Veteraanikeräykseen kaivataan oppaita

Sotiemme veteraanien paikallinen keräys järjestetään Toijalassa torstaina 22.9. alkaen kello 17. Keräys järjestetään sotaveteraanien, sotainvalidien, rintamaveteraanien, heidän puolisoidensa ja leskien hyväksi.

Keräysvastaava, Toijalan ja Ympäristön Sotaveteraanien puheenjohtaja Seppo Valkama kertoo paikallisen keräyksen tuoton jäävän yhdistysten käyttöön. Sillä tuetaan muun muassa veteraanien omaehtoista selviytymistä kodeissaan. Virkistystoiminta ja avustajatoiminnan tukeminen on yksi merkittävä muoto.

– Vaikka rivit harvenevat, avun tarve ei vähene, päinvastoin, sanoo Valkama.

Sotiemme veteraanit eivät enää jaksa järjestää keräystä ja olla siinä mukana. Panssariprikaati lähettää tänäkin vuonna varusmiehiä avustamaan keräyksessä. He kulkevat ovelta ovelle keräyslistan kanssa paikallisten oppaiden ohjaamina. Varusmiehiä tulee 100, ja heitä auttamaan tarvitaan lähes seitsemänkymmentä oppaina toimivaa vapaaehtoista autoineen. Keräyskeskuksena toimii Arvo Ylpön koulu Toijalassa.

– Vetoamme, että kaikki ennalta haastetut yhdistykset asettavat oppaiksi sovitut määrät henkilöitä, että keräys voidaan suorittaa kattavasti kaikilla alueilla, Seppo Valkama muistuttaa.

Keräyksen jälkeen naistoimikunnat tarjoavat varusmiehille ja oppaille voileipäkahvit Arvo Ylpön koululla.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?