NePa päihitti Topan Hervannassa

Toijalan Pallon kavennuksen 2-1:een ampui rangaistuspotkusta Joonas Saariniemi.

Eipä ollut Hervannan tekonurmikenttäkään paikka, josta Toijalan Pallo-49:n edustusjoukkue ottaisi kauden toisen vierasvoittonsa. Jalkapallon Tampereen piirin nelosdivisioonaa pelattiin hyvässä kelissä perjantaina 6. heinäkuuta.

Kotijoukkue Nekalan Pallo oli pelannut kymmenen edellistä sarjapeliään ilman voittoa. Sekavassa tilanteessa tällä hetkellä pelaavat akaalaiset, saivat todeta NePa:n paremmaksi 3–1 (3–1) lukemin.

Huhtikuun sarja-avauksessa Lastumäen tekonurmella NePa oli vastaantulija. Topalle otti tuolloin 4–0 voiton. Nyt Topalla on neljä tappiota peräkkäin, eikä peli ole sujunut kevään malliin. Perjantain peliin NePa oli nähtävästi hyvin latautunut ja asenteessa löytyi.

Kotijoukkueen avausmaali tosin kehittyi paitsiotilanteesta. Maalin 13. minuutilla ampui Nourdine Elaissaoui. Topa pystyi kehittämään parikin tekopaikkaa, ja hilkulla tasoituskin oli. Tilanne 2–0 kotijoukkueelle tuli nopeasta vastahyökkäyksestä. Viimeistelijänä oli jälleen Elaissaoui. Pelattu oli pelattu tuolloin 20 minuuttia.

Oskari Pölönen laukoi voittomaalin

Topa sai joitakin tilanteita NePan maalille.

Kymmenen minuuttia ennen taukoa Topan maalintekotilanne katkesi NePa-pelaajan rikkeeseen. Kavennuksen 2–1:een ampui pilkulta Joonas Saariniemi. Maali tuli 35. minuutilla. Ilo kavennusmaalista ei kestänyt pitkään. Seuraava hyökkäys toi kotijoukkueelle voitto-osuman. Oskari Pölönen karkasi 37. minuutilla laidalta läpiajoon, ja pommitti etuylänurkkaan 3-1.

Topa menetti palloja keskikentällä, ja niistä syntyi kotijoukkueelle paikkoja vastahyökkäyksiin. Vierasjoukkueella oli nytkin mahdollisuuksia lisämaaleihin, muun muassa tyhjä maali. Mutta kun ei uppoa, ei voittojakaan tule. Kauden ensimmäisen pelinsä perjantaina Topassa pelasi Vesa Pajula. Ei ollut Veskustakaan nyt sateentekijäksi. Topa lähtee viiden pelin tappioputkessa reilun kahden viikon pelitauolle. Sarja jatkuu 28.7. kotiottelulla Peli-Pojat-70:tä vastaan.

Nekalan Pallolla on menossa juhlavuosi seuran täyttäessä 40 vuotta. Edustusjoukkueella on tavoite pysyä sarjassa. Tiukkaa tekee, mutta peli kerrallaan edetään, kerrottiin joukkueesta pelin jälkeen.

Vieraskannattajista tähdet Topan parhaille jakoi TP-49 naisjoukkueen pelaaja Essi Aveliina Jokinen. Kolme tähteä sai Valtteri Wähä-Verkkomäki, kaksi Joonas Saariniemi ja yhden Aleksi Pirttijoki.

TP-49 kokoonpano, NePa -pelissä: Jukka Saari, Janne Hevonoja (46. Phalakon Khrueabkhontho), Tuomas Kallioinen, Mikko Alahäivälä, Ere Salmi (C), Valtteri Wähä-Verkkomäki, Joonas Pietikäinen, Joonas Saariniemi, v, Aleksi Pirttijoki, Juho Laine ja Vesa Pajula.

NePa ei saanut erikoistilanteista maalia. Sitä ei tullut tästä kulmapotkustakaan.

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>