Kodin ja koulun päivä Pappilan koulussa

Pappilan koululla Toijalassa vietetään perjantaina 27.9. valtakunnallista Kodin ja koulun päivää.

– Meidän koululla Kodin ja koulun päivä tarkoittaa sitä, että tarjoamme perheille puuroaamiaisen kello 7–9. Paikalla on myös koulun henkilökuntaa, jonka kanssa perheet voivat käydä keskustelua, kertoo 200 oppilaan Pappilan koulun rehtori Mika Luukkanen.

Aamupuuron jälkeen päivä jatkuu avoimilla ovilla, jolloin kävijöillä on mahdollisuus seurata opetusta kello 9–13.15. Kello 9–10 esi- ja alkuluokat pitävät liikuntasalissa päivänavauksen sadonkorjuuteemalla. Esillä on myös teemaan liittyvä taidenäyttely.

Päivällä Pappilan koulu haluaa panostaa kodin ja koulun yhteistyöhön, jonka rehtori Mika Luukkanen kiittelee toimivan jo nyt hyvin. Koululla on myös aktiivinen vanhempainyhdistys. Luukkasen mukaan valtakunnallinen päivä tarjoaa helpon tavan syventää edelleen yhteistyötä.

– Meidän mielestämme on tärkeää, että lapsi voi nähdä esimerkiksi, kuinka huoltajat, isovanhemmat ja kummit yhdessä syövät aamupalaa opettajan tai muun koulun henkilökunnan kanssa. Se auttaa lasta ajattelemaan, että nämä ihmiset ovat hänen parhaakseen.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?