Ajatko sinäkin liian lähellä edellä kulkevaa? – ”Takaa tuleva ei välttämättä koe toisen takapuskurissa roikkumista niin stressaavana kuin edellä ajava”

Hyvää matkaa -kyltti Sontulassa. Kuva: Oona Eskeli.

Liikenneturvan kyselyssä selvitettiin, kuinka moni autoilija kokee, että takana ajavat roikkuvat heidän perässään vaarallisen lähellä.

Kyselyyn vastanneista autoilijoista jopa kolme neljästä koki, että näin tapahtuu usein tai joskus. Vastanneista 42 prosenttia kertoi myös nostaneensa omaa ajonopeuttaan liian liki takana ajavan vuoksi.

Liikenneturva muistuttaa, että takapuskurin hiillostaminen ei ole turvallista, sillä liian lähellä toista ajaminen voi johtaa helposti peräänajoon ja pahimmillaan ketjukolariin.

Turvavälillä on mahdollista parantaa toimintamahdollisuuksia yllättävissä tilanteissa. Turvavälillä vaikutetaan merkittävästi myös liikenteen ilmapiiriin.

– Takaa tuleva ei välttämättä koe toisen takapuskurissa roikkumista niin stressaavana kuin edellä ajava, etenkään jos siitä on tullut enemmän sääntö kuin poikkeus, toteaa Liikenneturvan yhteyspäällikkö Tarja Korhonen tiedotteessa.

Letkassa ajettaessa lyhyet välit vaikuttavat suoraan ajomukavuuteen. Mitä lähempänä toisia ajetaan, sitä enemmän ajonopeus tempoilee ja liikenteeseen syntyy niin sanottua haitariliikettä. Kunnon turvavälein jono etenee sen sijaan jouheasti ilman nykimistä.

Liikenneturvan kyselystä selvisi myös se, että takapuskuria hiillostetaan tarkoituksellakin. Tarja Korhosen mukaan tarkoituksellinen hiillostaminen ei tuota muuta kuin hallaa.

– Takapuskurin hiillostaminen koetaan ärsyttävänä ja stressaavana. Liikennetilanteessa emme pysty vaikuttamaan toisten toimintaan, mutta voimme pyrkiä omalta osaltamme pitämään liikenteen turvallisena, Korhonen muistuttaa.

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?