Päätoimittaja vastaa: Mitä ilmastonmuutoksesta haluttiin sanoa

Olemme saaneet jonkin verran palautetta pääkirjoitukseeni 28.10. liittyen, mistä syystä haluan selventää joitain kohtia kirjoituksessa.

Osa palautteen antajista oli ymmärtänyt pääkirjoitukseni perusteella, että olisin kieltänyt ilmastonmuutoksen olemassaolon. Tästä ei kuitenkaan ollut kyse. Päinvastoin uskon, että ilmastonmuutos on totta. Halusin tekstilläni nostaa esille, että koska ilmastonmuutos on totta, tulisiko meidän alkaa sopeutua siihen jo nyt.

Ilmastonmuutos on käynnissä. Se voidaan paitsi havaita yksilötasolla, myös todentaa tutkimustuloksin. Ilmastonmuutoksen kieltämisen sijaan esitin kysymyksen, onko ilmastonmuutoksen torjuminen vielä realistinen vaihtoehto vai tulisiko meidän tutkia sitä mahdollisuutta, että ilmasto muuttuu hyvistä pyrkimyksistämme huolimatta ja meidän pitää oppia elämään muuttuneessa ilmastossa.

Toivon, että ilmastonmuutos pystytään vielä estämään. Viimeksi 18.11.2020 Yle uutisoi Nature Communications -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jonka mukaan Grönlannin kolme suurinta jäätikköä sulaa nopeammin kuin pahimmissa ennusteissa on tähän asti uskottu. Sulaessaan pelkästään nämä kolme jäätikköä nostaisivat merenpintaa reilulla metrillä. Emme tiedä vielä kaikkea. Etukäteen varautuminen on aina järkevää. Toivon, että jonain päivänä ei uutisoida, että emme pysty pysäyttämään tai hillitsemään ilmastonmuutosta. Jos niin kuitenkin käy, toivon että olemme tilanteeseen mahdollisimman hyvin varautuneet.

Tietomme lisääntyy ja tarkentuu jokaisen uuden tutkimuksen myötä. Voimme luulla vähemmän, kun saamme tietää enemmän. Toivoisin, että meillä riittäisi viisautta katsoa muuttuvaa maailmaamme täysin avoimin silmin ilman minkäänlaista asenteellisuutta, pelkästään parhaan käytettävissä olevan tiedon varassa. Ehkä niin osaamme tehdä parhaat ratkaisut, olipa edessämme sitten ilmastonmuutoksen pysäyttäminen tai muutokseen sopeutuminen.

Toin myös esiin huoleni nuorten ahdistuneisuudesta ilmastokysymyksen äärellä. Minulle on syntynyt kuva, että tapamme kommunikoida nuorille ilmastonmuutokseen liittyvistä asioista synnyttää heissä enemmän ahdistusta kuin uskoa tulevaan. Toivottavasti minä olen ymmärtänyt tämän väärin ja todellisuudessa onnistumme kertomaan lapsille ja nuorille, miten toimimalla he voivat saada nauttia turvallisesta ja elinkelpoisesta ilmastosta nyt ja tulevaisuudessa. Toivottavasti luomme uhkakuvien sijaan ratkaisuja.

Tietomme käynnissä olevasta ilmastonmuutoksesta ja sen seurauksista ei vielä riitä. Tiedon lisäksi tarvitaan poliittista tahtoa, jotta tietomme saadaan täysimääräisesti hyötykäyttöön, olipa kyse sitten ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä, sen hillitsemisestä tai siihen sopeutumisesta.

Tässä vielä tiivistetysti Akaan Seudun linja ilmastonmuutokseen: Ilmastonmuutos tapahtuu, toivottavasti pystymme pysäyttämään ilmiön tieteen ja tutkimuksen keinoin. Jos emme pysty niin toivottavasti pystymme ainakin sopeutumaan muuttuvaan ilmastoon tavalla, joka mahdollistaa elämän kaikkialla maapallolla jatkossakin.

 

Jarno Keskinen

Akaan Seudun päätoimittaja