Suomen lasten arkkiatri

Arkkiatri, lastentautiopin professori ja suomalaisen neuvolajärjestelmän isä Arvo Henrik Ylppö todisti työllään ja elämällään, että määrätietoisuus ja ahkeruus palkitaan.

Kansainvälisesti tunnettujen keskostutkimusten tekijä syntyi itse ennen aikojaan ja alle kolmekiloisena, mutta nuo asiat eivät myöhemmin tahtia haitanneet.

Akaan Käyrälässä syntynyt ja Toijalassa koulunsa aloittanut Ylppö oli vallaton vekkuli lapsesta alkaen.

Vaikuttavan elämän Suomen lasten parhaaksi elänyt arkkiatri kuolo 104-vuotiaana tammikuussa 1992

 Akaan pieni suuri mies

Arvo Ylpön vanhemmat olivat maanviljelijä Heikki Ylppö (1843−1909) ja emäntä Henriikka Maunu (1860−1934). Äiti Henriikka Maunu syntyi vuonna 1860 Kangasalla ja isä Heikki Juhonpoika (Jussila) vuonna 184 Pälkäneellä. Avioituessaan Henriikka oli 18- ja Heikki 35 -vuotias. Nuori pari Henriikka ja Heikki ostivat vuonna 1882 Akaan Käyrälän kylästä Iso-Mikkolan tilan peltoineen ja metsineen.

Perheeseen syntyi lapsia tasaiseen tahtiin: Hilja 1880, Ilta 1882, Hilma 1884, Tyyne 1886, Arvo 27. lokakuuta1887 ja Helka 1889.

 

– Ensin syntyi neljä tyttöä ja mummot alkoivat käydä kärsimättömiksi, kun ei tullut ollenkaan poikia, mutta sitten synnyin minä. Mummot ja sisarukset huolehtivat siitä, että esikoispoika hemmoteltiin pilalle, on Arvo Ylppö muistellut.

Muutto Toijalan keskustaan

Vuonna 1890 perhe muutti Toijalan keskustaan, mistä he ostivat Ylpön talon. Alun perin Ylpön talo sijaitsi Toijalan kylässä, mutta se tuhoutui Toijalan palossa vuonna 1886 ja uusi Ylppö rakennettiin radan ja nykyisen Valtatien väliin. Perhe merkittiin kirkonkirjoihin ajan tavan mukaan tilan nimellä Ylpöksi.

Perhe kasvoi vielä toisella kuudella lapsella, vuonna 1892 syntyi Martti, Aarne 1893, Kaarin 1895, Atte 1898, Aune 1900 ja Aili 1903.

Suuren tilan omistajina Ylpöt olivat tärkeitä työllistäjiä. Heillä oli sisäkkö, yhdestä kahteen lapsentyttöä, kahdesta kolmeen renkiä sekä karjakko. Ylppöjen talossa ei jaoteltu ihmisiä heidän asemansa ja tehtäviensä mukaan, vaan kaikki söivät samassa pöydässä. Perunannosto- ja viljankorjuutalkoot oli suosittuja ja niihin osallistui paljon kyläläisiäkin. Talkoopalkka maksettiin aterioina ja hauskanpitona: päiväkahvit ja vehnäset tuotiin pellolle ja iltaisin saunottiin, syötiin, juotiin sahtia ja tanssittiin.

Tilan tuotteet myyntiin

Akaasta oli rautatien valmistuttua tullut kasvava kunta ja kun Ylpöt halusivat olla kehityksessä mukana, he lähtivät mukaan liike-elämään. Heikki Ylppö rakensi pihapiirin toisen talon, joka toimi sekä liiketilana että vuokra-asuintalona. Talossa oli kauppahuone, jossa myytiin oman tilan tuotteita.

Liikehuoneistossa Heikki piti kestikievaria, jota itse kutsui majataloksi. Kestikievarin pitäjälle kuului myös hevoskyydin ylläpito ja Arvo Ylppökin toimi lomillaan kyytimiehenä, vielä tohtorinakin.

– Kerran kyyditsin kahta nuorta naismaisteria Akaan pappilaan. Nämä kyselivät minulta jos jotakin ja välillä arvostelivat ruotsia puhuen kyytipojan ulkonäköä. Perille tultua he antoivat minulle kymmenen penniä juomarahaa ylistellen taitojani ja luvaten näyttää minulle Helsinkiä, jos joskus tulen sinne. Samassa tuli ruustinna lausuen vieraat tervetulleiksi ja sanoen: no tohtorihan on taas itse kyytipoikana. Silloin hävisivät nuoret naismaisterit kuin tuhka tuuleen! kertoo Arvo Ylppö. (Inkeri Numminen: Arvo Ylpön vuosisata, 1987.)

Matkustajakodin kahvilasta sai ostaa leivonnaisia ja muita leipomoherkkuja. Kesäisin pihapiirissä toimi myös kioski. Talossa asui myös vuokralaisia, kuten kruununvouti ja apteekkari, joka piti siellä apteekkiaan. Talossa pidettiin myös käräjiä.

Ylpön liiketiloissa olivat vuosien varrella vuokralaisina muun muassa kemikaaliliike, betonituotteita myyvän yrityksen edustus, invalidiravintola Vamma, Oskari Tulosen polkupyöräliike, KOP:n konttori, Tolletin lastenvaateliike ja Ilmari Karin maalausliike. Talon päädyssä oli vuonna 1918 punaisten esikunta.

Vuonna 1940 taloa korotettiin yhdellä kerroksella ja yläkertaan rakennettiin lisää asuntoja vuokrattavaksi.

Ylppöjen maat, liikehuoneisto ja kotitalo myytiin ja rakennukset purettiin vuonna 1974.

Vanhemmat kannustivat lapsia

Arvo Ylpön äiti Henriikka oli pienikokoinen, mutta liikkeissään nopea nainen, joka teki ripeästi juosten talon töitä. Ylppö on sanonut äitiään piilovaikuttajaksi, joka toi rohkeasti mielipiteitään esiin. Vaikka hänellä riitti kotona töitä yllin kyllin, hän oli monin tavoin mukana edistämässä Akaan hyvinvointia. Hän oli aktiivisesti mukana muun muassa Pakanalähetyksen toiminnassa.

Isä Heikki oli hänkin aikaansaava, touhukas, luonteeltaan sopeutuvainen ja huolehti suuren perheensä elatuksesta.

Arvo Ylpön vanhemmat eivät itse olleet käyneet kouluja, mutta elämänviisautta ja lämpöä heillä oli lapsilleen jakaa. Heillä oli myös selkeät elämänarvot. He tukivat heikommassa asemassa olevia ja halusivat kouluttaa lapsensa vahvistamaan suomalaisten hyvinvointia.

Ura selvänä jo lapsesta asti

Ylppöjen suuressa lapsikatraassa sairasteltiin ja tapaturmiakin sattui. Kunnanlääkäri Kalle Palkonen kutsuttiin usein apuun. Nähdessään äitinsä surun ja huolestuneisuuden perheen lasten sairastaessa, Arvo-poika teki päätöksensä urastaan.

– Pystyäkseni auttamaan äitiäni tein jo lapsena päätöksen opiskella lasten omaksi lääkäriksi, jotta äidin ei tarvitsisi telefoonilla Palkosen setää apuun niin usein pyytää.

Terävä, mutta villi

Arvo Ylppö oli nopeaälyinen ja kekseliäs, mutta ajoittain myös turhan vilkas poika, joka ei aina täyttänyt sen ajan kiltin lapsen kriteerejä. Niinpä hänen vanhempansa eivät kehdanneet panna häntä tiukasta kuristaan tunnetun opettaja David Lehtosen luokalle Akaan kansakouluun, vaan hänet lähetettiin kiertokouluun Hämeenkyröön, tutun Ida Maijalan oppiin.

Vuosi poissa kotoa rauhoitti ja kasvatti poikaa jonkin verran, ja kun hän seuraavana vuonna (1895) aloitti kansakoulun Toijalassa, hän osasi jo lukea.

Koulunkäynti oli Arvolle helppoa ja hän luki mielellään kaikkea mitä eteen sattui. Kansakoulun ensimmäisen kevättodistuksen keskiarvo oli 7.6, mutta hänen vilkkautensa ja touhukkuutensa olivat johtaneet siihen, että käytösnumero oli 9 ja käytösnumeron alentaminen oli tuolloin lähes katastrofi.

Omista kepposistaan Arvo Ylppö on kertonut seuraavaa.

– Opettaja Lehtonen oli määrännyt minut taulun taakse nurkkaan ja opetus luokassa jatkui. Vähän ajan kuluttua keksin riisua saappaani ja jättää ne taulun taakse muka todistamaan paikallaolostani. Hyppäsin ikkunasta kolmen metrin korkeudelta kivikkoiseen maahan. Mutta ei minulle siinä hypyssä kuinkaan käynyt. Seuraavana päivänä jouduin nurkkaan tästäkin tempusta ja kotona odotti selkäsauna. (Inkeri Numminen: Arvo Ylpön vuosisata)

Koulurakennus, jonka ikkunasta Arvo aikanaan hyppäsi, on edelleen käytössä. Nykyisin useita rakennuksia käsittävä peruskoulun alakoulu on nimetty Arvo Ylpön kouluksi.

Oppikouluun rimaa hipoen

Kolmen kansakouluvuoden jälkeen Arvo lähti isänsä kanssa ilmoittautumaan oppikouluun Tampereen Reaalilyseoon. Käytöksen kahdeksikko ja ahkeruuden seitsikko koulutodistuksessa eivät näyttäneet hyvältä. Rehtori Relander ilmoitti, ettei hän voi ottaa oppilasta sisään sellaisilla papereilla. Koulunkäynti olisi kenties katkennut siihen, ellei luonnontieteen opettaja Hjalmar SchulmanArvon isän hyvä metsästystoveri, olisi tuntenut Arvoa metsästysretkiltään ja suositellut tätä.

Arvo Ylppö pääsi oppikouluun ja oli koko kouluajan luokkansa priimus.

– Ymmärsin, ettei kansakoulussa harrastamani meininki enää vetelisi.

Opiskelu Helsingissä alkaa

Samana vuonna kun Arvo Ylpön pääsi ylioppilaaksi, aloitti Ylppöjen vuokralaistalossa toimintansa Toijalan 5-luokkainen yhteiskoulu, jonka johtajaopettajana oli Arvo Ylpön sisko Ilta.

Kun oppikoulun rakentaminen tuli ajankohtaiseksi, lahjoitti Heikki Ylppö tarkoitukseen Iso-Mikkolaan kuuluvaa maata ja seuraavana vuonna nousi komea kivirakennus. Toijalan yhteiskoulu toimii edelleen samalla paikalla, mutta alkuperäinen koulurakennus on purettu vuonna 1969.

Vastaleivottu ylioppilas Arvo Ylppö ilmoittautui syksyllä 1906 Helsingin yliopistonfyysis-matemaattiseen tiedekuntaan ja aloitti lääketieteen opinnot.

Kevättalvella 1908 oli vuorossa anatomian opiskelu. Siihen kuului ruumiiden leikkely. Tässä tuli vastaan ongelma. Helsingin yliopisto ei saanut riittävästi ruumiita tutkimusmateriaaliksi, ja siksi monen opiskelijan opinnot viivästyivät. Arvo Ylppö halusi kiihkeästi suorittaa lääketieteen kandidaattitutkinnon päästäkseen sairaalaan ”oikeaa” lääketiedettä opiskelemaan.

Saksaan ruumiiden luo

Arvo Ylppö päättikin pyrkiä tekemään anatomian harjoitustyöt jossain muualla, missä ”materiaalia” olisi riittävästi. Hän kirjoitti saksalaiselle anatomian professorille Friedrich Merkelille ja pyysi saada tehdä harjoitustyöt Göttingenin yliopistossa. Vastaus oli myönteinen ja kun isä Heikki vielä lupasi huolehtia kustannuksista, Ylppö lähti matkaan opiskelutoverinsa Wilfrid Brotheruksen kanssa.

Ylppö ja Brotherus tekivät töitä kuusi päivää viikossa, saivat harjoitustyönsä nopeasti loppuun ja tulivat takaisin Suomeen vuoden 1909 tammikuussa.

Käytännön työhön

Vuosi 1909 oli Arvo Ylpölle vaikea vuosi. Isä kuoli, rahahuolet painoivat ja opinnot olivat kesken. Hän olisi jo halunnut lääkärin käytännön töihin. Arvo sai kuitenkin asiansa järjestykseen ja valmistui joulukuussa lääketieteen kandidaatiksi, minkä jälkeen alkoi opiskelu Helsingin yliopiston sairaalan klinikoilla.

Vuonna 1911 hän siirtyi lastentautiopin kurssin opetusvaiheessa harjoittelemaan Tehtaankadun Lastensairaalaan. Hän oli innokas ja pyrki viettämään siellä myös vapaa-aikansa tutustuakseen lastentauteihin.

Kurssin päätyttyä hän jatkoi Lastensairaalassa amanuenssilääkärinä ja sama työtahti jatkui. Ylppö hoiti työnsä ohessa kesäsijaisena myös tohtori Lövegrenin lastenpoliklinikkaa.

Väitöstyö ennätysajassa

Keväällä 1912 Arvo Ylppö oli suorittanut kaikki klinikkapalvelut ja oli aika alkaa ”tehdä oikeaa tiedettä”. Lastenlääkäriksi aikova Ylppö oli kysellyt professori Wilhelm Pippingiltä tutkimusaiheita väitöskirjaa varten, mutta tämä ei ollut lämmennyt oppilaan innolle.

Ylpöllä oli jo kokemusta siitä, että jollei Helsingissä onnistu, niin sitten mennään Saksaan.

Nyt hän otti yhteyttä maineikkaan lastenhoito- ja tutkimuskeskuksen Kaiserin Auguste Victoria Hausin ylilääkäriin Leo Langsteiniin kysyen mahdollisuutta päästä tekemään tutkimustyötä tämän klinikalla Berliinissä. Vastaus oli jälleen myönteinen ja Ylppö matkusti Berliiniin toukokuun alussa 1912.

Ylilääkäri Langstein, joka oli kiinnostunut imeväiskuolleisuudesta, kehotti Ylppöä tutkimaan vastasyntyneiden keltaisuuden syitä ja tekemään siitä väitöskirjansa. Tutkimustyön ohella Ylppö toimi klinikalla apulaislääkärinä. Hän väitteli Helsingin yliopistossa joulukuussa 1913, ja hänet julistettiin lääketieteen lisensiaatiksi 23.3.1914. Lääketieteen ja kirurgian tohtorin arvon hän kolme päivää myöhemmin.

Vihdoin unelma-ammattiin

Tohtori Ylppö palasi vielä Berliiniin, missä hän sai jatkaa työtään tutulla klinikalla.

Tutkimustyönsä lisäksi Ylppö toimi klinikalla osastonlääkärinä. Työtä tehtiin ahkeasti lähes vuorokaudet ympäri, koska tavoitteena oli hakea lastentautiopin professuuria Pippingin jälkeen, ja hän halusi palata kotimaahan.

Arvo Ylppö tuli lastentautiopin dosentiksi Helsingin yliopistoon 1919 ja vuonna 1921 hänet nimitettiin lastentautiopin ylimääräiseksi professoriksi. Pippingin jäätyä eläkkeelle Ylppö nimitettiin vuonna 1925 lastentautiopin varsinaiseen professorin virkaan, josta hän jäi eläkkeelle vuonna 1957.

Ylppö oli opettajana innostava. Hän opasti nuoret lääkärit laajaan sosiaaliseen kansanterveystyöhön siten, että nämä myöhemmin kunnanlääkäreinä osallistuivat myös neuvolatyöhön. Hän kutsui Suomeen kansainvälisiä luennoitsijoita ja auttoi opiskelijoita jatko-opintoihin ulkomaille. Professorin työnsä lisäksi Ylppö toimi myös Helsingin yleisen sairaalan lastentautien osaston ylilääkärinä vuosina 1925 -1957.

Arvo Ylppö sai vuonna 1952 arkkiatrin arvon, joka on korkein huomionosoitus, jonka lääkäri voi saada, ja joka on vain yhdellä lääkärillä kerrallaan.

Pienten lasten hoidon keulakuva

Arvo Ylpön suurimpana saavutuksena voidaan pitää imeväiskuolleisuuden nopeaa vähenemistä Suomessa. Ylpön keskoslapsia koskevat tutkimukset olivat kansainvälisesti hyvin merkittäviä. Hän sai tutkimuksissaan selville, ettei keskosten menehtyminen johtunut vähäisestä painosta tai epäkypsyydestä kuten tuolloin yleisesti ajateltiin, vaan yleensä jostakin hoidettavissa olevasta sairaudesta. Tämä havainto johti keskostutkimusten ja hoidon kehittämiseen.

Arvo Ylppö kehitti keskosena syntyneen lapsen määritelmän. Jokaisen lapsen, joka painaa syntyessään alle 2 500 grammaa, on saatava erityistä hoitoa.

Lapsia suojeltava

Arvo Ylppö oli jo opiskeluaikanaan tutustunut kirurgisen sairaalan ylihoitajaan, vapaaherratar Sophie Mannerheimiin  jonka kanssa hän kävi pitkiä keskusteluja kansanterveydestä.

Sophie Mannerheimin aloitteesta syntyi syksyllä 1920 lastensuojelujärjestö, jonka johtoon tuli hänen tunnettu veljensä kenraali Carl Gustaf Mannerheim ja johon mukaan lähti myös Arvo Ylppö.

Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) päämääränä oli lastenhoidon tason kohottaminen, jotta maan korkea imeväis- ja lapsikuolleisuus alenisi.

Järjestöstä tuli valtakunnallinen kansanterveystyön, nuorisonhuollon ja lastensuojelun toimija.

Neuvolajärjestelmän isä

Arvo Ylppö järjesti lasten perusterveydenhuollon lastensuojeluliitossa neuvolajärjestelmän avulla.

Vuonna 1922 avasi Ylppö oman neuvolansa Lastenlinnan halkokellarista vastaanotoksi remontoidussa tilassa. Neuvoloita perustettiin lähinnä kaupunkeihin ja teollisuuspaikkakunnille, usein yhdessä kuntien ja teollisuuden kanssa. Maaseudulle ensimmäinen lastenneuvola perustettiin Toijalaan jo vuonna 1923.

Laki lasten- ja äitiysneuvoloista säädettiin vuonna 1944. Samalla kunnat velvoitettiin palkkaamaan terveyssisaria ja kätilöitä. Sotien jälkeen MLL keskittyi neuvolatyön ja kouluterveydenhuollon sisällön kehittämiseen ja terveystalojen rakentamiseen.

Lastenlinna sydämen asia

Ensimmäinen Lastenlinna oli puutalo Helsingin Toisella linjalla. Se oli Sophie Mannerheimin vuonna 1918 perustama turvakoti yksinäisille äideille.

Mannerheimin Lastensuojeluliiton perustamisen jälkeen Lastenlinna siirrettiin liiton hallintaan ja muutettiin opetussairaalaksi, jossa aloitettiin jo keväällä 1921 lastenhoitajien ja terveyssisarten koulutus. MLL:n kursseilta valmistuneet palkattiin kuntiin ja liiton osastoihin tekemään ennaltaehkäisevää terveydenhuoltotyötä, mikä oli siihen aikaan aivan uudenlaista ajattelua.

Arvo Ylpön osuus uuden lastenklinikan rakennuttamisessa oli merkittävä. Hän käytti hyväkseen tiedotusvälineitä ja painosti päättäjiä naiskansanedustajien tukemana.

Vuonna 1948 valmistui uusi Lastenlinna Helsingin yliopistollisten klinikoiden naapuriksi. Se saatiin pystyyn sekä kotimaisten että paljolti ruotsalaisten avustusvarojen turvin.

Lastenlinnan sairaalan ylilääkärinä Arvo Ylppö toimi vuosina 1920–1963.

Mannerheimin Lastensuojeluliitto myi sairaalan Helsingin Lastenlinnan kuntainliitolle vuonna 1967.  Kolmekymmentä vuotta myöhemmin Lastenlinna siirtyi osaksi Helsingin yliopistollista keskussairaalaa ja sittemmin myös osaksi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiriä.

Lähivuosina Lastenlinna ja viereinen Lastenklinikka on tarkoitus korvata kokonaan uudella sairaalarakennuksella. Uudessa sairaalassa hoidettaisiin lapsia ympäri Suomen. Hankkeen tukiyhdistys on asettanut kansalaiskeräyksen tavoitteeksi 30 miljoonaa euroa, ja että sairaala nousee Helsingin Meilahteen 6.12.2017 mennessä.

Rakkautta ensi silmäyksellä

Arvo Ylppö oli naimisissa kahdesti. Ensimmäisen puolisonsa Marjatta Wegeliuksen (1901-1942) hän tapasi työpaikallaan, missä tämä toimi sairaanhoitajana.

– Rakastuin ensi silmäyksellä. Minun piti nuhdella häntä jostain pikku virheestä, mutta tuskin olin ennättänyt mitään virkkaa, kun hänen suuret silmänsä tulvahtivat täyteen kyyneleitä. Taputin häntä olkapäälle ja sanoin: No, ei se nyt niin vaarallista ollut. Ja siitä se sitten alkoi, yhteiset kävelyt, teatterissa ja elokuvissa käynnit, niin kuin asiaan kuuluu, muistelee Arvo Ylppö kirjassaan

Kihlauksensa nuori pari, 37-vuotias Ylppö ja 23-vuotias Marjatta, julkaisivat Heikin päivänä 1925 ja häitä vietettiin 8. huhtikuuta samana vuonna.

Isä

Avioliitosta syntyi kaksi lasta Heikki (1926) ja Kaisa (1927). Arvo Ylppö oli valtavan innostunut esikoisensa syntymästä. Hän hoiti, pesi ja kapaloi poikaansa, mikä oli sen ajan miehelle harvinaista. Kesällä hän meni uimaan lapsi sylissään ja voimisteli hänen kanssaan karaistakseen tätä ja kehittääkseen pojan lihasjäntevyyttä. Naapurit eivät aina ymmärtäneet, että lapsi vietiin ulos pakkaseen jo kymmenen vuorokauden ikäisenä.

Perhe asui Kaivopuistossa, missä lapsilla oli hyvät leikkimahdollisuudet ulkona.

Kesäisin perhe vietti aikaa Sipoossa, mistä Ylppö oli ostanut saaren kesäpaikaksi. Lapset oppivat nopeasti liikkumaan saaren korkeilla ja liukkailla kallioilla ja uimaan turvallisesti rannassa. Isä Arvo kalasteli milloin heittouistimella, milloin verkoilla tai pitkällä siimalla.

Kun Suomessa syksyllä 1939 pantiin toimeen armeijan ylimääräiset harjoitukset, ja ilmassa oli sodan uhka, lähti Marjatta Ylppö lasten kanssa Ylppöjen kotitilalle Toijalaan, missä he olivat marraskuun lopulle. Lähes koko talvisodan perhe oli sotaa paossa mökillään Sipoossa, ja jatkosodan aikana olivat lapset jonkin aikaa ystäväperheen luona Tukholmassa.

Sota tuotti kuitenkin suurta surua perheeseen. Marjatan vanhemmat olivat menettäneet Vuoksen Aunuksessa olleen kotitalonsa ja se järkytti hänen herkkää mieltään. Arvo Ylpön ollessa työnsä vuoksi paljon poissa kotoa, piti taloudenhoitaja Alma Korhonen masennuksesta kärsivälle Marjatalle seuraa. Heikin päivänä vuonna 1942 Marjatta kuitenkin teki itsemurhan jättäen jälkeensä kauniin kirjeen.

Uusi rakkaus ja perhe

Arvo Ylpöstä oli tullut 54-vuotiaana yksinhuoltaja. Alma Korhonen ja Ylpön sisarukset huolehtivat parhaansa mukaan lapsista ja ystävät yrittivät piristää yksinäiseksi itsensä tuntevaa Ylppöä.

Sitten uusi rakkaus astui kuvaan. Arvo Ylppö oli työpaikallaan kiinnittänyt huomiota avoimen ja rehdin oloiseen apulaislääkärin sijaiseen Lea Jokelaiseen (1919-2011), jolla oli ikäisekseen selkeät näkemykset asioista ja rohkeutta sanoa mielipiteensä.

Romanssi johti vaatimattomiin häihin syyskuussa vuonna 1950.

– Anoppini sanoi vihkitoimituksen jälkeen, että mikäli havaitsisin vaimossani joitain vikoja, siitä voisin syyttää vain itseäni ja heilutti kädessään minun kirjoittamaani kirjaa. Hän kun oli Leaa hoitaessaan ottanut ohjeet minun kirjoistani, muisteli Arvo Ylppö.

Uuteen perheeseen syntyi neljä lasta: Alli, (1951), Into (1952), Jukka (1955) ja Seppo (1958).

Arvo Ylpön mielestä oli tärkeää, että vanhemmat viettävät mahdollisimman paljon aikaa lastensa kanssa. Isompina hänen lapsensa olivat mukana kalastusharrastuksessa. Yhdessä he tekivät myös kalastusmatkoja Islantiin ja Grönlantiin.

Eläkkeelle jäämisen lähestyessä Arvo Ylppö harmitteli sitä, että hänellä oli ollut liian vähän aikaa lapsilleen ja että he olivat joutuneet jakamaan isänsä työn ja julkisuuden kanssa – Arvo Ylpöstä kun oli tullut koko kansan arkkiatri.

Luonnossa ja skruuuvipöydässä

Kalastuksen lisäksi Arvo Ylpön vapaa-ajan harrastuksiin kuuluivat metsästysretket. Hän kävi syksyisin ystäviensä kanssa ampumassa peltopyitä Toijalassa. Voimia Ylppö ammensi myös kuvataiteesta ja liikunnasta.

Arvo Ylppö oli vuonna 1907 perustamassa Toijalan Vauhtia. Hän oli myös intohimoinen skruuvin pelaaja. Se oli ollut kirurgisessa sairaalassa lääkäreiden yhteinen harrastus ja säilyi Ylpön harrastuksena läpi elämän. Kortinpeluun hän oli aikoinaan oppinut Ylpön talon rengeiltä Toijalassa.

Alkoholiin Arvo Ylppö suhtautui pidättyvästi, mutta oli selvänäkin juhlissa Suomalaisella klubilla viimeinen kukkuja.

Aktiivisuutta ja arvostusta

Arvo Ylppö julkaisi yli sata tieteellistä tutkimusta ja lastenhoidon opasta. Hän kirjoitti muun muassa kansantajuiset teokset Äiti pikkulapsensa hoitajana (1919) ja Rudolf Koivun kuvittaman Auringonpojan terveysaapinen (1925), sekä muistelmateoksen Elämäni pienten ja suurten parissa (1964) sekä mielipidekirjan Ihmisen ääni (1979).

Hän oli jäsenenä Suomalaisessa Tiedeakatemiassa, useiden kotimaisten ja kansainvälisten tieteellisten aikakausjulkaisujen toimituskunnissa. Arvo Ylpöö oli myös useiden kotimaisten ja kansainvälisten lääketieteellisten seurojen kunniajäsen.

Ylpöllä oli suuri rooli myös suomalaisen lääketeollisuuden kehityksessä. Hän kuului lääketehdas Orionin perustajaosakkaisiin ja toimi sen hallintoelimissä 46 vuoden ajan.

Monin kunniamerkein ja huomionosoituksin palkittu Arvo Ylppö kuoli 104-vuotiaana 28. tammikuuta 1992 ja hänet on haudattu Helsingin Hietaniemeen.

 

 

Tervehdys syksyisestä Helsingistä

On hienoa, että huomioitte lehdessänne isäämme A. Ylppöä. Hän muisteli lämmöllä kuolemaansa saakka kotiseutuaan Toijala/Akaata.

Kuitenkin me, hänen perillisensä, olemme olleet varsin pidättyväisiä kommentoimaan julkisuudessa häneen tai perheisiimme liittyviä asioita.

Voin vain todeta, omasta ja sisarusteni puolesta, isämme olleen kaikkien kiireidensä keskellä rakastava, osallistuva, ymmärtäväinen isä, jolla oli aina aikaa meille lapsille.

Ystävällisin terveisin,

Seppo Ylppö

 

 

 

 

kuvatekstit

Arvo Ylppö on kutsuttu filosofian kunniatohtori Königsberg 1942; lääketieteen kunniatohtori Giessen 1956, Turku 1982.

 

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>