Pysähdy hetkeksi: Omantunnon tähden

”Hyvä omatunto on paras päänalunen ” sanoo vanha sananlasku, mikä on selvä ilmaus siitä, että hyvällä omallatunnolla olevan uni on syvää ja rauhallista. Sanakirja sanoo omastatunnosta, että se on ihmisyksilön toimintaa ohjaava välitön tietoisuus oikeasta ja väärästä, ”sisäinen ääni”. Wikipedian mukaan ”omatunto on ihmisen sisäinen kokemus, jonka oletetaan neuvovan ihmistä erilaisissa tilanteissa. Yleensä omantunnon olemassaolo havaitaan, kun yksilö katuu tekoaan tai jättää tekemättä vääränä pitämänsä teon.”

Myös Raamattu puhuu – itseasiassa hyvinkin monissa eri tilanteissa – omastatunnosta. Samuelin kirjassa kerrotaan, miten kuningas Daavid reagoi heränneen omatuntonsa ääneen. ”Mutta Daavidin omatunto soimasi häntä, sitten kun hän oli laskenut kansan, ja Daavid sanoi Herralle: Minä olen tehnyt suuren synnin tehdessäni tämän; mutta anna nyt, Herra, anteeksi palvelijasi rikos, sillä minä olen menetellyt ylen tyhmästi.” 2.Sam. 24:10. David ymmärsi tarvitsevansa anteeksiantoa.

Vankina oleva apostoli Paavali sanoi maaherra Felixille, jonka edessä hän on syytettynä Jeesuksen ylösnousemuksen todistuksen tähden: ”Minä pidän sen toivon Jumalaan, että on oleva ylösnousemus, jota nämä itsekin odottavat, sekä vanhurskaiden että väärintekijöiden. Siksi ahkeroinkin, että minulla aina olisi loukkaamaton omatunto Jumalan ja ihmisten edessä.” Apt. 24:15-16.

Elämme nykyään sellaisessa maailmassa, jossa ihminen itse päättää mikä hänelle on oikeaa ja mikä väärää. Jumala on luonut meidät moraalisiksi olennoiksi. Vaientamalla omantuntomme äänen toistuvasti seurauksena on ahdistuminen.

Miksi nykyään on niin paljon selittämätöntä ahdistusta? Siksi, että petämme itseämme emmekä hyväksy Jumalan Sanaa ja ohjeita navigaattoriksi elämämme matkalle. Jumalan sanasta herännyt omatunto ymmärtää syntisyytensä ja pelastuksen tarpeensa. Raamatun navigaattori ilmoittaa, että olemme väärällä tiellä.

Helluntaisaarnassaan jerusalemilaisille Pietari ohjeistaa: ”Tehkää parannus ja ottakoon kukin teistä kasteen Jeesuksen Kristuksen nimeen syntienne anteeksisaamiseksi, niin te saatte Pyhän Hengen lahjan.” Apt. 2:38

Parannuksen tekemisen ei pidä jäädä ainoastaan kertaluontaiseksi tapahtumaksi, vaan saamme tarkastella joka päivä itseämme ja tekemisiämme Jumalan kasvojen edessä tietääksemme minne olemme matkalla. Raamatun navigaattorin tulee olla aina päällä. Kokeneetkin purjehtijat joutuvat korjaamaan kurssia.

Tekstin lainauksista on käynyt jo selville: lupaus Kristuksen paluusta on varmaa. Sitä ennen evankeliumi tullaan viemään kaikkeen maailmaan, kaikille kansakunnille, kielille ja maille. Lue tarkasti seuraavat jakeet:

”Tehkää siis parannus ja kääntykää, että teidän syntinne pyyhittäisiin pois, ja että virvoituksen ajat tulisivat Herran kasvoista ja hän lähettäisi teille ennalta määrätyn Voidellun, Jeesuksen. Taivaan oli määrä ottaa hänet luokseen niihin aikoihin asti, jolloin kaikki asetetaan kohdalleen. Tästä Jumala on puhunut ikiajoista asti pyhien profeettojensa suulla.” Apt 3: 19-21

 

Martta Klemetti-Hyvärinen

Kirjoittaja on Toijalan adventtiseurakunnan sihteeri

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>