”Mummi, miksi minä en saanut sitä, mitä sinä sait?” Kysymyksen esitti Luukas 6 vuotta kesällä messun jälkeen. Niin, miksei! Lupasin, että seuraavalla kerralla, kun mennään yhdessä messuun ja jos vanhemmat antavat luvan, Luukaskin saa ehtoollisen. Mutta ennen sitä meidän pitää keskustella asiasta.
Syyslomalla Luukas tuli mummolaan. Illan tullen kaappasin sitten eskarilaiseni kainaloon ja toiseen käteen Atte ja Anna – ehtoollinen kantaa -kirjan. Luin siitä kiirastorstain tapahtumista ja kerroin, että edelleenkin kirkoissa ehtoollista vietetään Jeesuksen muistoksi. Ehtoollinen on siis Jeesuksen ystävien ja Jumalan perheen yhteinen ateria. Siinä hän on meitä lähellä ja antaa pahat tekomme anteeksi.
Ja sitten harjoiteltiin kotona käytäntöjä. Miten polvistutaan alttarikaiteelle, miten laitetaan kädet ristiin ja hiljennytään. Kun pappi antaa leivän, katsotaan siinä olevaa Kristuksen kuvaa ja laitetaan se sitten suuhun. Kun pappi antaa pikarin, maistetaan se pieni tippa tai kosketetaan huulilla pikarin reunaa. Riittää kun ensimmäisellä kerralla ottaa pikarin käteensä ja katsoo viiniä. Lopuksi sanotaan aamen. Sen jälkeen noustaan, pojat kumartavat, tytöt niiaavat alttaria kohti. Mummi tekee ristin merkin, jossa pyydetään, että siunaa Jeesus ajatukseni, tunteeni ja kätteni työt. Opeteltiin vielä sekin.
Koitti syksyinen sunnuntaiaamu, jolloin Luukas, Silja, pappa ja mummi lähtivät Kylmäkosken seurakuntatalolle messuun. Jokaista jännitti. Mutta hyvinhän kaikki meni. Jälkeenpäin vaihdettiin kokemuksia. ”Oli mukava käydä teidän kanssa siellä.” ”Ensikerralla uskallan maistaa sitä viiniäkin.” Lapsen yksinkertaista kokemusta, syvälliset pohdinnat tulevat vasta sitten, kun niiden aika on.
Mummistakin yhteinen kokemus oli hyvä. Hetkessä oli aistittavissa pyhyys ja rauha. Armon ja anteeksiannon varassa voi lähteä taas eteenpäin. Myös lapsella on hengellinen elämä, jota pitää hoitaa. Hänkin tarvitsee elämäänsä siunauksen ja anteeksiantamuksen kokemusta.
Ja kun lapsena oppii käymään kirkossa, kynnys sinne on matala myöhemminkin. Akaan seurakunnan perhekerhoissa ja esikouluvierailuissa on puhuttu ehtoollisen vietosta.
Akaan seurakunta järjestää arkikirkon lapsiperheille Kylmäkosken seurakuntatalossa torstaina 14.11. kello 10.
Sirkka Salminiemi
Ehtoollisesta
– Jeesuksen kutsu: ”Tulkaa minun luokseni”, koskee myös lapsia. Lapsella on kasteen perusteella sama oikeus ehtoolliseen kuin aikuisella.
– Kastetilaisuudessa seurakunta on sitoutunut yhdessä vanhempien ja kummien kanssa huolehtimaan kastetun kristillisestä kasvatuksesta. Siihen kuuluu myös ehtoolliskasvatus.
– Ehtoollisessa ei ole kysymysymmärtämisestä, vaan osallisuudesta. Saamme tulla ehtoollispöytään sellaisina kuin olemme ja hakea voimaa elämäämme.
– On tärkeää, että jo lapsuudessa syntyy tapa käydä kirkossa ja ehtoollisella. Lapset ovat myös tulevaisuuden seurakunta ja vastuunkantajat.
Historiaa
– alkukirkossa kastetut lapset saivat osallistua Herran pyhään ehtoolliseen
– 1200-luvulla Saksassa 7–10-vuotias oli kyllin vanha saamaan ehtoollisen
– 1500-luvun lopulla lapset suljettiin pois ehtoolliselta, myös Luther noudatti tätä
– 1800-luvulla vakiintui opetus, jonka jälkeen 15-vuotiaat konfirmoitiin ja he saivat ehtoollisen. Suomessa alkoi rippikouluopetus.
– Kirkkomme päätöksen mukaisesti lapset ovat voineet tulla ehtoolliselle aikuisen kanssa vuodesta 1979 alkaen.
Kirkkojärjestys sanoo: ”Kastettu lapsi, jolle on opetettu ehtoollisen merkitystä, voi osallistua ehtoolliseen yhdessä vanhempansa tai muun hänen kristillisestä kasvatuksestaan huolehtivan kirkon konfirmoidun jäsenen kanssa.” (KJ 2.luku § 11)
