Rippikoululaiset keräävät Yhteisvastuun hyväksi

Parhaillaan käynnissä olevaa Yhteisvastuukeräystä kartutetaan Akaassa monin tavoin. Lauantaina 10.2. rippikoululaiset keräävät lippailla Toijalan liikkeissä kello 10–16 Yhteisvastuun hyväksi.

Akaan seurakuntatalon alasalissa kohtaamispaikalla keskiviikkoisin kello 9–12 kahviraha menee helmi–huhtikuun ajan Yhteisvastuulle.  Ystävänpäivänä 14.2. kohtaamispaikalla on tarjolla aamupalaa, arpajaisia, hernekeittoa ja olopäivän ruokailutulot kartuttavat keräystä. Lisäksi kevään aikana on muitakin tapahtumia Yhteisvastuun hyväksi.

Akaan seurakunta kaipaa lisää listakerääjiä kaikilla alueilla.  Asiasta kiinnostuneet voivat ottaa yhteyttä diakoniatyöntekijöihin.

Tämänvuotisen Yhteisvastuukeräyksen teema on Ruokatrendit. Keräyksen tuotolla torjutaan nälkää ja köyhyyttä Suomessa ja ulkomailla.  Keräysvaroista 60 prosenttia ohjataan Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahastoon ja 20 prosenttia kirkon diakoniarahastoon, josta myönnetään seurakuntien diakoniatyön kautta muutamien tuhansien eurojen avustuksia eri syistä vaikeuksiin joutuneille ihmisille.

Suomessa arvioidaan olevan 470 000 ihmistä, jotka ovat taloudellisen avun tarpeessa. Keräyksessä uutta on se, että keräyksen tuotosta 20 prosenttia jää omalle seurakunnalle hätäavustuksiin.

Mari Pakkanen

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?