Oppilaat keräävät soittamalla rahaa soittimiin

Arvo Ylpön koulun 4A-luokka soittaa torstain konsertissa kolme omaa numeroa ja on mukana myös eri luokkien yhteisessä esityksessä.

Arvo Ylpön koulun 4A-luokka soittaa torstain konsertissa kolme omaa numeroa ja on mukana myös eri luokkien yhteisessä esityksessä.

Arvo Ylpön koulun 4.-6. luokan oppilaat järjestävät torstaina 16. toukokuuta kello 18 koulunsa liikuntasalissa konsertin, jolla kerätään rahaa musiikkiluokan soittimiin. Mukana on vahvasti myös Arvo Ylpön koulun vanhempainyhdistys.

6B-luokkaa ja muillekin luokille musiikkia opettavan Krista Salovaaran mukaan koululla kaivataan erityisesti laadukkaita laattasoittimia kuten ksylofoneja ja metallofoneja.

Arvo Ylpön koululle kaivataan muun muassa lisää rumpuja ja muita rytmisoittimia, joita Akaan kaupungin vähillä rahoilla ei tällä hetkellä pystytä ostamaan.

Arvo Ylpön koululle kaivataan muun muassa lisää rumpuja ja muita rytmisoittimia, joita Akaan kaupungin vähillä rahoilla ei tällä hetkellä pystytä ostamaan.

– Myös rumpuja ja muita rytmisoittimia tarvittaisiin. Meidän haaveenamme on myös musiikkiluokka, johon saataisiin kaikki soittimet esille omille paikoilleen, jotta voisimme vain soittaa, Salovaara sanoo.

Torstain konsertissa kuullaan näytteitä siitä, mitä oppilaat ovat musiikin tunneilla soittaneet. Musisoimassa ovat lähes kaikki oppilaat nelosista kutosiin. Lisäksi osa oppilaista leipoo ja hoitaa väliaikatarjoilua.

Arvo Ylpön koululle kaivataan erityisesti lisää laattasoittimia, joita varten on helppo sovittaa kappaleita isollekin porukalle.

Arvo Ylpön koululle kaivataan erityisesti lisää laattasoittimia, joita varten on helppo sovittaa kappaleita isollekin porukalle.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?