Kaupunkisuunnittelu on vaikeaa, varsinkin kun sitä joutuu harjoittamaan taloudellisesti haastavana aikana. Toijalan ja Viialan keskustojen ongelmat, muun muassa ruma rakentaminen, on vuosikymmenien epäonnistumisten tulos, jossa hapuileva ja rikejä kaihtava kunnallispolitiikka on ollut keskeisessä roolissa.
Vuosikymmenet Viialassa jyskytti kolme tehdasta, jotka takasivat työläisilleen kunnon palkat. Viialaa kuitenkin mainostettiin Suomen halvimpana kuntana ja kunnallisvero pidettiin palkkatasoon nähden hyvin alhaisena. Eipä verokertymillä paljon rakennettu. Rasin koululle kyllä suunniteltiin uudisrakennus, mutta siihen se jäi. Naapuria Valkeakoskea kehitettiin samoista lähtökohdista huomattavasti voimallisemmin. Kunnallispoliitikkojen empiessä patruuna Valdén määritteli asutusalueiden rakennuskulttuurin ja keskustan talojen korkeuden. Valkeakoskea kehitetään edelleenkin niin kuin kaupunkia.
Empiminen on ollut ikiajat Toijalankin pääasiallinen vire. Vuosikymmenien tekemättä jättämiset kokosi maisteri Martti Favorín Akaan historia III –kirjaksi. On käsittämätöntä, että Toijala ei ole hyödyntänyt rautateiden risteystä oikeastaan ollenkaan. Ainoastaan välttämättömin on tehty, sekin väkisin. Suunnitelmia sinne ja tänne on kyllä tehty, mutta pääasiassa mappeihin. 2000-luvun alussa toijalalaisia oikein innostettiin erilaisiin kehittämistalkoisiin keskustassa ja Satamassa, mutta ideoista yhtään ei ole viety toteutukseen.
Toijalaa kehitettiin viimeksi voimakkaasti pääradan peruskorjauksen ja moottoritien rakentamisen yhteydessä. Oli pakko, koska valtio osallistui ensimmäisen ja viimeisen kerran kustannuksiin. Yksi siltä saatiin rakennettua muuten vain, muutoin toteutettiin hampaat irvessä valtion suunnitelmia rankasti karsien. Muun muassa rautatieasemalta säästettiin yksi tarpeellinen hissi ja sateelta suojaavat laiturikatokset.
Jos Toijalassa, Viialassa ja nyt Akaassa kaupunkisuunnitteluun aikaa ja viranhaltijatyötä uhrataankin, valtuusto hyvin harvoin lämpenee myöntämään rahaa suunnitelmien pitkäaikaiseen toteuttamiseen. Täällä pelästytään konjunktuureja, niin kuin nytkin. Kaupunkisuunnitteluunkin 1980-luvulla Toijalassa osallistunut Jukka Alasentien, nyttemmin Pirkanmaan liiton aluekehitysjohtaja, sanoi useasti, että Toijalan päättäjien oli vaikea nähdä kehittäminen muuna kuin konkreettisena peruspalvelujen rakentamisena. Myös dynaaminen kaavoittaminen on kehittämistä. Toijalassa on mieluimmin sopeuduttu kuin vaadittu.
Yleinen taloustilanne, paikallinen näköalattomuus ja geeniperimästä saatu passiivisuus on ajamassa Akaan kaupungin vakaan pattitilanteeseen. Tämä ilmeni muun muassa talousarviovaltuuston keskustan arkkitehtuurikilpailua käsittelevässä keskustelussa. Eero Lapinleimun (kok) ja Hannu Järvisen (sd) käyttämät puheenvuorot kuvaavat hyvin niitä tuntoja, joita on jo kaiken saaneilla täysipainosta elämää viettävillä kaupunkilaisilla. Seesteistä olotilaa ei tahdota kehityksen häiritsevän, koska kehitys tarkoittaa riskien ottoa ja muutosta – tappioitakin. Muutoin suunnittelemisen vastustamista on vaikea perustella.
