Tasavallan valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) on ymmällään, kun kansa ei ymmärrä, että Suomen talous on pahoissa vaikeuksissa. Teollisuustuotannon määrä oli toukokuussa 5,9 prosenttia pienempi kuin vuotta aikaisemmin. Poikkeuksellisen jyrkkä lasku oli sähkö- ja elektroniikkateollisuudessa, jossa tuotanto väheni peräti 22,4 prosenttia. Metalliteollisuuden tuotanto pieneni 13,7 prosenttia. Luvut ovat myrkyllisiä maassa, joka elää vientiteollisuuden varassa. Puhumme koko ajan pienen- ja keskisuuren yritysten merkityksestä kansantaloudelle. On aika ymmärtää, että näissä tuotantoluvuissa on mukana myös tämä yrityslohko.
Kyllä lomautusten ja irtisanomisten kohteiksi joutuneet tai joutuvat ymmärtävät, minkälaisissa vaikeuksissa Suomi on. Kokonaisia tehtaita suljetaan pysyvästi. Parjattu julkinen sektorikin tajuaa, missä maassa mennään. Kuntien toimeentulotukimenot kasvavat yli budjetoidun. Enemmän tehokkuutta ja tuottavuutta kunnilta ja muulta julkiselta sektorilta vaativat eivät ymmärrä, että hyvinvointivaltion verkkojen paikkaaminen syö voimavaroja.
Jutta Urpilainen ei saisi yleistää. Kansa on liian iso käsite. Kyllä kansa tietää ja Suomen Keskustan ja Perussuomalaisten kannatus kasvaa kohisten. Maan hallitus näyttää sen sijaan pysähtyneen toimettomana rastille vailla minkäänlaista tietoa tulevasta suunnasta. Kunta- sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistusta ajetaan läpi väkisin kuin käärmettä pyssyyn, vaikka uudistusten todellisesta toteutumisesta saati onnistumisesta ei ole minkäänlaisia takeita. Uudistuksia vastustetaan sitä enemmän mitä lähempänä niiden uskotellut toteutumisajat ovat. Syksyllä kunnat miettivät itselleen liitoskumppanin. Miksi? Keskustelukumppanit Etelä-Pirkanmaallakin ehkä löytyvät, mutta mitä sitten? Miksi esimerkiksi Akaan olisi liityttävä yhtään mihinkään, kun uusi kunta kuitenkin merkitsisi joillekin palvelujen ja hallinnon loittonemista kauemmaksi. Kylmäkoski käyköön tästä varoittavana esimerkkinä.
Nollapiste on todella lähellä.
Akaan historian kolmannen osan tehnyt Martti Favorin tutkii parasta aikaa saksalaisen omaisuuden kohtaloa Suomessa toisen maailmansodan jälkeen. Liittoutuneet päättivät, että Neuvostoliiton ”vapauttaminen” maiden – myös Suomen – saksalaisomaisuus kuuluu Neuvostoliitolle. Kun päätöstä täällä valvontakomission vahtiessa vietiin täytäntöön, ilmeni ongelmia, jolloin naapuri ehdotti vaihtokauppaa. Neuvostoliitto ilmoitti, että heille kelpaa kyllä miljoonaluokan saksalaisomaisuuden vaihtona Suomen teollisuus- ja liikelaitostenkin omistaminen. Valtion Rautatiestä suuri naapuri olisi halunnut puolet, samoin Enso Gutzeitista. Mitähän muuta julkista Neuvostoliitolle olisi voitu ”vaihtaa”? J.K. Paasikivi vastusti vaihtoajatusta ankarasti. Viisas valtiomies mitä ilmeisimmin ymmärsi, että Neuvostoliiton päästämisestä Suomen talouden rakenteisiin ei hyvää seuraa.
Sodan jälkeen elettiin pitkään todellisessa nollapisteessä. Sieltäkin noustiin omanarvontunto säilyttäen. Nousuun tarvittiin viisaita valtiomiehiä, ei tuuleen huutajia. Kyllä kansa tulee perässä kunhan on jotakin seurattavaa.
