Elina Poutasen perustama Kahveliina valittiin Haihunkosken saunan toimijaksi

Akaan kaupunginhallitus on valinnut Haihunkosken saunan vuokralaiseksi Elina Poutasen yrityksen Kahveliina Oy:n. Kuva: Tarja Antola

Kahveliina-yrityksen perustanut Elina Poutanen Viialasta vuokraa Haihunkosken saunan Akaan kaupungilta ja ryhtyy järjestämään siellä saunavuoroja ja pitämään kahvilaa.

Akaan kaupunginhallitus hyväksyi Kahveliinan Viialassa sijaitsevan saunan toimijaksi ja tilan vuokraajaksi viime kokouksessaan. Vuokra on alussa 300 euroa kuukaudessa lisättynä arvonlisäverolla. Kahveliina oli ainoa hakija saunan toimijaksi.

Kaupunki edellyttää, että toimija järjestää kesäkaudella vähintään kerran viikossa saunavuoron erikseen miehille ja naisille. Saunakerta voi olla maksullinen ja maksun suuruus toiminnan alkaessa enintään 10 euroa henkilöltä.

– Jos kysyntää on paljon, sitten mietitään, lisätäänkö vuoroja, Elina Poutanen kertoo.

Poutanen avaa Haihunkosken saunalla myös kahvilan, jonka tarjottavat yrittäjä leipoo paikan päällä. Tavoitteena on, että kahvila olisi auki kesällä viitenä päivänä viikossa. Poutasen mukaan tilat sopivat myös juhlien, kokousten ja muiden tapahtumien järjestämiseen.

Toimintaa on tarkoitus pyörittää ympärivuotisesti.

– Elo-syyskuuhun asti laajemmilla aukioloajoilla ja siitä eteenpäin suppeammilla riippuen siitä, minkälainen kesä tulee olemaan, Poutanen suunnittelee.

Poutanen aikoo hoitaa paikkaa ainakin aluksi yksin. Kolmevuotiaan lapsen äiti arvelee kiireavullekin olevan tarvetta, jotta aikaa jää myös perheelle.

Akaan kaupunki on viime vuosina kunnostanut Haihunkosken saunaa. Sisä- ja ulkopuolella töitä on tehty noin 148 280 euron edestä.

Jarno ja Elina Poutanen kiersivät Haihunkosken saunan maaliskuussa, kun kaupunki esitteli tiloja. Kuva: Tarja Antola

Lue myös: 

Akaan kaupunki etsii toimijaa lähes 150 000 eurolla kunnostetulle Haihunkosken saunalle

Muusikko Markku Lepistö näkee Haihunkosken saunarakennuksen sopivan kulttuuritoimintaan – Elina ja Jarno Poutanen kertovat omasta visiostaan