Rasin koulun viimeinen kevät on loppusuoralla: ”Pikkumetsän leikit ja urheilukenttä, luokkaretkiä ja iloisia hetkiä” – Viidesluokkalaiset piirsivät koululle logoja ja kirjoittivat muistojaan

Rasin koulun viides luokka on ensi syksynä Viialan yhtenäiskoulun 6C. Tämän kevään etäopetuksen aikana Sarika Ilomäen oppilaat piirsivät Rasin koulun logoja ja muistelivat vaiherikasta koulutaivaltaan. Kuva: Mikko Peltoniemi

Itsenäisen Rasin koulun historia päättyy toukokuun lopussa. Elokuussa koulu yhdistetään Viialan yhtenäiskouluun, joka toimii tammikuuhun 2023 saakka siirtorakennuksissa ja muuttaa sitten uuteen koulurakennukseen.

Myös Rasin koulu on ollut väistötiloissa eri puolilla Akaata elokuusta 2017 saakka. Tällä hetkellä koulua käydään Parmacolta vuokratussa siirtokoulurakennuksessa purkamista odottavan Hirvialhon koulun vieressä.

Rasin koulun viides luokka teki keskiviikkoon 13.5. päättyneiden etäopiskelujen aikana kuvaamataidon työnään Rasin koulun muistoksi omia logoja.

– Ideana oli miettiä asioita logon takana kuten sitä, mistä logo kertoo ja millainen Rasin koulu on ollut, luokan opettaja ja koulun vs. rehtori Sarika Ilomäki kertoo.

 

Viidesluokkalaiset halusivat tuoda Rasin koulusta esiin seuraavia asioita:

– Se on ollut erikoinen, ikimuistoinen, hyvä, sinne on mahtunut kivoja juttuja, pikkumetsän leikit ja urheilukenttä, hyvää ruokaa, luokkaretkiä, iloisia hetkiä, aurinkoa.

– Hunajakaupungissa sijaitseva koulu on toivottanut tervetulleiksi kaikennäköiset ja kaikenlaiset lapset.

– Rasin koulu on paras.

Eräs oppilas kirjoitti näin:

–Kiitos Rasin koulu! Kiitos kaikesta, mitä olen kokenut täällä koulussa ja parakeilla. On ollut kivoja hetkiä ja raskaita hetkiä, mutta pääosa ajasta on ollut hauskaa.

Eräs oppilas muisteli seuraavaa.

– Rasin koulu on ollut paras koulu tähän mennessä, jos ei ota huomioon turhaa oppilaitten siirtelyä. Kerran oli kiva, kun luokassa meluttiin, niin opettaja päästi meidät etuajassa välitunnille.

Perjantaina juhlitaan

Vaikka koko koulun kevät- ja päättäjäisjuhlaa ei koronavirustilanteessa pystytä järjestämään, halutaan Rasin koululla juhlistaa historiallista hetkeä. Siksi perjantaina 29.5. järjestetään kussakin luokassa omat juhlat Rasin koulun kunniaksi.

Lapset saavat pukeutua hauskasti,  värikkäästi ja naamioituen, ja kaikki saavat myös lahjoituksena munkit ja pillimehut.

– Lämpimät kiitokset kaikille koulun yhteistyökumppaneille ja erityisesti Rasin koulun vanhempainyhdistykselle yhteisistä vuosista, Sarika Ilomäki kiittää.