Sodan jälkeen

Kunnon sotamies Svejk on tsekkiläisen kirjailijan Jaroslaw Hasekin luoma mainio satiirinen hahmo, joka toilaili 1. maailmansodassa siellä sun täällä, pääasiassa kuitenkin Prahassa. Svejk istui iltaa prahalaisessa oluttuvassa ja päätti tarinansa yleensä toteamukseen: tapaamme samassa paikassa sodan jälkeen.

Kylmäkosken kulttuurikirkossa puhutaan tänään, kuinka lapset Suomessa pärjäsivät kun aikuiset nostivat maata 2. maailmansodan jälkeen raunioista. Sota päättyi Suomen osalta hyvin ankaraan rauhaan ja maan tulevaisuuskin oli varsin pitkään epävarma. Silloin ei tiedetty, mitä nyt tiedetään, mitä kohtaloksemme oli kirjoitettu.

Sota merkitsi monen ideologian loppumista. Ei tullut Suur-Suomea. Kaikenlainen militarismi koki haaksirikon. Poliittinen äärivasemmisto oli otettava tosissaan. Oli rakennettava uusi Suomi. Onneksi maa oli demokraattinen ja kaikenlaisten mielipiteiden mukaan ottaminen päätöksentekoon tapahtui äänestäen. Tarvittiin vain vaalit, eikä uutta perustuslakia. Selvittiin aika vähällä, historian kirjoista siivottiin Natsi-Saksaa ihannoivat sivut pois.

Sodasta tuli murtuneita miehiä. Sota hävittiin ja vasta jälkeenpäin on ymmärretty puhua torjuntavoitosta. Sotaan lähteville luvattiin maat ja mannut, mutta heille annettiin usein kivisimmät pellot. Onneksi kaikille riitti töitä, koska sotakorvauksien maksaminen joudutti Suomen siirtymistä maatalousmaasta metalliteollisuusvaltioksi.

Murtuneiden miesten päälle tuli kaiken lisäksi häpeä. Mitä menitte lyömään päätänne Itä-Karjalan mäntyyn.

Puoli miljoonaa karjalaistakin oli asutettava. Näytti siltä, että heitä oli joka paikassa ja he vielä pitävät kiinni oikeuksistaan. Tosiasiassa karjalaiset sulautuivat hyvin nopeasti kantasuomalaisiin. Kun oli paljon tekemistä, ei joudettu marisemaan. Karjalan liitto ymmärsi ruveta huolehtimaan, että Karjala ei jälkikasvuiltakaan unohdu.

Suomen täyskäännöksen jaloissa pyörivät kymmenet tuhannet lapset, jotka katselivat suu supussa töitä paiskivia vanhempiaan. Lapsia oli paljon, varsinkin sitten, kun suuret ikäluokat kasvoivat hiekkakakkuikään. Jälleenrakennus tarkoitti sitäkin, että lähes joka kylään tehtiin uusi koulu.

Sodan jälkeen syntyneitä lapsia ei kasvatettu, he kasvoivat. Jos kolttosistaan jäi kiinni, sai selkäsaunan. Kukaan ei joutanut kysymään, kuinka sinulla menee. Hätiin tulivat seurakuntien poika- ja tyttötyöt, urheiluseuroihin tai partioon siirtyneet sotilaspoikien ohjaajat ja ties ketkä, jotka veivät lapsia leireille. 1950-luvun partiotoiminta kukoisti, koska leireillä sai syödä kunnolla.

Hyvinvointiin päästiin Suomessa käsiksi vasta 1960-luvulla. Silloin oli sodat maksettu. Pimeydestä tultiin valoon osin Ruotsinkin avulla, koska syrjäseuduiltamme hakeuduttiin naapuriin tienaamaan. Moni jäikin. Muutto laski Suomen väkilukua niin, että täällä tajuttiin viimeistään tehdä jotakin sosiaaliturvankin eteen. Suuret ikäluokat pääsivät jo nauttimaan lapsilisistä, joita suinkaan ei kaikissa kodeissa pistetty pankkiin pahan päivän varalle. Lastentarhojakin perustettiin.

Tänään jälleenrakentajien lapset pohtivat, miksi äiti tai isä ei koskaan ottanut syliin? Miksi hellyys näytti olevan kielletty? Tuttuja tunteita monille suurten ikäluokkien vesoille. Oli vain kasvettava ja mentävä eteenpäin villapaidassa, hiihtohousuissa ja monoissa, vaikka kuinka hävetti. Vai hävettikö?

Sodan jälkeen kyllä tavattiin, mutta valitettavasti ei samassa paikassa. Vanhemmat lapsineen rakensivat hyvinvointivaltion, jossa on lupa syyttäkin voida pahoin. Ei se sodanjälkeinen aika kenellekään helppo ollut, toisille vaikeampi vain, kohtuutonkin.

Kylmäkoskella tiedetoimittaja Tuomo Tamminen kertoo historiantutkija Antti Mannisen kanssa kirjoittamastaan kirjasta Jälleenrakentajien lapset.

HEI, LÖYSIT KIINNOSTAVAA SISÄLTÖÄ!

Kirjaudu sisään tai luo tunnukset ilmaiseksi.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>