Lahdessa tällä hetkellä asuva Juho Pirttijoki, 27, nähtiin menneellä futsalkaudella Toijalan Pallo-49:n riveissä. Kun Pirttijoen ammattilaisura jalkapallon parissa tuli päätökseen viime vuoden marraskuussa, on futsalin lisäksi arkeen tullut sittemmin paljon muitakin mullistuksia.
Pirttijoki istahti juttelemaan lopettamispäätöksestään, jalkapallouransa mieleenpainuvimmista hetkistä ja tulevaisuuden suunnitelmistaan maaliskuisena perjantaina kotikonnuillansa Toijalassa.
Lopettamispäätös oli vääjäämätön
Urheilu-uran lopettamispäätös oli pyörinyt Toijalan Pallon kasvatin mielessä jo vuoden päivät.
– Jalkapallo ei antanut minulle enää sitä, mitä olisin halunnut. Myös jatkuvat loukkaantumiset olivat isossa roolissa, kun päätöksen tein, Pirttijoki selittää.
Lopettamispäätöksen jälkeen kalenteri tyhjeni täysin.
– Marras- ja joulukuun olin aika lailla tekemättä mitään. Se kuitenkin kävi nopeasti tylsäksi, kun ei ollut arkirytmiä, Pirttijoki muistelee.
Työpaikkailmoituksista löytyi kuitenkin pian mielenkiintoiselta vaikuttava työ, johon Pirttijoki lopulta palkattiin. Työt alkoivat helmikuussa.
– Toimin DNA:lla yrityspuolen asiakaspalvelijana. Tähän mennessä olen nauttinut työstä älyttömän paljon.
Tällä hetkellä hyväntuuliselle Pirttijoelle kuuluu kaikin puolin hyvää. Etenkin yksi asia uudessa arjessa miellyttää kovasti.
– Jalkapallo oli kokopäiväistä työtä. Nyt tiedän työskenteleväni vain arkisin normaaliin toimistotyöaikaan ja viikonloput ovat vapaita.
Etenkin kesältä Pirttijoki odottaa vapaita viikonloppuja ja perinteistä akaalaista tapahtumaa, Toijala Lentistä.
– Nyt voin jo tietää varmaksi, että pääsen osallistumaan esimerkiksi Toijalan Markkinoiden ohessa järjestettävään lentopalloturnaukseen. Meillä on ollut sinne hyvä porukka kasassa jo vuosia, Pirttijoki iloitsee.
Unelmat kävivät toteen
Pirttijoen uran varrelle mahtuu muun muassa Suomen mestaruus, ottelu A-maajoukkueessa ja pelipaikka Ruotsin pääsarjassa GIF Sundsvallin riveissä. Nämä ovat Pirttijoen mukaan ne unelmat, joita hänellä oli pienenä lapsena.
– Kyllä futis antoi paljon. Sain kokea maajoukkueessa ja ulkomailla pelaamisen, Pirttijoki toteaa.
Ruotsista muistoksi jäi erityisesti maan jalkapallokulttuuri.
– Ero Suomen ja Ruotsin futiksen välillä on tosi iso. Ensinnäkin se taso siellä on laadukkaampi, mutta myös kulttuuri on iso ero Suomeen. Suomessa jääkiekko on ykköslaji ja futis kakkonen, Ruotsissa toisinpäin.
Se mahdollistaa Pirttijoen mukaan sen, että seuroilla on rahaa palkata hyviä pelaajia.
– Ruotsissa 5–7 isointa seuraa vetää 20 000 katsojaa otteluihin, mikä on Suomessa maajoukkueen Olympiastadionin pelejä lukuun ottamatta sellaista, mitä ei tapahdu. Futista markkinoidaan isosti ja sen näkyvyys TV:ssä ja pubeissa on niin paljon isompaa, Pirttijoki kuvailee.
Fanien kannatus nousi ennenkokemattomalle tasolle Allsvenskanin peleissä.
– Ilmapiiri oli tajuttoman hieno. Ensimmäinen Allsvenskan-otteluni oli Malmössa. Muistan, kun jo alkulämmittelyssä oli huikea tunnelma, ja pelin alettua katsomo peittyi täysin vaaleansinisiin Malmön väreihin.
Silloin Pirttijoki tajusi olevansa unelmiensa jalkapallo-ottelussa, jossa tunne ja halu pelata oli sanoinkuvailematonta.
Luontainen johtaja
Ruotsiin helmikuussa 2017 siirtynyt Pirttijoki palasi Suomeen ja Kuopion Palloseuraan lainalle heinäkuussa 2018. Sieltä tie vei yhteensä neljän Veikkausliigasta saadun mitalin jälkeen FC Lahden riveihin vuonna 2022, jossa toimi joukkueen kapteenina.
Kapteeninnauhan kantaminen oli Pirttijoelle kunnia-asia. Ensimmäisellä kaudella valinta kapteeniksi oli valmentajan, toisella pelaajien.
– Olen aina ollut sellainen persoona, joka on suhteellisen hyvä ihmisten kanssa ja näen heistä, jos jokin asia painaa. Sitä kautta koen, että pystyin puolentoista vuoden aikana auttamaan useampaakin pelaajaa.
Muutuitko vastuun myötä?
– Hyvä kysymys, Pirttijoki vastaa hetken pohdinnan jälkeen.
– Kyllä koen, että jollain tasolla. En sano, että persoonana, mutta tunsin vastuun harteillani. Kentän ulkopuolella on paljon asioita kapteenin hoidettavana ja kyllä se pienenä yllätyksenä tuli, Pirttijoki myöntää.
Jalkapallon ajattelemiseen Pirttijoki kertoo käyttäneensä eniten aikaa kapteenina ollessaan.
– Joukkueessa on 25 pelaajaa, joista monet ovat ulkomailta eri kulttuureista ja muutenkin on paljon erilaisia persoonia. Se vaatii työtä, että jokaisen kanssa löytää oman tavan kommunikoida. Sen sisäistäminen ja oppiminen siihen, kuinka yksilöä pitää kohdella hänelle parhaimmalla tavalla, ottaa aikansa.
Pirttijoen tapa johtaa joukkuetta oli olla kopissa äänessä.
– Se oli myös itsensä haastamista. Silloin kun en ollut kapteeni, niin en pitänyt yhtä paljon ääntä.
Erityisesti yksi rutiini pelaajien kanssa oli Pirttijoen suosikki.
– Tykkäsin siitä, kun keräännyimme ennen peliä rinkiin. Muistan, kun mietin päivääkin ennen, että mikä olisi semmoinen tsemppipuhe, millä porukka saadaan hereille, Pirttijoki hymyilee.
Lahdessa Pirttijoki koki kapteenin tittelin lisäksi myös uransa mieleenpainuvimman yksittäisen muiston.
– Ensimmäistä kertaa tajusin sen, kuinka iso ero on Ykkösen ja Veikkausliigan välillä. Joukkueessa tiedettiin jo pari viikkoa aikaisemmin, että karsinnat kutsuvat. Se tunne, mikä joukkueessa oli ja se, että putoamisen myötä monet jouduttaisiin potkimaan pihalle resurssien pienenemisen vuoksi, oli käsinkosketeltava. Kapteenina otin isot paineet onnistumisesta, Pirttijoki pohjustaa.
Lopulta kaikki kääntyi parhain päin. Liigapaikka FC Lahdella säilyi.
– Voittomaali ratkaisevassa pelissä tuli pelin viime hetkillä ja tunteet olivat aikamoiset, kun juoksimme juhlimaan fanien kanssa. Kun pääsin kotiin sohvalle, niin ihan kuin kuume olisi noussut. Kylmä väristys läpäisi kehon. Olin stressannut niin paljon liigapaikan säilymisestä ja sitten kun se vihdoin tuli, niin oli järjettömän helpottunut olo, Pirttijoki huokaa.
Jalkapallo on DNA:ssa
Vaikka ammattilaisura jalkapallon parissa loppui, ei Pirttijoki pääse lajista niin vain eroon. Jalkapallo on iso osa Pirttijoen sisarusten Aleksin ja Elinan arkea, kuten myös heidän vanhempiensa.
– Perheeni on ollut korvaamaton tuki läpi urani, Pirttijoki kiittelee.
Erityismaininnan saa Pirttijoen edesmennyt vaari, joka vuosikaudet kuskasi häntä harjoituksiin ja peleihin.
– 18-vuotiaana ajokortin saatuani roolit vaihtuivat, ja minä kuskasin puolestani vaaria harjoituksiin, Pirttijoki nauraa.
Vaikka jalkapallo on Pirttijoen veressä, ei hän lupaa palata Akaan tai minkään muunkaan kaupungin jalkapallonurmille lähitulevaisuuden aikana.
– En pidä siitä, että lupaan olla mukana, mutta todellisuudessa kävisin vain kerran kuukaudessa treeneissä. Haluan olla täysillä mukana tai en ollenkaan, Pirttijoki selittää.
Vuosien päästä valmennustyö voisi Pirttijoen mukaan olla mahdollista.
– Jos vain kipinä siihen päivittäiseen toimintaan syttyy, niin miksi ei. Mutta mennään hetki kerrallaan.
Nyt ajankohtaisempana asiana Pirttijoella on mielessä uusi arki ja mahdollinen muutto takaisin Pirkanmaalle syksyn aikana avopuolisonsa kanssa. Muita suunnitelmia hän ei halua tässä elämäntilanteessaan lyödä lukkoon – eikä tarvitsekaan.
