Akaassa valmistettu hiusharja palaa äitiyspakkaukseen

VS-Harja laajentaa Pätsiniementiellä

VS-Harjan toimitusjohtaja Henri Valtanen esittelee reilun 700 neliön laajennuksen paikkaa. Tällä hetkellä toimitilaa on noin 3400 neliötä.

VS-Harjan toimitusjohtaja Henri Valtanen esittelee reilun 700 neliön laajennuksen paikkaa. Tällä hetkellä toimitilaa on noin 3400 neliötä.

Käsikäyttöisiä harjoja kotitalouksille ja ammattisiivoukseen valmistava VS-Harja Oy laajentaa toimitilojaan Pätsiniementiellä Toijalassa. Reilun 700 neliömetrin laajennus nousee Pätsiniementien puoleiselle piha-alueelle. Tilat ovat osittain kahdessa kerroksessa. Kaupunkisuunnittelulautakunta myönsi hankkeelle rakennusluvan viime kokouksessaan.

– Laajennus tulee olemaan pääosin varastotilaa, jolloin saamme raaka-aineet ja komponentit pois tuotantotiloista. Samalla varaudumme vähän tulevaan. Laajennuksen myötä pystymme tehostamaan ja järkeistämään toimintaa ja saamme hiukan tilaa automaatiolle, kertoo VS-Harjan toimitusjohtaja Henri Valtanen, joka on myös yrityksen toinen omistaja yhdessä markkinointijohtaja Pentti Aaltosen kanssa.

Uuteen osaan siirtyy myös toimisto.

– Kun toimisto vuonna 2006 siirtyi Kinon Talosta tänne Pätsiniementielle, ei täällä ollut sille oikein hyviä tiloja. Toimisto on joutunut toimimaan ahtaissa tiloissa.

Tontilla on tehty jo maanrakennustöitä. Varsinaiset rakennustyöt alkavat tällä viikolla.

VS-Harja työllistää noin 25 henkilöä. Yritys valmistaa harjoja kotimaan markkinoille. Sen suurimmat asiakkaat ovat kauppojen keskusliikkeet, isot rautakauppaketjut ja suurimmat siivousalan yritykset.

– Melkein jokaisesta päivittäistavarakaupasta ja kaikista rautakaupoista löytyy meidän tuotteita, toimitusjohtaja toteaa.

VS-Harjan suurin tuoteryhmä ovat astiaharjat, joita se valmistaa sekä omalla että kauppojen tuotemerkeillä. Myös äitiyspakkauksen hiusharjat ovat ensi vuonna jälleen akaalaisen yrityksen valmistamia. Äitiyspakkaus kilpailutetaan joka vuosi uudelleen.

– VS-Harja teki äitiyspakkauksen harjoja vuosikymmenet, kunnes tilalle otettiin kiinalainen harja. Sillä mentiin kaksi vuotta, jonka jälkeen sen valmistus tuli vuodeksi takaisin meille ja sen jälkeen taas palattiin vuodeksi kiinalaiseen harjaan. Viimeiset viisi vuotta on ollut jojoilua, Henri Valtanen kertoo.

 

42VSharja3
Astiaharjat ovat VS-Harjan suurin tuoteryhmä. Harjoja pakkaamassa Päivi Salonen.

Astiaharjat ovat VS-Harjan suurin tuoteryhmä. Harjoja pakkaamassa Päivi Salonen.

Astiaharjat ovat VS-Harjan suurin tuoteryhmä. Harjoja pakkaamassa Päivi Salonen.

Astiaharjat ovat VS-Harjan suurin tuoteryhmä. Harjoja pakkaamassa Päivi Salonen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?