Akaan ensimmäinen Puistofilosofia-tapahtuma järjestettiin Haihunkosken Lallinmäen puoleisella rannalla lauantaina 6. elokuuta kello 12 alkaen.
Kello 13 eli osin samaan aikaan filosofoinnin kanssa Viialan kirjasto Vilkussa julkaistiin Akaan seudun naisen kansallispuvun täydennysosat.
Uusien osien tultua julki ja esitellyksi värikäs kansallispukuinen joukko siirtyi juhlan kunniaksi ja Puistofilosofian yleisön iloksi tuulettamaan pukujaan Haihunkoskelle.
Tuulettajien joukkoon lukeutuivat muun muassa Anna Vaksholma Tampereelta tarkistamattomassa Pirkanmaan puvussaan sekä Jenni Koskinen Lempäälästä Vehkalahden puvussaan.
Kaksikon Viialaan houkutteli erityisesti Akaan puvun uusien osien julkaisu. Vaksholma paljasti ommelleensa pukuun mallitilkkuja, jotka hän nyt toimitti julkaisutilaisuuteen.
– Muutenkin pyrin osallistumaan muihinkin kuin vain Tampereen omiin tuuletuksiin, ja esimerkiksi tämähän oli kohtuullisen matkan päässä, Vaksholma sanaili.
Vaksholma ja Koskinen käyttävät kansallispukuja tuuletusten lisäksi kansantanssiesityksissä ja juhlissa.
– Usein ainakin joku kansallispuvun osa valikoituu päälle, jos ei koko pukua tule laitettua. Kansallispuvut ovat kyllä juhlissakin yllättävän kevyitä päällä ja ei yhtään niin kuumia kuin esimerkiksi jokin sifonkimekko, Vaksholma tuumasi.
Akaan seudun naisen kansallispuvun täydennysosien julkaisutilaisuudesta kerrotaan Akaan Seudussa myöhemmin.
Käytämme evästeitä parantaaksemme sivuston käyttökokemusta. Klikkaamalla “Hyväksyn”, hyväksyt kaikkien evästeiden käytön. Voit muokata valintojasi klikkamalla "Evästeasetukset". Evästeasetuksista saat tarkempaa tietoa käyttämistämme evästeistä. Voit tutustua tietosuojaselosteeseen täällä.
Välttämättömät
Aina aktiivinen
Välttämättömät evästeet ovat ehdottoman välttämättömiä verkkosivuston moitteettoman toiminnan kannalta. Nämä evästeet varmistavat verkkosivuston perustoiminnot ja suojausominaisuudet anonyymisti.
Preferences
The technical storage or access is necessary for the legitimate purpose of storing preferences that are not requested by the subscriber or user.
Analytiikka
Analyyttiikkaevästeitä käytetään selvittämään ja ymmärtämään, kuinka kävijät ovat vuorovaikutuksessa verkkosivuston kanssa. Nämä evästeet auttavat tarjoamaan tietoa kävijämäärästä, poistumisprosentista, liikenteen lähteestä jne.The technical storage or access that is used exclusively for anonymous statistical purposes. Without a subpoena, voluntary compliance on the part of your Internet Service Provider, or additional records from a third party, information stored or retrieved for this purpose alone cannot usually be used to identify you.
Mainonta
Mainosevästeitä käytetään tarjoamaan vierailijoille relevantteja mainoksia ja markkinointikampanjoita. Nämä evästeet seuraavat kävijöitä eri verkkosivustoilla ja keräävät tietoja räätälöityjen mainosten näyttämiseksi.