Liikenneturvallisuus huolettaa

Kirjoittaja on huolissaan Rapusaarentien ja Ketunpesäntien risteyksen hidasteista.
Kirjoittaja on huolissaan Rapusaarentien ja Ketunpesäntien risteyksen hidasteista.

Muutimme Tampereelta Toijalan Ketunpesille viime helmikuussa. Jo asuntokauppojen aikaan, kun alueella tuli käytyä useita kertoja, ihmetyksemme oli suuri, kun kulkureitti Rapusaarentien ja Ketunpesäntien X-­risteys on tehty järjenvastaisten hidasteiden ansiosta erittäin vaaralliseksi.

Ymmärrän kyllä hidasteiden merkityksen rauhoittamaan ajonopeuksia, jos hidasteet on asiallisesti sopiviin paikkoihin asennettu ja hidasteet ovat malliltaan sellaisia, että ne eivät aiheuta kohtuutonta vaaraa liikenteelle eivätkä ole autoille eivätkä muulle kalustolle rakenteellisesti vaaraksi, mutta kyseisen risteyksen terävät rakennelmat ei täytä kumpaakaan edellä mainituista!

En yhtään ihmettelisi vaikka risteyksessä tapahtuisi vakaviakin onnettomuuksia, koska autoilijoiden tarkkaavaisuus keskittyy hyppyreiden ylityksiin ja liikenteen tarkkailu jää väkisinkin vähemmälle huomiolle kaluston ehjänä pitämisen kustannuksella.

En ole kuullut yhtään positiivista lausuntoa kyseisestä rakennelmista paikallisten asukkaiden kanssa käymissäni keskusteluissa. Luulenkin, että päätös risteyksen vaarantamisesta on poliittinen eikä tie ja liikenneasioista päättävien ammatti­ihmisten. Jo pelkästään kärjelliset kolmiot jommallekummalle tielle olisi tuhannesti turvallisempi ratkaisu risteyksen käyttäjille.

Emme silti aio takaisin Tampereelle muuttaa, kun tuntuu, että kaikki tieasiat eivät sielläkään asukkaiden mielen mukaan mene. Ketunpesät on hyvä paikka asua. Hyvää joulunalusaikaa ja turvallisia kilometrejä kaikille toijalalaisille – niin uusille kuin pidempäänkin täällä asuneille.

 

Jari Manninen