Tipurin tilan loisto palaa pikkuhiljaa

Tipurin vuosisatoja vanha tila on saanut uuden elämän Mikko Henrikssonin ja Sirkku Linna-Heikkilän hyppysissä. Tilan muodonmuutos on vaatinut valtavan määrän työtä, ja paljon on vielä tekemättäkin.

Linna-Heikkilä sanookin, että enää hän ei ryhtyisi vastaavaan urakkaan.

Pariskunta osti tilan vuonna 2004. He asuivat tuolloin rivitalossa Viialassa. Etsinnässä oli omakotitalo, ehkä hiukan vanhempaa vuosimallia, mutta tämän kaltaisesta talosta ei osattu unelmoidakaan. Mikä sitten sai ostamaan tilan?

– Kai se oli siunattu hulluus, Sirkku Linna-Heikkilä hymähtää.

– Huomasimme, että Kylmäkosken kunta myi tätä. Emme olleet edes kuulleet aikaisemmin Tipurin tilasta. Menimme katsomaan taloa pimeänä marraskuisena iltana taskulamppujen kanssa.

Kunnan ei tarvinnut tulla avaamaan ovia, sillä ne repsottivat selällään. Kuistin ja eteisen välinen ovi oli viety, jokaisen ikkunan lasit isketty säpäleiksi ja myös niiden välipuita lyöty rikki. Joka paikassa oli lasinsiruja ja roskaa.

Talo oli ehtinyt olla tyhjillään neljäkymmentä vuotta. Satunnaisesti sinne oli jossain vaiheessa majoittuneena tietyömiehiä.

Toiminut vanhainkotinakin

Tilan tunnettu historia alkaa vuodesta 1539, jolloin lautamies Eero Heikinpoika Tipuri omisti tilan. Nykyiset rakennukset ovat vuosilta 1883–1888, jolloin tila siirtyi Juho Kustaa Kärävän omistukseen. Sen hetkiset rakennukset olivat pahasti ränsistyneet ja hän rakensi nykyisen päärakennuksen, jonka koko on 280 neliötä sekä reilun 450­neliöisen kivinavetan.

Talon tyyli on talonpoikaishenkinen.

Ennen nykyisiä omistajia tilalla oli viimeksi elämää vuosina 1939–64, jolloin siinä sijaitsi Kylmäkosken kunnan vanhainkoti.

Mikko Henriksson ja Sirkku Linna-Heikkilä eivät osanneet etukäteen kuvitella, kuinka iso työ talon kunnostamisessa olisi. Oikeastaan he eivät edes halunneet kuvitella.

– Ei se miettimällä parane, aloimme vain tehdä töitä talon kanssa, Henriksson kertoo.

Roskat piti ensin raivata pois ja alkaa pikkuhiljaa kunnostaa taloa. Kunta oli pitänyt sitä viime ajat varastonaan, joten siihen oli uusittu vesikatto 1990-luvun puolivälissä. Aikaisemman tiilikaton korvaaminen pellillä osoittautui talon rakenteiden pelastukseksi, uskoo Henriksson.

Neljän vuoden alku-urakka

Rakenteet olivat pääosin terveitä, vain parissa kohdassa jouduttiin vaihtamaan seinähirsiä. Lattiat on avattu, lankut puhdistettu, lisätty eristettä ja asennettu lankut takaisin paikoilleen. Keittiön lattia tosin oli niin laho, että Mikko Henriksson putosi siitä läpi, joten se piti uusia kokonaan. Se ei kyllä ollutkaan rakennuksen alkuperäinen lattia.

Myös keittiön kaapistot sekä jyhkeä leivinuuni piti uusia. Uuni vastasi aikoinaan vanhainkodin tarpeita, mutta sitä ei voinut käyttää lämmittämiseen.

Henriksson ja Linna-Heikkilä ahkeroivat talon kimpussa neljän vuoden ajan kaikki vapaa-aikansa. Työpäivän jälkeen mentiin remontin pariin, ja kotiin palattiin kymmenen aikaan illalla. Kesti neljä vuotta, ennen kuin 180 neliötä talosta oli saatu asuttavaan kuntoon.

Vanhaa kunnioittaen

Remontti ei merkittävästi edennyt reiluun viiteen vuoteen, kun Mikko Henriksson oli töissä Saudi-Arabiassa ja puoliso asui talossa yksin. Nyt on taas alettu hommiin.

Kesällä kunnostettiin toinen tilan aitoista. Päärakennuksen toinen puoli, noin sata neliötä, on myös otettu työn alle.

Pariskunnalle oli alusta asti selvää, että remontti tehdään vanhaa kunnioittaen. Kaikki mahdollinen vanha rakennusmateriaali on hyötykäytetty.

– Saimme käyttöömme vanhoja Toijalan Seudun lehtileikkeitä, joista näkyy millainen talo on ollut aikaisemmin. Vanhainkodin aikainen pohjapiirustus on ollut avuksi. Aluksi piti sen avulla hahmottaa, että missä huoneessa oikein olemme, Henriksson selittää.

Pohjakartassa näkyy muun muassa talon ruumishuone.

– Ei täällä silti ole kummituksia näkynyt, Linna-Heikkilä nauraa.

Kunnostamattomista huoneista näkee, kuinka seinähirsien tiivisteenä on käytetty saven ja sammaleen sekoitusta. Talosta ja ulkorakennuksista on löytynyt kaikkea mielenkiintoista kuten dynamiittia tietyömiesten jäljiltä.

Kivinavetan mysteeri

Asukkaat asuvat talossa kahdestaan, mutta lähes päivittäin käy kylässä lapsia tai lastenlapsia. Äkkiseltään voisi ajatella, että 180 neliötä on melko paljon kahdelle hengelle.

Sirkku Linna-Heikkilä myöntää, että siivottavaa on paljon, mutta tilaan tottuu. Yksi huone on varattu lasten leikeille ja yksi Henrikssonin Australiassa asuvalle tyttärelle, jota odotellaan loppuvuodesta takaisin Suomeen.

Tytär opiskelee sisustusarkkitehdiksi, ja häneltä toivotaan apua kivinavetan tilojen suunnittelussa.

– Olemme miettineet, että mihin käyttötarkoitukseen sen voisi kunnostaa, mutta emme ole vielä keksineet toteutuskelpoista ideaa, Mikko Henriksson pohtii.

Navetan katosta paistaa päivä läpi, ja siellä pesii pääskysiä. Pariskunta muistelee, että aluksi pääskyset pesivät päärakennuksessa. Poikasia kurkisteli pönttöuunin päältä.

Vaikka tekemistä riittää, on Tipurin tilalla saatu valtavasti aikaan noiden aikojen jälkeen.