Taiteen edistämiskeskuksen johtaja Minna Sirnö ei jätä puheenvuoroillaan ketään kylmäksi. Teräväkynäisen tamperelaisen toimittajan Mauri Sirnön tytär on entinen vasemmistoliiton kansanedustaja Pirkanmaalta. Minnaa ja Marjatta Stenius-Kaukosta kaipaavat edustajikseen monet. Onneksi maakunnasta on onnistuttu saamaan parlamenttiin sentään Anna Kontula. Aina on oltava kiviä kengissä ja ajateltava toisin. Aina, koska se kuuluu demokratiaan.
Ympäristötaidenäyttely Näkymä on avattu. Ministeri Ville Niinistö (vihr) pohti ensimmäisiä luontokokemuksiaan, joista hänellä on ollut muistelmista elämänpolun. Pojalla oli tapana mennä mökillä meren rannassa olleeseen kallion onkaloon, jossa sai olla rauhassa ja ajatella. Kelläpä ei olisi vastaavia muistoja? Muistoja ajasta, jolloin oma minuus kehittyi. Muistoja hetkistä, jotka eivät kuuluneet, eivätkä kuulu edelleenkään, kenellekään.
Minna Sirnö pyysi Näkymän juhlapuheessaan viime perjantaina kuvittelemaan päivää, jolloin ei olisi mitään luettavaa. Media elää parasta aikaa historiansa suurinta murrosta. Aikaisemmat murrokset ovat liittyneet voimakkaasti tekniikkaan, niin meneillään olevakin, mutta luettava on kyllä vakavasti uhattunakin. Olemme reippaassa vuosisadassa rakentaneet sanomalehti-instituutioita, joissa ammattiväki purkaa tapahtuvaa tai tapahtunutta luettavaksemme, kuunneltavaksemme tai katseltavaksemme. Media on elänyt aina kiireessä ja kiireestä – nopeat ovat voittaneet hitaat – mutta nyt rinnalle on tullut sosiaalinen media, jossa ajan lisäksi taistellaan epätarkkuuksia ja jopa räävittömyyksiä vastaan. Epäuutisista, kotibileistä ja puolialastomista tenien kuvista on tullut uutisia. Uutinen ei ole enää tapahtunut mielenkiintoinen asia sinänsä, epäuutinen on aina shokki. Kännykkäkameralla on helppo ottaa kuvia ja videota, joita voi levittää kenenkään estämättä. Kukaan ei mieti viestinnän hyviä tapoja saati lakeja. Tässä valossa ammattimedia on auttamatta vanhanaikainen. Ja kun se vääjäämättä joutuu antamaan somelle periksi, voidaan kysyä, onko meillä todella kohta edessä aika, jolloin ei ole mitään luettavaa. Vintti on pimenemässä vääjäämättömästi.
Tähän asti on voimakkaasti sanottu, että laatu voittaa määrän, mutta miten käy sitten, kun laatumedialta loppuvat rahat. Tai janoavatko ihmiset enää todellista tietoa, jos liittymästä tai panetusta lehdestä on otettava kulujen kattava hinta. Median murrokseen kuuluu olennaisena osana myös median murros ilmoitusvälineenä.
Median murros on osa yhteiskunnan murrosta. Suomi ei ole yhtenäiskulttuuri, jossa television iltauutista kuunneltiin virallinen totuus. Nyt on olemassa monta kanavaa paperista facebookiin, jotka kilpailevat rajusti keskenään. Samaan aikaa taloudellinen ahdinko pakottaa yhteiskuntaa muuttumaan yhä etäisemmäksi. Valtio vetäytyy ja kunnat suurenevat. Minna Sirnö kysyykin aiheellisesti, onko saatavilla oleva kulttuuri sittenkään saavutettavissa. Ja kiinnostaako tämä enää ketään, mediaakaan, koska syrjäytyneistä ei ole maksajiksi. Syrjäytyminen on tässäkin yhteydessä muotisana, joka kiva sanoa. Sanan taakse on kiva omatunnon soimatessa paeta. Oikeilla sanoilla voidaan vielä vaikuttaakin ja sen Minna Sirnö tietää.
