Akaan SPR järjestää ystävänpäivätapahtumia joka taajamassa

Akaan kaupungin eri taajamien (Toijala, Viiala ja Kylmäkoski) Punaisen Ristin osastot ovat vuoden vaihteen jälkeen kuuluneet yhteiseen Akaan osastoon, mutta tapahtumia järjestetään edelleen jokaisessa taajamassa. Ystävänpäivän merkeissä osaston väki järjestää useita tapahtumia.

Keskiviikkona 14.2. on Kylmäkosken Tarpiakodilla Mennään yhdessä -ulkoilutapahtuma kello 13 alkaen. Silloin ulkoilutetaan talon asukkaita ja juodaan ulkoilun jälkeen kahvit. Samassa tilaisuudessa pohditaan, voisiko Tarpiakodilla aloittaa säännölliset ulkoilutukset vaikka kerran kuussa. Paikalle toivotaan ihmisiä, jotka voisivat vuoden aikana käyttää muutaman tunnin vanhusten ulkoiluttamiseen.

Lauantaina 17.2. pidetään Viialan Työväentalolla kello 10–13 Nähdään-tapahtuma, jossa on puuhaa koko perheelle ja samalla osaston esittelyä. Tapahtumaan voi tulla juomaan päiväkahvit vaikka kauppareissun yhteydessä. Tapahtuman toteutukseen osallistuvat myös Viialan Nuoret Kotkat.

Samana lauantaina kello 14 alkaen on osaston tiloissa Sykkeellä (Valtatie 9, Toijala) perinteinen ohjelmallinen iltapäivätilaisuus. Tapahtumalla on jo monen vuoden perinteet, ja varsinkin ikäihmiset ovat ottaneet sen omakseen. Luvassa on monenlaista ohjelmaa, yhteislaulua, tuolijumppaa, arvontaa ja tietysti rupattelua kahvikupposen äärellä. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.

Lisäksi lauantaina 17.2. jokaviikkoiseen tapaan SPR:n Herraseura vie vanhuksia ulos Havulinnassa. Osaston miehiä on jo vuosia käynyt aina muutaman Havulinnan asukkaan kanssa tunnin lenkillä lähimaastossa.

Tapahtumilla Punainen Risti haluaa olla mukana tuomassa ystäviä yhteen ja torjumassa yksinäisyyttä.  Yksinäisyys ei katso ikää eikä elämäntilannetta, jopa joka viides suomalainen kokee yksinäisyyttä.

Akaan osasto toivoo lisää ystävätoimijoita sekä perinteiseen ystävätoimintaan että ulkoiluttajatoimintaan.

 

Riitta Mäkelä

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?
Monet artikkeleistamme ovat vain rekisteröityneille lukijoille. Luo tunnukset, niin pääset lukemaan enemmän. Rekisteröityminen on helppoa ja maksutonta.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>