Baakelsin vuosi alkoi voittoisan yksitoikkoisesti

Akaalaisen lämminveriravurin Bakels Birdlandin uusi ravivuosi näyttää yksitotiselta. Takana on kolme kilpailua ja kolme voittoa. Viimeisimmät tulivat Vermosta: ensin 7. tammikuuta ajalla 14,5a ja 14. tammikuuta samalla maan pääradalla kilometriajalla 16,0a.

Jälkimmäisessä kisassa etsittiin Ajajamestaria. Mukana oli viime vuoden kuumimpia nuoria tulokkaita ja vastassa varttuneemmat ammattikuskit.

Bakels Birdlandia ajaa sen lietolainen valmentaja Harri Koivunen, joka oli viime vuoden kuskirankingissa voittojen määrässä kuudes 133 ykköstilalla. Valmennustilastossa voittojen lukumäärän perusteella Koivunen noteerattiin kiistattomaksi ykköseksi. Hänen treenaamansa hevoset voittivat 113 kertaa.

Bakels Birdlandin kasvattanut akaalainen Birdland Team Oy oli kasvattajatilastossa viime vuonna 20. sijalla. Yhtiön kasvattamat hevoset ottivat 185 startistaan 16 voittoa, 13 kakkosta ja 19 kolmostilaa.

Tallipaakari Oy:n omistama Bakels Birdland voitti viime ravivuonna 17 kilpailustaan 9. Bakels Birdland on ennen torstaita 15.1. Suomen voitokkain ravihevonen ja kuuden tonnin palkintosummallaan kuudenneksi kovatuloisin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?