Veikko Salonen – suuri persoonallisuus ja yhteiskunnallinen vaikuttaja

Filosofian tohtori Veikko Salonen toimi Toijalan kansalaisopiston ensimmäisenä rehtorina ja opettajansa Toijalan yhteislyseossa. Hänet muistetaan persoonallisena ihmisenä, joka uskalsi sanoa mielipiteensä. Hän oli mukana kunnallispolitiikassa ja oli intohimoinen shakin pelaaja.

Tohtori Veikko Salosen isä oli lääninrovasti Kaarlo Erkki Salonen, joka oli syntynyt vuonna 1883 Teiskossa ja kuoli vuonna 1949 Forssassa. Salosen äiti oli Iissä syntynyt Selma Selina Paaso. Kaarlo Erkki Salonen toimi kahdessa jaksossa (vuosina 1910 – 1916 ja 1923 – 1927) lähetyssaarnaajana Idossa Japanissa, missä perheeseen syntyivät lapset Taimi Mirjam, Rauha Elisabeth ja Armas Immanuel.

Vuosina 1916 – 1923 perhe asui Ironwoodissa USA:n Michiganissa, missä syntyi perheen nuorin lapsi Veikko Samuel  (17.3.1919 – 26.8.1992)

Perheen äiti Selma Selina kuoli vuonna 1919 espanjantautiin kohta Veikko-pojan syntymän jälkeen. Isä Kaarlo Salonen meni naimisiin lähetystyöntekijä Rosa Hytösen kanssa. Suomeen muutettuaan Kaarlo ja Rosa Salonen asuivat Forssassa, missä Kaarlo Salonen toimi lääninrovastina vuosina 1937 -1949. Kaarlo Salonen oli 1940-luvulla yksi Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley)  keskeisiä julistajia ja teologeja.

Oppinutta ja arvostettua sukua

Salosen perheen nuorin lapsi, Veikko Samuel kirjoitti ylioppilaaksi 1937 Forssassa ja lähti sen jälkeen opiskelemaan Helsingin yliopistoon. Hän suoritti filosofian maisterin tutkinnon 1945 ja lisensiaattitutkinnon 1951.

Veikko Salonen toimi vuonna 1945 Helsingin kaupungin ammatinvalinnanohjaajana. Seuraavana vuonna hän siirtyi Lohjan työväenopiston rehtoriksi opettaen psykologiaa, filosofiaa, saksaa, latinaa, matematiikkaa ja pikakirjoitusta. Tohtoriksi hän väitteli Turussa 1952. Väitöskirjansa hän kirjoitti saksankielellä.

Veikon veli Armas Immanuel Salonen väitteli tohtoriksi vuonna 1950. Hän oli kiinnostunut itämaisista kulttuureista, hänestä tuli assyriologi ja seemiläisen filologian professori. Hän toimi pitkään Helsingin Yliopiston professorina.  Salonen osasi muun muassa muinaisen Lähi-idän sumerin kieltä. Hän suomensi Gilgameš-eepoksen ja on tutkinut Osiris-tarua. Armas Salonen toimi vuonna 1966 Iranin valtion neuvonantajana. Hän oli naimisissa kaksi kertaa. Ensimmäinen vaimo oli laulajatar Anne-Marie Rosenlöf ja toinen vaimo oli Irja Myllymaa.

Taimi Mirjamista tuli insinööri, hänen poikansa Simo ja Asko Parpola jatkoivat Armas-setänsä jäljillä. Simo Parpola on Helsingin yliopiston professori ja maailman tunnetuimpia assyriologeja. Hänen johtamansa tutkijaryhmä julkaisi Assyrian säilyneet nuolenpääarkistot 17 niteenä.

Professoriliitto valitsi Simo Parpolan vuoden professoriksi vuonna 1991. Vuonna 2007 hän oli mukana perustamassa Suomi–Assyria-yhdistystä, jonka ensimmäisenä puheenjohtajana hän myös toimi.  Asko Parpola on indologi ja myös Helsingin yliopiston professori.

Veikon sisko Rauha Elisabeth opiskeli sairaanhoitajaksi, tapasi Hartolan kunnansairaalassa hollantilaisen kirurgin Jan Schepelin ja meni naimisiin hänen kanssaan. Perhe muutti myöhemmin Hollantiin. Rauha kuoli vain 47-vuotiaana.

Perhe oli tärkeä ja rakas

Veikko Salonen meni vuonna 1942 naimisiin Katri ( Kaisu) Tuulikki Sariolan kanssa, jonka isä oli maanmittausinsinööri Kaarle Aukusti Sariola ja äiti Dagmar Katariina Sjöström. Katri ja Veikko Salosen perheeseen syntyi vuonna 1943 tytär, joka sai nimen Terhikki.

– Mielestäni minulla oli lähes ihanteellinen isä, sikäli, että hänellä oli runsaasti aikaa lapselleen. Ollen nuori isä – minun syntyessäni hän oli 23-vuotias – hän jaksoi hyvin leikkiä. Eikä vain minun, vaan myös sisartensa lasten kanssa. Minä olin hänelle Tessu, Nassu, Tossu ja isän oma pupupossu. Muistan ajalta, jolloin asuimme Kierikan talossa, miten leikimme kauppaa isän kanssa. Hän makasi lattialla ja teki ostoksia, minä myin. Aina näin päin. Ja isä halusi maksaa oikealla rahalla, ei tekemilläni leikkirahoilla, kertoo Salosen tytär Terhikki Lange.

Hän muistaa isänsä tavattoman hyväntahtoisena ja lempeänä.

– Ei hän ollut mitenkään ankara, mutta totella piti ja ”yhdellä sanalla”. Isä oli myös tavattoman antelias minuun nähden. Jos äiti kielsi, menin isän luo ja hän lupasi. Tyttäreni Saara oli ainoana lapsenlapsena vaarin silmäterä. Hän olikin ennen kouluikää pitkiä aikoja mummun ja vaarin hoidossa mökillä kesäisin. Ensimmäisen ikävuotensa aikana Saaran ”syntymäpäiviä” juhlittiin joka kuukausi, kaikki dokumentoitiin lukuisin valokuvin. Ja kaikki Saaran edesottamukset kirjattiin mökin lokikirjaan. Siellä mökillä viihtyivät pitkiä aikoja myös Saaran vanhemmat mummun ja vaarin hyvässä hoidossa ja monet muut lisäksi. Tässä yhteydessä on painokkaasti sanottava, että kaikki alusta loppuun asti oli mahdollista äidin panoksen ansiosta.

Äiti, Kaisu Salonen, oli kotirouva ja hoiti kotityöt.

– Niihin isä ei sekaantunut., mutta hän piti erikoisesti perunoiden kuorimisesta. Varsinkin joulun seudussa muistan isän esiliina edessä kuorimassa runsaasti pieniä luomuperunoita. Ja silloin tällöin hän valmisti bravuuriaan, ”paistettuja pieniä porsaita”, porsaanfileet käärittyinä, sisällä munuaista, maustettuna sinapilla, kertoo Terhikki Lange.

Toijalaan kansalaisopiston rehtoriksi

Toijalan kansalaisopiston ensimmäiseksi rehtoriksi Veikko Salonen tuli vuonna 1950 ja toimi virassa vuoteen 1982.

Hänen aikanaan kansalaisopistossa järjestettiin muun muassa atk-, sanomalehtiopin, kotiavustajien ja päivähoitajien kursseja. Siellä opiskeltiin myös harmonikan soittoa ja työsuojelua ja siellä toimi kuntopiiri.

Ehkä Salosen lapsuudesta ja isältä saatuja vaikutteita oli siinä, että ensimmäisinä vuosina kansalaisopistossa järjestettiin useita uskontoon ja filosofiaan liittyviä luentoja. Luennoimassa kävivät muun muassa professori Kai von Fieandt, rovasti Viljo Lampola, kirkkoherra Voitto Viro, piispa E.G. Gulin, tohtori Armas Salonen ja filosofi Urpo Harva.

– Isän uskonto-filosofisista luennoista ja keskusteluista haluaisin vielä sanoa, että isä kritisoi kirkkoa ja uskovaisia ja kutsui nimenomaan kristinuskoa haastavia luennoitsijoita. Kiivasta keskustelua syntyikin. Tuolloin hänellä oli tieteellinen maailmankuva. Iän karttuessa lapsuuden usko taas kelpasi ja kantoi ajan rajan toiselle puolelle, toteaa Salosen tytär Terhikki Lange.

Salonen ei kuvia kumarrellut

Toijalalainen Jaakko Sirola toimi rehtoriharjoittelijana kansalaisopistossa ja muistaa Veikko Salosen olleen mies, joka ei kuvia kumarrellut.

– Opistoon tuli säännöllisesti Kouluhallitukselta kirjelmiä ja toimintaohjeita. Muistan, miten Veikko kerran sellaisen saatuaan tokaisi: Taas joku nuori kloppi yrittää muuttaa systeemeitä. Tämä joutaa roskiin, me toimimme vanhalla mallilla.

Myöhemmin Akaan kaupungin henkilöstöpäällikkönä toiminut, keväällä 1976 kansalaisopiston rehtorin auskultoinnin aloittanut, Eero Lehtonenkin sanoo Veikko Salosen hoitaneen virkatehtäviään omalla persoonallisella tavallaan.

– Veikko oli elämän nautiskelija ja tavallaan rento, mutta osasi olla tarvittaessa myös tiukka.

Tyylinsä mukaisesti Veikko antoi harjoitteluvuotena aika vapaat kädet, mikä tarkoitti, että sain tehdä työn käytännössä. Se opetti ja kasvatti vastuuta. Veikko antoi palautetta ja myös kritiikkiä. Hänen eläkevuosiinsa ei ollut pitkä matka, joten hän saattoi ottaa hommat normaaliakin rennommin. Kerran hän pyysi minua edustamaan itseään lääninhallituksen lakisääteisillä opintopäivillä ja evästi minua etukäteen: jos koulutoimentarkastaja Virtanen kysyy, miksi rehtori Salonen ei itse tullut tilaisuuteen, niin sano, että rehtori Salonen ei viitsinyt.

– Kysyihän Virtanen, mutta sepitin muun syyn.

Eero Lehtosen mieleen on jäänyt myös kerta, jolloin hän valmisteltuaan opiston seuraavan lukuvuoden opinto-ohjelman meni esittelemään sitä Saloselle tämän mökille.

– Veikko oli antanut hyvät valmisteluohjeet ja esittänyt toivomuksen, että veisin hänelle tuliaisiksi pullon Koskenkorvaa ja kuusi lonkeroa, jotka hän sitten minulle maksaisi shekillä. Kun löin tuliaiseni pöytään, Veikko huusi tyytyväisenä ”Kaisu, Kaisu, tule katsomaan, minkä yllätyksen Eero meille toi”. Kaisun ilmeestä näki heti, että tyytyväinen oli ainoastaan Veikko itse. Lukuvuoden ohjelma kuitenkin tuli hyväksytyksi ja Veikko jäi nauttimaan itse maksamistaan tuliaisista.

Akaan Opiston juuri eläkkeelle jäänyt rehtori Risto Nieminen toimi hänkin Salosen aikana Toijalan kansalaisopistossa rehtoriharjoittelijana ja hänen jälkeensä vuodesta 1982 sen rehtorina.

– Veikko antoi vastuuta ja siinä sen työn parhaiten oppi. Hän oli älykäs ja monipuolinen persoonallisuus ja lähellä korkeitakin paikkoja. Hän kirjoitti myös esitelmiä radioon, kertoo Nieminen.

Vuosina 1950 – 62 Veikko Salonen toimi myös Viialan työväenopiston psykologian opettajana.

Persoonallinen opettaja

Vuodesta 1957 vuoteen 1976 Veikko Salonen toimi opettajana Toijalan yhteislyseossa, missä hän opetti pikakirjoitusta, latinaa ja ammatinvalintaoppia.

Jaakko Sirola oli Veikko Salosen kanssa myös yhtä aikaa opettajana Toijalan yhteislyseossa

– Veikko oli ainoa opettaja, jolla oli opettajainhuoneessa oma nimikkotuolinsa, jossa hän istui – ja tupakoi. Kerran meille oli tullut sijainen, joka istuutui Veikon tuoliin. Kun Veikko tuli, hän meni seisomaan tuolinsa eteen tuijottaen sijaista. Nuori neitonen ymmärsi pian kysyä: Onko tämä teidän tuolinne? Johon Veikko ykskantaan: ON !

Monet oppilaat muistavat Salosen boheemina baskeripäisenä mopoilijana. Hän ajoi Rauhanummesta töihin koululle mopolla salkku mopon sarvessa keinahdellen.

– Tunnilla sai nukkua pitkin pulpettia, mutta käsi ojossa ja avain sormessa riippuen. Kun avain putosi, oli nokkaunet otettu, muistelee Salosen oppilaana ollut Risto Nieminen.

Ammatinvalinnantunnit olivat yleensä alkuviikosta. Niinpä Salonen tiistaina jo puolilta päivin toivotti kaikille: Hyvää viikonloppua!

Kirjoittaja muistaa Veikko Salosen pelanneen shakkia Toijalan Yhteislyseon latinan tunneilla itsekseen. Läksyt hän usein kuulusteli katsetta nappuloista nostamatta ja katsomatta kuka viittasi ja kuka ei. Gallian sota – kirjaa käännettiin lause kerrallaan riveittäin. Oppilaat saattoivat laskea, mikä lause itselle tulee käännettäväksi. Lunttaaminen oli helppoa, mutta myöhemmin on tullut kaduttua kovastikin sitä, ettei latinaa tullut opiskeltua kunnolla.

Veikolla oli myös tarinoita, joita hän kertoi pilke silmäkulmassaan – ja oli hänellä yksi voimasanakin: JEHNA!

Mökki oli mieluinen paikka

Ennen kuin Saloset ostivat Särkijärven mökin Urjalan Hanhisuolta, he viettivät paljon aikaa Kaisu Salosen veljen maatilalla ja Veikon Taimi-sisaren huvilalla

– Kun oli mökki ostettu, mentiin isän johdolla tutustumaan ja esittäytymään lähitienoon taloihin. Niinpä saatiin ostaa yhdestä talosta maitoa, toisesta perunoita, mansikoita jne. Isä toimi vaikuttajana myös mökillä ollessaan, saaden aikaan esimerkiksi yhteisen rantakaivon mökkiläisille. Lähitalon nuoria hän rohkaisi ja kannusti opintielle, muistaa Terhikki Lange.

– Mökillä oltiin paljon. Kesäkausi saattoi alkaa jo huhtikuussa ja talvikausi marraskuun alussa. Mökillä isä aina esiintyi verryttelypuvussa ja päässä oli hänen anoppinsa kutoma tupsulakki – hiukan vinossa. Isällä oli hyvät työkalut, joista hän piti hyvää huolta, vaikka muut niitä enemmän käyttivät. Klapien teko oli mielipuuhaa ja ne järjestettiin hyvään järjestykseen puuvajaan. Muutenkin mökin huolto ja talvikuntoon saattaminen oli aina tip top. Oli lista, jonka mukaan edettiin.

Veikko Salonen piti erityisesti linnuista.

– Hän teki kansalaisopiston veistopiirissä pikkulinnun pönttöjä, jotka aina syksyisin huollettiin seuraavaa kevättä varten. Räystään alle tehtiin tuet räystäspääskyn pesää varten. Telkänpoikasten lähtöä rannan telkänpöntöstä hän seurasi miltei hartaudella, kertoo tytär Terhikki Lange.

Eero Lehtosen mukaan Veikko Salosella oli usein tapana yllättää vieraansa jollakin omaan kulttuuriimme kuulumattomalla herkulla.

– Veikko oli herkuttelija ja piti hyvästä ruoasta. Kerran hän kertoi tilanneensa Amerikasta purkitettua kalkkarokäärmettä ja nauttineensa vieraittensa ilmeistä sitä ”nautittaessa”. Toinen herkku oli gruusialainen pippuriviina, jota hän tilasi Alkon kautta, koska se ei ollut hyllytavaraa. Kermasta hän piti erityisesti. Kerrankin erään kokouksen jälkeen hän pyysi minua olemaan edessään, kun hän tyhjensi ravintolan kermakon.

Luottamustoimia riitti

Salonen oli Toijalan Työväenyhdistyksen johtokunnassa vuosina 1959 ja 1961.

Toijalan kauppalan sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtajana hän oli 17 vuoden ajan, kirjastolautakunnan puheenjohtajana sitäkin pidempään ja kaksi vuotta kansakoululautakunnan puheenjohtajana.

Eero Lehtonen oli tutustunut tohtori Veikko Saloseen kunnallispolitiikassa 1970-luvun alkuvuosina. – Olin tuolloin sekä kirjastolautakunnassa että kansalaisopiston johtokunnassa. Veikko oli opiston johtokunnassa esittelijä/sihteeri ja kirjastolautakunnassa puheenjohtaja.  Veikon motto oli, että ”me yhdistämme työn ja huvin”, mikä tarkoitti, että itse kokouksiin ei ollut tarkoitus käyttää liikaa aikaa ja kokouksen sosiaalinen osuus oli tärkeä. Niinpä opiston johtokunta kokoontui kevät-syysaikaan usein Veikon mökillä Särkijärvellä. Kokoukset sisälsivät aina kuuman saunan ja hyvät kahvit, muistelee Eero Lehtonen.

Salosen tekemisistä ja sanomisista on koottu pieni kirjanen, joka antaa hyvän kuvan hänen persoonallisista kannanotoistaan.

Toijalan kauppalankirjastossa oli kansantieteen erikoisnäyttely ja esillä oli myös Suomen kansan sananparsia. Niistä Salonen totesi kirjastolautakunnan jäsenille:

– Siinä kirjassa on ainakin tuhat sananpartta ahkeruudesta. Laiskuudesta on vain yksi ja minä noudatan sitä: Hullu paljon työtä tekee, viisas pääsee vähemmällä.

Luottamustoimiansioistaan Saloselle annettiin Kunnallisvirkamiesliiton ansiomerkki.

Veikko Salonen kuului myös Visavuoren museosäätiön valtuuskuntaan ja Pirkanmaan kasvatusneuvolan liittovaltuustoon.

Shakkia kerhossa ja mökillä

Veikko Salonen oli perustamassa Toijalan Shakkikerhoa vuonna 1952 ja toimi sen puheenjohtajana  vuosina 1954 -1978. Hänet kutsuttiin kerhon kunniapuheenjohtajaksi vuonna 1979.

– Henkilökohtaisesti tapasin Veikko Salosen ainoastaan yhden kerran, kun Kesäturnaukset palasivat 1980-luvun lopulla Toijalan Shakkikerhon ohjelmaan. Seuraavan kerran olinkin sitten Kauko Alamäen kanssa viemässä Toijalan Shakkikerhon viimeistä tervehdystä Veikko Salosen siunaustilaisuudessa Toijalan siunauskappelissa 1992, kertoo Akaan Shakin nykyinen puheenjohtaja Ossi Kuparinen.

– Veikko Salosen kanssa paljon pelanneet Aulis Forsman ja Veikko Rantanen ovat kertoneet, että Salonen oli pelityyliltään armoton hyökkäyspelaaja. Yleensä savuavista peliasemista kuulemma löytyi savun hieman hälvettyä kuitenkin pelikelpoisia asemia ja siten myös menestystä.

Kesäyönturnauksia pelattiin Veikko Salosen mökillä Särkijärvellä voimallisesti jopa seuraavaan päivään saakka. Mukana oli aikoinaan monia tunnettuja pelaajia, kuten 13 kertaa Suomen mestaruuden voittanut kansainvälinen mestari Kaarle Ojanen.

Kaarle Ojanen oli Salosen luokkatoveri Helsingin Suomalaisessa Normaalilyseosta ja hänen kanssaan Veikko Salonen teki Ojasesta kertovan kirjan Ojasen oivalluksia (Toijalan Kirjapaino 1975)

– Mökiltä muistan elävästi, kun isä pelasi shakkia serkkuni Simo Parpolan kanssa sokkona saunasta käsin ja teki matin tyylikkäästi. Simo oli jo tällöin ansioitunut ja hänen hämmästynyt, äänekäs reaktionsa on muistissani, kertoo Terhikki Lange.

Veikko Salonen myös suomensi saksan kielestä maailmanmestari Max Euwen ja Walter Meidenin kirjan Shakin hienouksia.

Yksi Veikko Salosen laatimista shakkitehtävistä on päässyt myös kansainvälisen Shakkiliiton FIDE:n albumeihin.

Veikko Salonen palkittiin ansioistaan Suomen Keskusshakkiliiton kultaisella ansiomerkillä 1969.

Keskusteluja ja filosofointia

Myös Risto Nieminen muistaa mökin olleen Saloselle rakas paikka.

– Hän aina huhtikuussa ilmoitti ryhtyvänsä 100 päiväksi Särkijärven Parooniksi ja muutti mökille. Siellä mökillä pidettiin kyllä myös kokouksia ja keskustelutilaisuuksia mökkeilyn ohessa.

Veikko Salonen oli olennainen osa toijalalaista ”keskustelukerhoa”, johon osallistui miehiä yli puoluerajojen. Mukana olivat muun muassa lääninrovasti Viljo Lampola, varatuomari V. Ilmari Uotila, kihlakunnantuomari Lauri Anttila, tehtailija Veikko Lapinleimu ja kirvesmies Kalle Kuusinen.

Shakkikaverinsa Kauko Alamäen kirjakauppaa Veikko Salonen piti omana postinaan, minne hän jätti ystäville viestejä ja haki niitä.

Veikko Salonen kuoli 73-vuotiaana postinhakumatkalla mökillään Urjalassa elokuun 26.päivänä vuonna 1992 ja hänet on haudattu Akaaseen.

Lähteet: Terhikki Langen, Jaakko Sirolan, Eero Lehtosen, Ossi Kuparisen ja Risto Niemisen haastattelut, Kyliltä Akaan Opistoksi -kirja ( 2015)