EUstamassa

Tässä taannoin oli taas aika, jolloin vaalikarja päästettiin äänestyskoppeihin piirtelemään venheitä ja numeroita mustan ympyrän sisään, eli valitsemaan sopivan päteviä julkimoita EU-parlamenttiin. Ennen mielipiteen ilmaisua oli kuitenkin syytä syynätä vaalikone tarkkaan ja poikettava puolueiden pömpeleillä haistelemassa mielipideilmapiiriä ja kahvin tuoksua, että osaisi käyttää kansalaisoikeutensa viisaasti.

Aloitin tämänkertaisen turneen suurimman, eli ruiskukkaryhmän pramealta koneveistetyltä honkahuvilalta. Sisäytyessäni tervehdin ehdokkaita hilpeän hillitysti ja suunnistin suoraan tarjoomuspöydän ääreen, Pahvimukillinen mustaa ja lautanen täyteen viljatuotteita. Ehdokas tuli viereeni ja alkoi kehua EU:n ehdottomuutta ja hyvyyttä suurin superlatiivein ja tietenkin itseään. Kun lopulta sain sananvuoron, kysyin, että koska se mämminsyönnin estävä direktiivi epäesteettisen näköisenä eineenä tulee voimaan. ”Ei tule. Jokainen saa syödä mitä pas…, siis pastaa haluaa, valisti viisas”.

Sitten repäisin. Otin taskusta Paasikivi-kympin vuosimallia 1963. ”Eikös olekin hieno”, kysäisin. ”Komea on tuo Juho Kusti, kun oli meidän puolueen mies”, murahti ääntenkalastaja. ”Saman tien voitkin lähteä matkoihis, senkin mummonmarkan muistelija ja historian havisija”, kiivastui ehdokas. Poistuin, mutta ulkona kompuroin vielä ”vahingossa” ehdokkaita esittelevän telineen, standin nurin. Tuli kiire, pinkaisin pakoon ennen poliisin paikalle tuloa.

Seuraavaksi suunnistin kohti poliittisen kentän toisella laidalla olevan leirin laavua. Täällä jaettiin vain lisää kurjuutta köyhälle kansanosalle. YT-neuvotteluja käydään ja samalla jaetaan muhkeita osinkoja omistavalle luokalle. Johtajien palkat nousevat 20 prosenttia vuodessa ja duunari saa 20 euroa kuukaudessa lisää, tasapeli. Valtion omaisuutta myydään vajeiden paikkaamiseksi. Minkähän maalaista kossua kohta juodaan, kun Altiakin yksityistetään. Leipäjonot pitenevät. Mitähän Hurstin Heikki kohta jakaa kilometrien pituisen leipäjonon häntäpääläisille, varmaan osanottoa ja eioota. Jos taas köyhät lähtevät pettua petäjästä kiskomaan, tulee pian senkin kieltävä direktiivi. Lisää vain reikiä vyöhön, ei putoa housut. Tällaiset olivat tunnelmat punaisella tuvalla. Tarjoilu kuitenkin pelasi kahvia ja tupakkaa riitti kaikille halukkaille. Sitten askelsin neliapila eli jyvämonistajien juttusille. Jo kaukaa tunnistin tutun äänen, itse lappilainen tilaviiniyrittäjä siellä lateli asiantuntevia EU-totuuksia ja viisauksia sankalle kuulijajoukolle. Tajusin heti, että Putsin kanssa ei kannata kinasteluun käydä, tulisi vain palkinnoksi hopea, eli häpeä. Kun vihdoin pääsin duojuttusille, vetäisinkin alkoholiaiheisesta narusta. Kyselin kotimaisen tilaviiniteollisuuden nykytilasta, tulevaisuuden näkymistä, kannattavuudesta, verotuksesta ja tietysti EU-tuesta. Myös marjalaadut, kukinta ja pölytys siellä pohjoisessa pohdituttivat.

Entisenä Alkon Salmisaaren valmistusosaston työntekijänä minua kiinnostivat hiivalaadut, käyminen, uutospitoisuus ja alkoholiprosentit, Myös suodatus, pullotus, etiketöinti ja korkitus olivat kyselyn kohteena. Paavo vastasi kaikkeen uteluuni asiantuntevasti, selvästi artikuloiden, silmiin katsoen ja rehellisesti. Sanoipa vielä salaisuutena minulle, että tulevaisuudessa hän aikoo olla koko EU-parlamentin mietojen viinien hovitoimittaja yksinoikeudella. Kekkostakin muisteltiin, voi, kun olisi vielä Urkki, asiat olisivat toisin, tai sitten ei. Paavo murjaisi vielä pari Kekkos-kaskua ja me pojat naurettiin niin. Pyysipä vielä minua käymään viinitilallaan, jos sielläpäin liikun. Kyllä vaimo sumpit pihauttaa, jos en itse ole kotosalla ja tarjoaa lasilliset talon erikoisviiniä, sitä Paavon punaista, tai Vuokon valkoista. Niin me viiniasiantuntijat erotessa kättelimme ja Paavo vielä: Muista salaisuus. Lupasin.

Hetken sulattelin äskeistä, ennen kuin menin punaruusutuvalle. Siellä tunnelma oli apea. Vaikka puheenjohtaja oli vaihdettu, ei gallup-kannatus ollut noussut. Yritin piristää ehdokkaiden mielialoja ja sanoinkin: ”Kyllä Jutta seuraavana presidenttinä olisi nainen paikallaan”. Tämä tepsi ja niin oli SDP:n kampanja neljän vuoden päähän avattu. Toki näistäkin vaaleista puhuttiin. Surkuteltiin savupiipputeollisuuden ja sen myötä kannatuksen katoamista. Kaikki työt viedään halpamaihin, tai ei nyt sentään ihan kaikkea: ”Töölöläisen yksiön putkiremonttia ei voi viedä Intiaan”, sanoin. ”Sieltä voidaan tuoda työläinen tänne”, vastasi ehdokas. ”Totta, ja jos kauppatasetta ei pian saada reippaasti ylijäämäiseksi, niin lirissä ollaan”, totesimme. Myös täällä valtion laitosten myyntiä kauhisteltiin. Täällä kahvi oli hyvää, ja vaimolle vielä ruusu ja itselle makeita kourallinen taskuun kotiin viemisiksi.

Seuraavana oli vuorossa saarijärveläisessä saunassa perustetun puolueen lautarakenteinen ääntenkalastusrakennus. Astuin sisään ja ilmoitin reippaasti. ”Rosvot kiinni ja seteliselkärankaiset ruotuun sekä EU-eliittiläisille erikoistilintarkastus”. Johan sain kavereita. Kilvan ehdokkaat mollasivat unionia, rahaliittoa, nykytaidetta ja holtitonta muuttoliikettä ja ties mitä. Sentään Timoa muistettiin kehua ja Jussiakin, vaikka on saanut julkisuutta ihan raastupaa myöten. Kun vielä mainitsin, että isäni oli ollut henkkohtainen tuttu itsensä Veikon kanssa, niin olin aika suosittu tällä areenalla. Kiitin ja lähdin.

Vihreiden veralla paheksuimme Telluksen tahallista tuhoamista, autoistumista, atomia, jäätiköiden kiihtyvää sulamista, uusiutuvien energialähteiden käyttämättömyyttä, huonoja pyöräteitä, hevosenlantaa, joka nykyään luokitellaan ongelmajätteeksi ja eritoten pienhiukkasia. Kysyinkin, että miten se direktiivi etenee, joka kieltää puulämmitteiset saunat. Silloin ehdokkaat alkoivat jo käydä kuumina. Ja kun vielä sanoin, että taitaa teillä kaikilla olla kesämökki, olette siis hiukkasten suurtuottajia, sain häädön tältä pelipaikalta.

Leppäkerttukojua ohittaessani kuulin: ”Kom hit, kom hit”. Ymmärsin ja astuin peremmälle. Sisällä ei puhuttu ruotsia, eikä muutakaan pakollista EU-löpinää. Ehdokkaan kanssa totesimme vain ahvenanmaalaisen mustan leivän maukkauden paksun voikerroksen alla, hapansilakan hienon aromin ja Nallen veroviisauden Ruotsiin muuton takia. Parhaat pöperöt olivat täällä. Ihan alkoholipitoisia myöten – toki kohdaltani turhaa, kun alkoholioppositiossa olen, siis raitis. Kiitin, toivotin menestystä vaaleissa ja hejdå.

Viimeisenä oli kohteena KD:n matala maja. Koska en halua liiemmälti sotkea politiikkaa ja uskontoa, olin sanaton, Pullakahvit juotuani kysyin vain eräältä puolueaktiivilta, että miten sen Essayahin kävelykengät kestivät sellaisen rääkin särkymättä, kun omat laatulenkkarini matkalla Helsingistä Akaaseen sanoutuivat irti sopimuksesta jo Turengin kohdalla. ”Kuljit liian hiljaa, hämäläinen mies”, vastasi majanpitäjä. Jep.

Tältä EU-ilmapiirien haisteluturneelta jäi päällimmäisenä mieleen lappilainen tilaviiniyrittäjä ja hänen TV-mainoksessaan lausumat sanat: ”Minä pyrin”.

 

Veikko Koppinen

e-akaalainen

Yksi kommentti

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?