Helluntaiseurakunnan elokuvana Vihasta vapauteen

Viialan Helluntaiseurakunnan Jumussa nähdään helmikuun viimeisenä perjantaina tositarinaan perustuva elokuva Raul Riesin elämästä. Raul joutui lapsena elämään alkoholistikodissa, jossa oli myös väkivaltaa ja levottomuutta. Hän suhtautui elämään ylimielisesti ja lähipiirille hän oli aikamoinen aikapommi, koska saattoi räjähtää millä hetkellä hyvänsä. Eräänä iltana tapahtui kuitenkin jotain, jonka jälkeen tappajana ja tuhoajana tunnetun miehen elämä muuttui.

Tämän draamaelokuvan kesto on tunti ja 19 minuuttia. Suositusikäraja on K10. Elokuva alkaa kello 19.