Iisa Harjulla on taskussaan jo kaksi kilpa-aerobicin SM-mitalia, vaikka hän aloitti lajin vasta alle kolme vuotta sitten.
Kylmäkosken Aseman kesäkioski työllistää viisi paikallista nuorta – Kesältä odotetaan Coldplayn keikkaa ja lämmintä keliä
Siiri Koskela, Vilja Reinola, Venla Pohjola, Thelma Välimäki ja Pinja Hiukkamäki kertovat kesätyöstään kioskimyyjinä.
Akaalaisesta ruokakaupasta ostetaan nyt aiempaa enemmän viinejä – Kauppias Hanna Salminen kertoo, miten uusi alkoholilaki näkyy kaupan arjessa
8-prosenttisia alkoholijuomia on voinut myydä ruokakaupoissa 10. kesäkuuta alkaen.
Akaalainen Aino Vaittinen ampui uuden Suomen ennätyksen – Tuleva ensihoitaja tavoittelee paikkaa EM-kilpailuihin
Tulos on Suomen ennätys sekä naisten että 20-vuotiaiden naisten sarjassa.
Laura ja Robert Polus ovat remontoineet Viialan Seurahuonetta vuoden ajan – ”Tarkoituksemme on herättää se takaisin henkiin ja samalla tuoda lisää elämää Viialaan”
Viialan remontoitu Seurahuone avautuu asiakkaille 27. heinäkuuta, kun avajaisia juhlitaan paikallisten esiintyjien voimin.
Katso video: Tältä näytti Nirha-elokuvan kulissien takana
Näyttelijät eläytyivät roolihahmoihinsa 3. heinäkuuta Rasin koulun luokkahuoneessa.
Akaa Futsal on solminut pelaajasopimuksia – Uusi päävalmentaja löytyi Espanjan pääsarjasta, mestaruusjoukkueen kapteeni siirtyy Ranskaan
Akaa Futsalin riveissä nähdään ensi kaudella niin uusia kuin tuttujakin pelaajia. Myös joukkueen päävalmentaja on vaihtunut.
Tämän verran Kylmäkosken Aseman koulusta ja Akaan seurakuntatalosta on nyt tarjottu
Molemmat huutokaupattavat kohteet ovat jääneet toistaiseksi tarjouksissa alle 10 000 euron.
Tämän verran Kylmäkosken Aseman koulusta ja Akaan seurakuntatalosta on nyt tarjottu
Kesätyö hautausmaalla vaatii Tiia Heinosen ja Oiva Koirasen mielestä rauhallista otetta ja fyysistä kuntoa
Juttusarjassa tavataan Akaassa työskenteleviä kesätyöntekijöitä. Kolmannessa osassa työstään pääsevät kertomaan Tiia ja Oiva.