Lähiruokakierroksella nähtiin ankkoja ja syötiin hunajaherkkua

Aino Loikkanen (vas.), Mona Siltanen ja Siiri Loikkanen ihmettelivät ankkoja.

Aino Loikkanen (vas.), Mona Siltanen ja Siiri Loikkanen ihmettelivät ankkoja.

Akaassa on poikkeuksellisen monipuolinen valikoima erilaisia ruokatuotantotiloja. Niihin pääsi tutustumaan lauantaina kaupungin Hunajaviikkoihin liittyvässä lähiruokatapahtumassa.

Kaikkiaan kymmenelle tilalle sai mennä tutustumaan sekä tekemään ostoksia. Lisäksi Viialan leipomon kahviloista sai hunajaisia leivoksia.

Hakalan tilalla lähellä entisen Kylmäkosken kunnan ja Urjalan rajaa riitti vipinää koko päivän. Tilalla kasvatetaan muun muassa lampaita, ja nyt tämä kesänä on aloitettu uutuutena ankkojen kasvattaminen aikaisempaa isommassa mittakaavassa.

Näitä kesysorsia tuli tilalle 500 kappaleen erä tänä vuonna.

Tilan emäntä Pinja Pohjola kertoo, että idea suurimuotoisemmasta ankankasvatuksesta tuli siitä, kun lampaat oleilevat kesällä laitumella. Niiden tilat ovat siis tyhjillään laidunkauden ajan. Tiloille haluttiin hyötykäyttöä.

Pikkuiset sorsauntuvikot tulevat kasvattamosta vain vuorokauden ikäisinä. Ne tarvitsevat aluksi lämpölamppuja pärjätäkseen.

Kunhan ankat kasvavat, ne pääsevät myös ulkotarhaan.

– Minusta tuotantoeläintenkin pitää päästä ulos, Pinja Pohjola hymyilee.

Ankat ovat teuraspainoisia kahdeksan viikon ikäisinä. Niitä myydään tilalta suoraan kuluttajille, ja myös ravintolat ostavat niitä.

Lähiruokaa suositaan

Kirsi-Marja Loikkanen oli perheineen lähiruokakierroksella tuttaviensa kanssa. Lapset lähestyivät ankkoja empien mutta kiinnostuneina. Porukka oli jo ehtinyt kiertää muutamalla muulla tilalla.

– On kiva, että lapset pääsevät näkemään, mistä vaikkapa maito tulee. Emme ole aikaisemmin käyneet paikallisilla tiloilla, mutta olemme ostaneet tuotteita REKO-lähiruokarenkaan kautta. Appivanhemmat ovat tuoneet meille lihoja paikalliselta tilalta, Loikkanen sanailee katsellessaan muksuja ankka-aitauksen luona.

Loikkasen porukan tapaan myös Seppo, Satu ja Teija Sarkola sekä pikkuinen Emma Lähteenmäki olivat lähteneet liikkeelle aikeenaan kiertää niin monta tilaa kuin neljässä tunnissa ehtii. He ostivat perunoita Perttu Kiurun tilalta Kylmäkoskelta.

– Lähdimme katsomaan, mitä kaikkea paikkakunnalta saa, Seppo Sarkola myhäilee perunapussi sylissään.

Kiuru viljelee pääasiassa viljaa. Perunaa on kolmea lajiketta 0,6 hehtaarin verran.

– Täytyy varmaan lisätä sen viljelyalaa. Myyn perunat REKOn kautta, ja kysyntä on osoittautunut melko isoksi, Perttu Kiuru pohtii.

Terveellinen leivos

Viialan leipomo lanseerasi Hunajaviikoille hunajaherkuksi nimeämänsä leivoksen. Se kehitettiin varta vasten tapahtumaa varten, mutta jos kysyntä osoittautuu suureksi, niin se saattaa jäädä valikoimiin pysyvästikin.

Ainakin leipomon Viialan-kahvilassa herkku on otettu hyvin vastaan. Sitä oli myynnissä jo viikkoa ennen lähiruokatapahtumaa.

Kahvilan vakiasiakas Elina Heino on hänkin jo ehtinyt maistaa tuotetta.

– Pidän hunajasta, ja leivos on hyvä. Muistan lapsuudesta, kun kummiperheellä oli hunajatarha. Sain auttaa, kun hunajaa kerättiin.

Heino tykästyi hunajan makuun. Hän muistuttaa hunajan terveysvaikutuksista.

– Otan aina hunajaa, kun flunssa iskee.

Hunajaherkun pohja on murotaikinaa. Päälle tulee erityisjauhoseoksesta tehty kerros, joka pysyy mehevänä kypsennyksessäkin. Sen lomaan laitetaan reilusti hunajaa. Komeuden kruunaa keltainen sokerikuorrute suklaaraitojen kera.

Hunajaherkkua on myyty Viialan leipomon kahviloihin myös Akaan ulkopuolella, enimmäkseen kuitenkin lähialueille.

36Lähiruokakierros 6

Hunajaherkku maistuu Elina Heinolle.

36Lähiruokakierros 2

Seppo, Teija ja Satu Sarkola sekä pikkuinen Emma Lähteenmäki kiersivät niin monta paikallista tilaa kuin ehtivät.

36Lähiruokakierros 3

Seppo, Teija ja Satu Sarkola sekä pikkuinen Emma Lähteenmäki kiersivät niin monta paikallista tilaa kuin ehtivät.

36Lähiruokakierros 5

Hunajaherkussa on reilusti hunajaa.

36Lähiruokakierros 4

Pinja Pohjola nappasi syliinsä ankan, joka otti sylittelyn varsin lunkisti alkuhämmennyksen jälkeen.

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?