Yhdessä kohti uudistuvaa lukiota

Ronkainen TuoviAkaan lukiolla on takanaan ensimmäiset kaksi jaksoa yhdessä paikassa. Näppituntuma on, että kaikki on mennyt hyvin. Naiivia olisi olettaa, että kaikki olisivat tyytyväisiä, mutta ensimmäiset karikot on kunnialla luovittu ohi. Kolmosjakson aikana teemme tyytyväisyyskyselyt, jotta tiedämme, missä on onnistuttu hyvin ja missä hieman heikommin.

Uudet opetussuunnitelmat lukioon on tarkoitus hyväksyä paikallisesti kesällä 2016, ja sähköisiä ylioppilaskirjoituksia kokeillaan ensimmäisen kerran syksyllä 2016.  Ensimmäiset kokeet voidaan pitää vaikkapa luokassa, johon on saatava tarpeeksi sähköä ja verkkoyhteys. Internet-yhteyttä ei oteta toistaiseksi käyttöön. Sähköistäminen on haaste, ja sitä on esitelty Gigantin myyjän varmuudella niin, että kaikki onnistuu. Tällä kokemuksella sellaista tilannetta ei sähköisissä systeemeissä olekaan, että kaikki toimisi, vaan häiriöitä on aina. Nykyisellä tekniikalla ei sähköistäminen voi olla ylitsepääsemätön ongelma. Lisäksi ylioppilastutkintolautakunta kehittelee toisesta äidinkielen kokeesta yleissivistystä ja tiedon käsittelyä ja pätevyyden arvioinnin paremmin mittaavaa koetta.

Nykylukiossa on pakollisia kursseja 47–51, ja kokonaiskurssimäärä on 75. Uuteen opetussuunnitelmaan pakollisia kursseja kaavaillaan tulevaksi alle puolet nykyisestä. Kaikki loput kurssit olisivat opiskelijan omia valintoja. Opiskelijan on siis jo ensimmäisenä lukuvuonna tehtävä enemmän valintoja kuin nyt. Kun jatko- opintosuunnitelmat eivät ole vielä monellakaan selvillä, on silloin valittava varman päälle. Minkähänlainen teelehdistä ennustaja pitäisi olla, jotta tietäisi oikeat valinnat, kun emme voi tietää tulevaisuuden työnkuviakaan? Lisäksi korkeakouluhaku uudistuu, ja korkeakoulut haluavat entistä enemmän valita varman päälle: opiskelijoita, jotka ovat huippuunsa motivoituneita alalle ja eivät keskeytä opintojaan.

Kilpailu kovenee. Toivottavasti juuri koriajattelu ja vahva valinnaisuus tuovat tarvittavaa mielekkyyttä ja lähentävät opiskelua todelliseen elämään ja sen toimintamalleihin. Vahvan käsityksen tulevasta tuntijaosta antaa 2.12. julkistettava työryhmän valmistava esitys lukiokoulutuksen tuntijaoksi.

Aina kun tehdään varhaisia valintoja, ovat hitaasti kypsyvät vaarassa.  Käytännössä tämä kohdistuu peruskoulusta tuleviin poikiin. Näen edelleenkin, että lukioon on päästävä myös alhaisemmilla keskiarvoilla. Lukioon tullaan oppimaan. Ei tänne tarvitse olla valmiiksi hyvä, mutta kylläkin motivoitunut. Meillä on runsaasti esimerkkejä lukioaikaisesta kasvusta ja erinomaisesta etenemisestä myöhemmin, yo-tuloksista riippumatta. Syrjäytymisen estäminen on meidän kaikkien vastuulla. Paljon voidaan tehdä jo nyt korostamalla aihekokonaisuuksia ja muuttamalla opetusmenetelmiä. Yhteiset teemapäivät ovat melkoisia ruljansseja, kuten koko lukion Terrakotta-armeija vierailu todisti, mutta kansanvalistusta tarvitaan. Talouden tiukentuessa on toisella asteella otettava pieniä maksuja, mutta toivottavasti tähän riittää perheiltä apua. Koulussa odotamme paitsi valtakunnallisia päätöksiä tuntijaoista myös kunnan lopullista päätöstä yksiköiden yhdistymisestä ja koulukuljetuksista.

Kirjoittaja on Akaan lukion rehtori.

Kommentit (2)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?