Yritykset kohtuuttomien vaatimusten edessä

Korotetaanko veroja aina vaan, kunnes kokonaisveroaste on 100 prosenttia? Heikennetäänkö palveluja, kunnes niitä ei enää ole? Vai satsataanko siihen, että meillä on menestyviä yrityksiä, joiden vienti tuo lisää hilloa valtion kassaan?

Kannattava vientikauppa tahkoaa rahaa maailmalta suomalaisten käyttöön. Ensin yritykset tarvitsevat kuitenkin toimivat kotimarkkinat ja sen, ettei niitä kynitä kuoliaaksi erilaisilla maksuilla.

Kotimainen yrittäjyys on yhteiskunnan tukipilari. Se luo työtä, hyvinvointia ja tuloja Suomeen. Olen seurannut huolestuneena muun muassa keskustelua työntekijöiden palkkatasosta ja erityisesti sen nostamisesta. Totta kai on aloja, missä palkankorotusvaateet ovat perusteltuja. Pidän kuitenkin kohtuuttomana sitä, että hallituksen vastuuttoman rahanjakopolitiikan vuoksi yrittäjien tulisi repiä omasta selkänahastaan edelleen lisää. Suurempia palkkoja, parempia etuuksia, enemmän veroja.

Yritykset eivät ole mikään pohjaton kaivo, mistä voimme ammentaa lisää rahaa valtiolle tai palkansaajalle. Loputtomat vaatimukset ja lisämaksut yrityksille kurjistavat elintasoa, tuhoavat kehitystä ja pahimmillaan aiheuttavat työttömyyttä konkurssien kautta.

Sen sijaan, että nostamme jatkuvasti maksuja ja palkkoja, täytyy meidän laskea elämisen kustannuksia. Se lisää työn kannattavuutta ja parantaa yrittäjyyden edellytyksiä. On absurdia kuvitella, että minimipalkat tai palkkatasojen nostamiset pelastavat palkansaajat, jos niillä ei voi taklata yleistä nousevaa kustannuskäyrää.

Konkurssiaallot ja yrittäjien ahdinko ovat omiaan aiheuttamaan työttömyyttä, mielenterveysongelmia ja epävakautta kotimaahan. Yrittäjyyden tukeminen ja mahdollistaminen on keino tehdä vaikuttavaa työllisyyspolitiikkaa.

Millään yritystuen muodoilla, rekrytointilisillä, paikallisella sopimisella tai sosiaaliturvan uudistamisella ei ole kuitenkaan mitään merkitystä, mikäli elämisen ja yrittämisen kustannukset pysyvät samalla, nykyisellä tasolla. Kustannusten nousemisesta puhumattakaan. Yrittäjillä ei ole loputtomasti varaa nostaa esimerkiksi palkkoja, eikä meidän tule sitä vaatia. Erityisesti pienet yritykset ovat tässäkin monesti kohtuuttomien vaatimusten edessä.

Nyt järki käteen, yrittämisen ja elämisen kustannukset alas ja kohti järkevää työllisyyspolitiikkaa.

 

Auri Saarelainen

Johdon assistentti, viestinnän asiantuntija

Eduskuntavaaliehdokas (ps)