelemään.”
”On hetki tää, niin kiitävää,
siksi nyt ja tässä on niin tärkeää.
Vain hetki tää, hauras hetki elämä,
hopeaa, nopeaa, kiitävää.”
Pyhäkoulu pidetään kulmasalissa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.