Jarkko Lahtinen: Turvallisuus on ehdoton edellytys toimivalle yhteiskunnalle

Eduskuntavaaleihin liittyvässä keskustelussa on puhuttu paljon eri asioista, ilmastosta, sotepalveluista, taloudesta, verotuksesta, ikääntyvien ihmisten hoidosta, maahanmuutosta, työllisyydestä… Vähemmälle keskustelulle on jäänyt turvallisuus. Turvallisuudella on kuitenkin iso merkitys edellä luetelluille asioille. Turvallisuus on kuitenkin aivan keskeinen asia ihmisten elämässä, ehdoton edellytys toimivalle yhteiskunnalle. Turvallisuus on vähän kuin terveys. Sen merkityksen tajuaa usein vasta sitten, kun jotain on pielessä. Ilmastonmuutoskeskusteluissa ei voi ohittaa turvallisuutta, hallitsemattomaan maahanmuuttoon sisältyy riskejä turvallisuudelle.

Turvallinen arki kuuluu kaikille, ja turvallisuus on osa hyvää päätöksentekoa. Yksilön turvallisuuden tunnetta luo turvallinen elinympäristö. Avainasemassa luotaessa turvallista elinympäristöä ovat viranomaiset ja päätöksentekijät. Lapsiperheillä on monenlaisia haasteita tämän päivän Suomessa. Turvattomuutta heille aiheuttavat kiireinen aika, ongelmat toimentulossa, rahanpuute lasten- ja nuorten harrastuksiin, syrjäytyminen, koulukiusaaminen, mielenterveysongelmat, huumeet ja alkoholi.

Tarvitaan lisää ns. matalan kynnyksen palveluita, perhetyöntekijöitä, lastensuojeluun ja kouluihin riittävästi työntekijöitä.

Varhaisella oikeanlaisella puuttumisella on suuri vaikutus asioihin ja turvallisuudelle. Avuntarve ja palvelut on saatava kohtaamaan. Avainasemassa on aito ja avoin vuoropuhelu asiakkaiden ja avuntarvitsijoiden ja palveluntarjoajan välillä.

Ikääntyvien ihmisten kohdalla tärkeä kysymys on ihmisen toimintakyky. Kotona pärjääminen edellyttää tietynlaista toimintakykyä, asuinympäristön paloturvallisuus on oltava kunnossa. Jos kotona ei pärjää, on mietittävä muita ratkaisuja.

Hoitolaitoksissa hyvän hoidon perustana pitää olla potilasturvallisuus, työntekijöiden työturvallisuus ja tärkeimpänä asiana ihmisarvon kunnioittaminen. Hoitajamitoitus on kirjattava lakiin ja on mahdollistettava myös sen yli menevä hoito, jos potilaan vointi sitä vaatii.

 

Turvallisuuden merkitys edellä luetelluille asioille on todella merkittävä. Suomen on sanottu olevan maailman turvallisin maa. Ollaan ylpeitä tästä ja tehdään kaikki voitava turvallisuuden eteen kaikki huomioiden.

 

Lahtinen Jarkko

eduskuntavaaliehdokas

Keskustapuolue

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?