Turun yliopiston tutkijat: Osa puolueista jäsenistöltään ikääntyneitä

Kaikissa kuudessa Suomen suurimmassa puolueessa jäsenet ovat keskiiältään puolueen kannattajia vanhempia. Sosialidemokraattien jäsenet ovat kaikkein vanhimpia ja vihreät nuorimpia, toteaa Turun yliopiston taloussosiologian oppiaineen tutkimusryhmä KAKS – Kunnallisalan kehittämissäätiölle tekemässään Puolueiden rakenteet ja jäsenistön verkostot -tutkimuksessa.

Keskustan jäsenistössä on edelleen merkittävä määrä maanviljelijöitä ruuhka-Suomen ulkopuolelta, kokoomuksen jäsenet ovat useasti korkeakoulutettuja tai yrittäjiä suurimmista kaupungeista ja vasemmistopuolueiden voidaan edelleen nähdä edustavan työntekijöiden intressejä. Erot heijastuvat myös puolueiden kannattajarakenteissa.

Tutkimuksen mukaan puolueiden välillä on myös selkeitä jakolinjoja, kun tarkastellaan jäsenistön verkostoja. Suurilla perinteisillä puolueilla on esimerkiksi selkeästi enemmän yhteyksiä elinkeinoelämään, ammattijärjestöihin ja kunnallispoliittisiin tahoihin.

Perussuomalaiset ja vihreät näyttäisivät kiinnittyvän muita puolueita voimakkaammin taloudellisten intressiryhmien ulkopuolelle. Vihreiden jäsenet ovat sidoksissa monipuolisesti erilaisiin verkostoihin, kuten ihmisoikeus- ja ympäristöjärjestöihin sekä yliopistoinstituutioon. Perussuomalaisilla on keskimääräistä voimakkaampi side erilaisiin sosiaalisen median verkostoihin.

Tutkimus perustuu syksyllä 2016 kerättyyn kyselyaineistoon, jossa oli mukana kuusi suurinta puoluetta ja yhteensä 12 427 näiden jäsentä. Tutkimuksessa on selvitetty kuuden suurimman puolueen jäsenrakenteita ja jäsenten sosiaalisia verkostoja. Puolueiden kannattajarakenteita peilataan lisäksi Suomi 2014 -kyselytutkimuksen tuloksiin

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?