Viialalainen tanssiva nuorukainen loistaa nuorena Dannyna

Viialassa asuva Vilho Erävesi nauttii musikaalilavalla olemisesta. Aikaisemmin hän ei ole näytellyt suurelle yleisölle teatterissa, mutta esiintyminen on pojalle tuttua musiikkiopistosta ja tanssin parista.

Nuori Danny kävelee teatteriyleisön eteen laiturinnokkaan ja heittelee veteen leipäkiviä. Sitten hän räppää pätkän Maantietä taloon -kappaleesta: vanha tuttu kappale saa modernin muodon. Lava täyttyy tanssinumerosta, joka polkaisee musikaalin käyntiin.

12-vuotias akaalaisnuori Vilho Erävesi kokeilee tänä kesänä näyttelijän siipiään Apianniemen kesäteatterissa Valkeakoskella. Erävesi nähdään tutun laulajan elämästä kertovassa Danny-musikaalissa nuoren Ilkka Lipsasen eli Dannyn roolissa. Pienestä pitäen musiikkia, tanssia ja kaikenlaista esiintymistä harrastanut Erävesi iloitsee yleisön edessä olemisesta.

– Eka näytös jännitti vain vähän, mutta heti kun näin lavalta kuinka paljon porukkaa katsomossa oli, en jännittänyt enää, vaan se meni ihan sulavasti, Vilho kertoo.

Nuorukainen on tähän mennessä nähty pikku-Dannyna toisessa ennakkonäytöksistä, ensi-illassa ja yhdessä tavallisessa näytöksessä. Erävesi vuorottelee lapsiroolissa Osku Perkiön kanssa, mutta silti esityksiä kertyy Vilholle kesän aikana reilut parikymmentä.

Hän on mukana yhteensä viidessä kohtauksessa.

– Laiturikohtauksen ja tanssinumeron perään minulla on kohtaus, jossa pikku-Danny on lavalla äitinsä kanssa. Vähän myöhemmin minulla on vielä kaksi kohtausta.

Räppi vakuutti roolittajat

Erävesi päätyi hakemaan pikku-Dannyn rooliin puolivahingossa. Pojan äiti Mia Erävesi selvitteli keväällä Vilhon mahdollisuutta siirtyä Viialan lastenteatterista Valkeakosken vastaavaan ryhmään. Puhelinkeskustelussa Viialan teatteriohjaaja Juho Joki päätyi väärinkäsityksen kautta ehdottamaan, että Vilhon kannattaisi hakea Valkeakoskella valmisteltavan musikaalin lapsirooliin.

– Musikaalin koe-esiintymiset päättyivät seuraavana päivänä. Kerroin sitten siitä kotona Vilholle, ja niin hän meni kokeilemaan, Mia Erävesi toteaa.

– Siellä testattiin laulamista ja tanssimista, mutta niiden jälkeen sanoin, että hei, osaan räpätä! Vedin Eminemin Lose Yourselfin intron, ja he olivat siinä aivan ihmeissään, Vilho kertoo.

Erävesi valmistautui rooliinsa neljässä tanssiharjoituksessa ja kuudessa läpimenoharjoituksessa sekä parissa lukuharjoituksessa äidin kanssa kotona. Nuori näyttelijänalku kertoo, että vain ”ekat kädet” vaativat enemmän kotona harjoittelemista.

– Kun tanssi alkaa alun räppikohtauksen perään, minun täytyy yhtäkkiä tehdä käsillä kiertävää liikettä oikeaan tahtiin jalkojen kanssa. Niissä meinasin mennä sekaisin. Treenasin sitä pari kertaa, ja sitten osasin senkin.

Ensi-illan jälkeen seuraavaan näytökseen tullessa esiintyjiä odottivat Dannyn signeeraamat Danny-kirjat. Se tuntui Vilhosta hienolta, ja erityisen mieleenpainuva oli tapaaminen laulajan itsensä kanssa. Danny oli katsomassa musikaalin ensi-iltaa, ja esiintyjien iltajuhlassa hän tuli Vilhon luo.

– Hän sanoi minulle, että tuntuu hyvältä tavata tuollainen tyyppi, joka osaa näytellä ja tietää, mitä tekee. Se oli jo aika paljon sanottu siltä tähdeltä, jota olen näytellyt. Nyt päässäni soivat koko ajan Dannyn biisit.

TERVE!

Tämä sisältö on lehden tilaajille.
Tutustu 8 viikkoa vain 3,90 €.