Musavestareilla voi kirjoittaa oman rap-biisin

Akaan elävän musiikin yhdistys Almun järjestämiä Muksujen Musavestareita vietetään lauantaina 10. elokuuta Nahkalinnan päiväkodissa kello 12–15. Monipuolistuneessa ohjelmassa on tekemistä ja kokemista kaikenikäisille, sillä lapset pääsevät itse muun muassa soittamaan, laulamaan karaokea, valmistamaan soittimia ja tekemään omia biisejään rap-työpajassa.

1–5–vuotiaat perheineen pääsevät tanssimaan Anu Singon opastamana, ja 50 ensimmäistä mahtuvat mukaan rakentamaan ja maalaamaan omaa sadeputkea Hämäläisen Annen ohjauksessa. 6–8-vuotiaille tarkoitetussa musamaalauksessa maalataan musiikin inspiroimana. Musamaalausta ohjaa Sunna Säynäjäkangas.

Tänä vuonna mukaan on haluttu houkutella pienten lasten lisäksi myös 10–14-vuotiaita lapsia ja nuoria.

– Pitämässäni rap-pajassa opetellaan kirjoittamaan, ja omia lyriikoita pääsee halutessaan testailemaan biittien tahtiin, työpajan ohjaaja Mia Erävesi kertoo.

Viialassa osoitteessa Hilmankuja 4 sijaitsevan Nahkalinnan päiväkodin pihassa leikkijöitä viihdyttää haitarimusiikki ja pihalle pystytetyssä teltassa toimii myös vohvelikahvila. Muksujen Musavestareille on vapaa pääsy.

Iltapäivä Nahkalinnan puistikossa jatkuu kello 15 Vasenkätisten Vestivaalilla ja iltaseitsemästä eteenpäin Viialan Seurahuoneella. Seurahuoneella esiintyvät Samuli Putro, Veeti Kallio, Jukka Ässä ja Lucy Was Driving.

Viime vuonna Muksujen Musavestareilla soitettiin sokko-orkesterissa.

Viime vuonna Muksujen Musavestareilla soitettiin sokko-orkesterissa.

 

 

 

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?