Akaan va. kiinteistöpäällikön Juha Jalosen mukaan Kirkonkylän koululle Kylmäkoskelle on tulossa melko mittavia korjauksia. Antti Kemin loman ajan vs. teknisenä johtajana toimiva Jalonen kertoo, että Akaan kaupunki pyytää jatkotoimista tarjouksen FCG:ltä.
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy teki Kirkonkylän koulun kesäkuussa valmistuneen kuntotutkimuksen, josta Akaan Seutu kertoi viime viikolla. Tutkimuksen mukaan viimeksi vuosina 2013–2014 korjatussa koulussa on mikrobivaurioita useassa kohdassa niin ulko- ja väliseinissä kuin välipohjarakenteissa. Epäpuhtaista lähteistä on useita ilmavuotoreittejä työ- ja oleskelutilojen sisäilmaan.
– Siellä on ongelmia asuntolasiivessä ja liikuntasalissa, ja sitten on tietysti kellarin tilat, Juha Jalonen toteaa.
Jalonen ei vielä tiedä, miten vauriot korjataan ja millä aikataululla.
– Luulisin, että ne korjataan. Kustannusarvio tietenkin laaditaan ensin, Jalonen toteaa vaurioista.
Ensi lukuvuoden alku on vielä auki
Akaan kaupunginhallitus vahvisti 20. kesäkuuta kaupungin omistamien rakennusten ylläpitoluokat. Listassa mainitaan Kirkonkylän koulun vaatimien toimenpiteiden kohdalla vain kellarin ilmanvaihdon tehostaminen ja ikkunoiden uusimista. Juha Jaloselle tuoreen tutkimuksen paljastamat mikrobivauriot eivät kuitenkaan olleet yllätys.
– Ei oikeastaan. Kyllä se on tiedossa, että vanhassa rakennuksessa on aina jotain sanomista. Aina kun tutkitaan, niin jokainen tutkija löytää uutta korjattavaa. Korjaukset, joita on tehty, ovat parantaneet tilannetta, mutta vielä on tekemätöntä työtä.
Juha Jalonen ei vielä tiedä, voidaanko korjauksia tehdä lukuvuoden aikana vai pitääkö koulu sulkea.
– Valtaosa niistä on minun mielestäni sellaisia, mitä pystytään lukuvuoden aina tekemään. Ainakin kellarin tilojen osalta oltiin sitä mieltä, että ne poistettaisiin kokonaan käytöstä ja tehtäisiin pihalle uusi rakennelma, johon tulisi teknisen työn luokka ja wc-tilat.
Sekään ei ole vielä selvillä, voidaanko Kirkonkylän koulussa aloittaa lukuvuosi 9. elokuuta.
– Siihen en ota kantaa. En ole keskustellut sivistystoimen kanssa asiasta, Juha Jalonen sanoo.
Vanhemmat haluavat uuden koulun
Kirkonkylän koulun vanhempainyhdistys lähestyi kaupungin sivistystoimea ja teknistä toimea tämän viikon maanantaina omalla kouluun liittyvällä ehdotuksellaan.
– Ehdotamme ekologisen puu- tai hirsikoulun rakentamista paikallisten yritysten voimin noin 120 oppilaalle. Perustamme Kirkonkylän koululle kannatusyhdistyksen, joka kerää varoja uuden koulun rakentamiseen. Kyseessä olisi yhteishanke, jonka rahoittajina toimivat sekä kaupunki että kannatusyhdistys, vanhemmat kirjoittavat vetoomuksessaan.
Kannatusyhdistys keräisi aktiivisesti varoja uuden koulun rakentamiseen erilaisilla avustuksilla, lahjoituksilla, tapahtumien järjestämisellä ja talkootyöllä. Vanhempainyhdistyksen mukaan hanketta tukevat muun muassa Kylmäkosken kyläyhdistykset, Kylmäkosken kappeliseurakunta, useat paikalliset yritykset ja Akaan mielenterveysseura.
Ah, se onnea ois, Suomen eka hirsiparakki koulun pihassa? Matkalla Toijalaan Jalantti ja Sontulan koulu säteilisivät kauniisti tien oikealla puolen. Arvo Ylpön ”lähikoulun” oppilaat matkaisivat loppukilometrit kanssamme, kotoaan omakotipellolta kouluun. Toijalan yhteiskoulun oppilaat opiskelevat teknistätyötä edelleen Arvo Ylpön koululla. Liikuntatilaksi ja juhlasaliksi käypänen monitoimihalli huutaa tyhjyyttään koulupäivinä. Sitä se on akaalainen kouluverkkokomitea.