Ystävänpäivää vietetään taas 14. helmikuuta. Kansainvälisesti päivä tunnetaan ennemminkin rakastavaisten kuin ystävien päivänä. On mielenkiintoista, että juuri Suomessa päivällä halutaan kiinnittää huomiota ystävyyteen, ystävyydestä puhuminen kun ei taida edelleenkään olla ainakaan valtaosalle suomalaisista kovin luontevaa tai helppoa. Ne onnekkaat, joilla ystäviä on, ajattelevat ehkä asiaa yksityisesti mutta harvemmin asiaa tulee millään lailla kommentoitua ystävän kanssa suoraan.
Maailman onnellisuusraportin osoitettua keväällä 2021 neljännen kerran peräkkäin että Suomi on maailman onnellisin maa, Yle kysyi viideltä suomalaiselta, mistä onnellisuus kumpuaa. Juttuun haastatellut henkilöt mainitsivat onnellisuutensa syiksi muun muassa terveyden, hyvän olon, rakkaat läheiset, kauniin luonnon, perheen ja lapsenlapset. Kolme viidestä mainitsi myös ystävät. Vaikka Ylen otos oli varsin pieni, jo siitä nähdään että ystävyyden merkitys on pelkkää ystävyyttä suurempi. Sen ansiosta moni kokee onnellisuutta. Olisivatko nämä ihmiset ainakaan yhtä onnellisia ilman ystävyyttä?
Onnea on varmasti mahdollista kokea ilmankin ystävyyttä, mutta jos ystävät ovat jonnekin kadonneet tai vaikkapa elämän ehtoopuolella kuolleet, rajoittaa se varmasti onnellisuuden tunnettakin. Erityisen ikävää ystävien puutteesta johtuva yksinäisyys on silloin, jos se kohtaa vanhuksia. Heidän liikkumis- ja osallistumiskykynsä voi olla rajoittunut, jolloin uusien ystävien hankkiminen tai yleensäkin kykynsä etsiä inhimillistä kontaktia on vähentynyt. Silloin apu voisi tulla vaikkapa digitaitojen opettelusta. Vaikka kotoa olisi vaikea liikkua, nykyaikaisilla viestimillä voi saada yhteyden uusiin ihmisiin. Digiopastusta on Akaassa saatavilla ainakin Akaan pääkirjastossa sekä Viialan kirjasto Vilkussa. Opastustunneille osallistuminen on samalla hyvä tilaisuus tavata uusia ihmisiä.
Tärkeintä on ottaa ystävyys ja sen merkitys esille jo varhaiskasvatuksesta lähtien. Kun opetamme uusille sukupolville ystävyyden ja mukaan ottamisen merkityksen, varmistamme, että tulevaisuudessa yhä harvempi jää ulkopuolelle vanhanakaan. Tällä työllä ei ole ainoastaan ystävyyttä lisäävä ja yksinäisyyttä vähentävä vaikutus. Sillä on varmasti myös kansantaloudellinen merkitys, jos kasvavalla ystävyyden määrällä voimme entisestään lisätä suomalaisten onnellisuuden tunteita. Samaa tahtia yksinäisyyden kanssa vähenee moni muukin yhteiskunnan ongelmista. Työssä ja iltaisin perheen kanssa on helpompi jaksaa, jos saa voimaa ystävyydestä.
Jos ystävyyden puitteet ovat muuten kunnossa, voi haasteeksi jäädä vielä aika. Jo mainituilla senioreilla aikaa on. Mutta miksi sitten moni on seniorina yksinäinen? Voisiko se johtua muiden syiden ohella myös ruuhkavuosien ruuhkasta? Onko silloin aikaa pitää ystävyyksiä yllä niin, että ne ovat olemassa vielä vanhanakin? Tässä on yksi hyvä syy siihen, että meidän suomalaisten pitäisi pystyä myös puhumaan ystävyydestä. Silloin voimme keskustella suoraan siitä, miten merkittävä asia ystävyys on ja miten siitä pitää myös huolehtia, ei vain ottaa sitä vastaan itsestäänselvyytenä.
