Sattuipa tässä taannoin selaillessani vanhoja papereitani eteeni vanhan laulun nuotti, jonka otsikkona oli Kiireinen lapsi. Laulun teksti on kliseitä täynnä, mutta laulun ajatus pätee yhä tänäkin päivänä. Ihmisellä on arjessaan niin kiire, ettei aina näe ympärillään olevia hyviä asioita. Se, että pitäisi olla kiitollinen siitä, mitä jo on, on vaikeammin toteutettu kuin sanottu. Aina pitäisi olla jotakin lisää ja toinen asia on itse kiire.
Kiire ulottuu useimmilla meistä työelämään niin sanottuihin ruuhkavuosiin. Tietotekniikka on sielläkin, mistä sitä viimeiseksi osaisi etsiä, tämän päivän työelämässä vaaditaan olemaan nopeampia, tehokkaampia ja tuottavampia kuin ennen. Jokaisen meistä tulee täyttää nämä kriteerit. Monilla työpaikoilla ja -aloilla entistä vähemmästä määrästä työntekijöitä otetaan entistä enemmän irti. Kiire on arkipäivää monilla niilläkin aloilla, joilla ihmisten kohtaaminen on työn ydinaluetta. Näin on esimerkiksi terveydenhuollossa.
Seurakunnassa kaikkiin työtehtäviin ja -aloihin kuuluu ihmisten kohtaamisia. Jumalanpalvelukset, kasteet, vihkimiset ja siunaustilaisuudet – ne tulevat varmasti useimmille meille mieleen. Mutta teemme paljon muutakin. Toivomme, että voisimme kohdata myös arjen keskellä, että löytäisimme ne tapahtumat, joihin kenen tahansa olisi helppo osallistua. Löytäisimme ne tavat ja keinot, joilla seurakuntalaiset haluaisivat tulla kohdatuksi, kaiken arjen kiireen keskelläkin.
Lapsiperheen kiireinen arki on aivan toisenlainen kuin meidän, joilla lapset ovat jo aikuisia. Lapsiperheiden arjen täyttää työ, lasten hoitaminen, sekä omat ja lasten harrastukset. Ja jossain välissä pitää ehtiä hoitamaan koti, ja laittamaan perheelle ruokaakin ja siivoamaan. Miten tässä arjen pyörityksessä muistaisi pysähtyä kiitollisuuden äärelle? Ehkä siinä kohtaa, kun lapset ovat menneet nukkumaan ja on hetki aikaa itselle.
Meillä vähän vanhemmilla lienee sama ongelma, asiaa ei vain tule ajatelleeksi. Kuitenkin me kaikki olemme varmasti kiitollisia siitä, että saamme elää vapaassa maassa ja meillä on rauha. Liian monessa maailman kolkassa on meneillään sota, nälänhätä tai jokin muu katastrofi.
Itse voisin olla kiitollinen siitä, että minulla oma koti, en näe nälkää sekä mieluinen työ. Olen myös kiitollinen siitä, että olen kohtuullisen hyvässä kunnossa ja välttynyt vakavilta sairauksilta. Lisäksi minulla on perhe ja hyviä ystäviä. On mieluisa harrastus, soittaminen. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että toisinaan voin yhdistää työn ja harrastukseni, kun saan avustaa erilaisissa seurakunnan tilaisuuksissa. Olen kiitollinen siitä, että musiikin välityksellä saan tuottaa ihmisille iloa.
Kiire ja kiitollisuus on hankala sanapari. Ne eivät oikein mahdu samaan ajatukseen. Silti ne ovat osa sitä arkea, missä itse kukin meistä elää. Useimmiten kiire syö kiitollisuuden, ja sitä tulee hätäisesti ajatelleeksi, että ”ei voi mitään”. Työ, perhe ja koti pitää hoitaa. Se on totta, mutta yrittäkäämme nipistää jostain edes ohikiitävä hetki kiitollisuudelle. Kiitollisuus luo onnellisuutta ja onnellisuus on kiitollisuuden ohella yksi elämän kantavista voimista.
Harri Poutanen
Kirjoittaja on Akaan Seurakunnan suntio.
Pysähdy hetkeksi on Akaan Seudun kolumnisarja, jonka kirjoittajat edustavat Akaassa toimivia seurakuntia.
