Vanha rouva Orvokki teki torttuja, ostotaikinasta, myönnettäköön. Leikkasi kulmat, käänsi keskelle, laittoi luumuhilloa, voiteli munalla. Ja kävi pissalla. Väänsi toisen pellillisen. Ja kävi pissalla. Ja kirveli. No, tuollaiset vaivat hoidetaan vanhan kansan konsteilla, päätti vanha rouva Orvokki, pisti suuhunsa ison lusikallisen puolukkahilloa, joi lasillisen karpalomehua ja väänsi kolmannen pellillisen torttuja.
Kaipa ne kansan konstit olivat tyhjää parempia silloin, kun ei muitakaan parannuskonsteja ollut, mutta eivät Orvokin vaivat siitä parantuneet, ehkä hiukkasen lievenivät. Oli pakko myöntää, että pitäisi mennä terveyskeskukseen.
Vanhalla rouvalla ei näitä vaivoja usein ollut, edellisestä oli ainakin kymmenen vuotta aikaa. Mitenkähän siellä nykyään menetellään? Onneksi oli läheinen ystävä, joka osasi neuvoa tarkalleen. ”Menet ensin siihen lasioviseen koppiin, jossa lukee Neuvonta. Sieltä saat lähetteen labraan. Otat labraan jonotusnumeron ja odotat. Sieltä saat näytepurkin ja voit sillä antaa vessassakin näytteen, jos olet ollut tarpeeksi kauan pissamatta.”
Näinhän vanha rouva Orvokki teki, ja homma hoitui nopeasti ja näppärästi. Orvokki vei kylläkin purkin kotiin, lorotteli siihen seuraavana aamuna ohjeitten mukaan ja vei purkin labraan. Tulosta voisi kysyä seuraavana aamuna.
Sinä seuraavana aamuna Orvokki kävi influenssarokotuksessa, ja päätti samalla kipaista kysymään, joko syntipukki oli tunnistettu. Eipä ollut. Valkosoluja oli, joten tulehduksesta oli kyse, mutta itse pannahinen pysyi vielä tuntemattomana. ”Soita iltapäivällä kahden jälkeen uudelleen.”
Vaan eipä syyllistä pystytty nimeämään vieläkään. ”Soittele huomisaamuna. Nämä vievät joskus useammankin päivän”, sanoi ystävällinen terveyskeskushenkilö.
Vanharouva Orvokki näpytteli älykännykkäänsä taas seuraavana aamuna. ”Ei, valitettavasti ei ole vielä saatu viljelytulosta. Soita kahden jälkeen uudelleen”.
Iltapäivällä kahden jälkeen syyllinen oli löytynyt. ”Voit käydä apteekissa hakemassa lääkkeet kello 17”, kertoi puhelinhenkilö. Mutta Orvokilla oli kymmenkunta kilometriä matkaa taajamaan, eikä pimeässä rapakelissä ajaminen mitenkään kiehtonut. Hän kaatoi itselleen lasillisen karpalomehua ja sen päälle vielä kelvollisen konjakkiryypyn. Ihan mukava saada alkoholinkäytöllekin lääketieteellinen veruke, vanha rouva ajatteli ja päätti käväistä apteekissa seuraavana aamuna.
Orvokki lähti kaupunkiin aamulla yhdeksän jälkeen. Hän meni apteekkiin, otti jonotusnumeron ja pääsi pian palveltavaksi.
”Minulle pitäisi olla sähköinen resepti terveyskeskuksesta”, Orvokki selitti. Ystävällinen apteekkihenkilö selasi tietokonetta, selasi, selasi.
”Valitettavasti täältä ei kyllä löydy lääkemääräystä”, sanoi apteekkihenkilö. ”Sepä merkillistä, kun sen piti olla siellä jo viideltä eilen illalla”, ihmetteli Orvokki. Ystävällinen apteekkihenkilö lupasi käydä soittamassa terveyskeskukseen. Hän viipyi poissa jonkin aikaa ja palasi päätään pudistellen. ”Valitettavasti emme nyt saa yhteyttä terveyskeskukseen”, hän sanoi. ”Se on joskus tällaista. Voitko tulla käymään iltapäivällä uudelleen?”
”Jospa minä käyn siellä kysymässä itse”, vanha rouva Orvokki ehdotti. Ja niin hän nousi autoonsa ja ajoi terveyskeskukseen. Koska kello ei ollut vielä kymmentä, neuvonta ei ollut auki, mutta aiemmin neuvonnassa istunut henkilö oli sopivasti paikalla, ja vanha rouva esitti asiansa hänelle.
”Mennäänpä katsomaan koneelta”, sanoi terveyskeskushenkilö. Hän selasi koneen näyttöä, selasi, ei löytänyt mitä etsi.
”Ei täällä ole kyllä minkäänlaista merkintää lääkemääräyksestä”, hän totesi. Mutta hän lupasi mennä lääkärin puheille heti, kun tämän asiakas poistuu, ja pyytää tätä kirjoittamaan reseptin apteekkiin.
Vanha rouva Orvokki palasi siis kylälle. Hän meni kukkakauppaan ja osti eräälle ystävälleen joulukukan. Sitten hän meni ruokakauppaan ja osti kaksi kassillista ruokatavaraa. Sen tehtyään hän meni apteekkiin, otti vuoronumeron ja jonotti.
”Jokohan minulle olisi tullut lääkemääräys terveyskeskuksesta?” vanha rouva kysyi päästyään apteekkihenkilön puheille.
Apteekkihenkilö selasi tietokonettaan, selasi, ei löytänyt etsimäänsä.
”Valitettavasti ei löydy”, sanoi apteekkihenkilö. ”Voit tulla muutaman tunnin päästä uudestaan?”
Vanha rouva lähti ja marssi suhteellisen kiukkuisin askelin yksityiselle terveysasemalla vilkaisemaan, oliko se auki. Muisti sentään matkalla ajatella, että vähän äkäisenäkin kannattaa katsoa vasempaan ja oikeaan katua ylittäessään, sillä auton alle jääminen voisi olla aika paljon vakavampi juttu kuin pissapöpö.
Yksityisellä asemalla istui kaksi naishenkilöä lasiluukun takana.
”Voisikohan teillä joku lääkäri kirjoittaa minulle lääkereseptin virtsatietulehdukseen, kun se nyt ei tunnu tuolla terveyskeskuksessa onnistuvan”, sanoi Orvokki ja kertoi kiusaajapöpönsä nimen.
”Eiköhän se onnistu. Voit kysyä apteekista kahden jälkeen”, lupasi yksityisen terveysaseman virkailija. Orvokki ajoi kotiin, totesi kellon olevan jo yli puolen päivän, ja meni viemään joulukukan ystävälleen. Kolmen aikaan hän kiersi kaupungin kautta kotiin ja meni apteekkiin, otti vuoronumeron ja jonotti.
Päästyään apteekkihenkilön puheille hän kysyi, olisiko hänen nimelleen tullut lääkemääräystä. Ja kappas vain, sekä terveyskeskuksesta että yksityisasemalta oli tullut lääkemääräys. Orvokki otti yksityisaseman pillerit, koska joutuisi joka tapauksessa maksamaan käynnistään. Hän ajoi kotiin, nielaisi pillerin ja rupesi kuorimaan perunoita imellettyä perunalaatikkoa varten.
Orvokki
Anni Tiura
